Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Monenlainen vappu

 


 On näihin kolmeen päivään monenlaista (jos lasketaan vappuaatto myös mukaan) mahtunut. Enimmäkseen arkista kuitenkin. Puita, joita saadaan, on haettu lähes joka päivä peräkärryn kanssa ja pinottu säilöön.  Elmon kanssa käyty lenkillä useamman kerran. Tosi kylmä enimmäkseen ollut sää. Kylmä pohjoistuuli. Tänään vähän lämpimämpää.

Miehellä kävi eilen sauna vieras savusaunassa, ja sen jälkeen vielä toinen vieras kahvilla. Minulla  oli eilen vatsa huonossa kunnossa, niin olin vieraiden ajan enimmäkseen yläkerrassa, kun mahassa kiersi... loppuyöstä olikin sitten taas ripuli, ja sain valvoa yöllä muutaman tunnin. kyllä oli jotenkin ahdistava eilinen. Ottaa hermoon nuo vatsavaivat, vaikka siitä ne vaan pahenee jos niistä hermostun, luultavasti.

Tänään käytiin taas hakemassa puukuorma ja pinottiin, sekä Elmon kanssa tein pitemmän lenkin. Kahvia en uskaltanut vieläkään juoda, join vain teetä ja söin gluteenittoman munkin, joita isännän vieras oli tuonut mulle pari kappaletta. Oli muistanut vatsavaivani.

Tiedän (tai ainakin luulen) että vatsavaivat johtuvat osin myös siitä, kun mulla on paha tapa hermoilla miehen vieraita, esim. sitä kuinka monta vierasta tulee, kun ei ole siitä tietoa etukäteen, kun mies kutsuu useampia, ja eikä sitten tiedä kuka tulee ja kuka ei. No, nyt vatsani takia sai isäntä hoitaa vieraansa ihan itse. Mutta toisaalta harmitti ja nolotti, kun itse olin vaan ylhäällä lukemassa, mutta kun oli hirveät ilmavaivat, ei voinut kuin pikaisesti käydä alakerrassa. Kaikkia vaivoja sitä on ihmisen riesaksi pistettykin. No, tulipa tästä oikein vuodatus...

Tuuletin vain mieltäni..älkää välittäkö.

8 kommenttia:

  1. Hyvä kun on mahdollista vaikka näin tuulettaa. Minäkin stressaisin kyllä vastaavissa tilanteissa. Meillä vieraat tosin ovat harvinaisuus. Hyvää sunnuntai-iltaa ja alkavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä se on välillä tuulettaa,mieltäkin...hyvää uutta viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Tuuletus aina helpottaa!
    Minä kursin ja parsin.....
    Hyvää toukokuuta ja alkavaa uutta viikkoa!
    Sinulle Sesse 🌷🌸🌺

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuollaiset vatsavaivat ovat tosi harmillisia. Hyvä se on vähän purkaa paineita. Ihania nuo kukat! Siunausta uuteen viikkoon ja toukokuuhun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinivuokot kukkivat komeasti :)Vatsavaivat ovat ärsyttäviä :( Siunausta sinnekin!

      Poista
  4. Keljumaista. Se on hankala vaiva, jospa et ottaisi niin sitä passaamista itellesi. Eiköhän mies osaa itekin keitellä kahvit, vaikka jos pullat varaat valmiiksi, tuli kuinka paljon tuli kyläilijöitä. Eikä oo pakko tarjota pullakaan, tai mitään.
    Hyvää kevättä ja vatsaystävällisyyttä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie, samoin sinne hyvää kevättä, vaikka onkin NIIN kylmät säät..

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)