Minua pyydettiin kirjoittamaan tänne blogiinkin uskoontulostani, josta nyt, sivumennen sanoen, on 30 vuotta.
Lapsuusperheessäni äiti oli luterilainen uskova, samoin äidin suvussa oli muitakin uskovia: mummini ja äidin sisaruksista osa. Niinpä sain lapsuudessani uskon Taivaan Isään. Tämä ns.. lapsen usko minulla kesti lähes parikymppiseksi asti. Sitten muutin toiselle paikkakunnalle ja tapasin pian ex-mieheni. Hän oli minua vanhempi ja käytti alkoholia,johon minä menin sitten mukaan. Siihen asti se oli minulle ollut vieras alue, muutamaa pientä kokeilua lukuun ottamatta. Miehen (tai sen hetkisen poikaystävän) kanssa tuli käytyä ravintoloissa, pian muutimme yhteen asumaan, ensin avoliittoon ja myöhemmin,kun olin alkanut odottamaan esikoistani, menimme naimisiin. Parin vuoden sisällä syntyi toinen lapsi, ja minun alkoholin käyttöni väheni lasten syntymän myötä.
Elämä oli usein melko vaikeaa miehen alkoholin käytön ja väkivaltaisuuden takia, yritin irtiottoa avioliitosta, mutta mies sai aina minut houkuteltua takaisin kauniilla puheillaan siitä, miten kaikki muuttuu paremmaksi, oli jonkun aikaa juomatta, ja sitten se taas alkoi. Kolmannen lapsen jälkeen oli kaipuu Jumalaa kohtaan kasvanut, olin tosin koko ajan esim. rukoillut,mutta muuten elämä ei ollut uskovan elämää.
Tämän kolmannen lapsen odotusaikana olin jo oikein etsinyt Jumalaa ja uskoa, ja kun tyttö oli kaksi vuotias sain tehdä oikein julkisen ratkaisun Jumalan puoleen. Menin yhteiskristilliseen isompaan tilaisuuten, jonka neljä eri seurakuntaa oli järjestänyt lukion salissa. Menin silloin oikein siinä mielessä sinne, että jos siellä tulee tilaisuus antaa elämänsä Jeesukselle, niin haluan tehdä sen ja saada varmuuden siitä olenko uskossa. Ja kyllähän tilaisuuden loppu puolella kysyttiin, että haluaako joku antaa elämänsä Jeesukselle, tai jos on jotain muuta rukouspyyntöä, että voi nostaa käden ja antaa näin merkin.Ja että tilaisuuden lopussa voi tulla eteen ja puolesta tullaan rukoilemaan. Minä nostin käteni,ja muitakin oli jotka nostivat kätensä.
Tilaisuuden lopussa menin sitten rukoiltavaksi,ja sanoin kyllä, että olen uskovainen,mutta että halusin varmuuden siitä, että olen pelastettu...jotain sellaista. (Myöhemmin kyllä tunsin, että varsinainen uskoontuloni alkoi vasta tuosta päivästä).Pastori rukoili minun puolestani, sain pyytää syntejäni anteeksi. Pastorin kautta tutustuin myös hänen vaimoonsa josta sain ystävän ja "tukihenkilön".
Aloin käydä pienessä seurakunnassa ja alkaa kasvaa uskossa.
Sen jälkeen on syntynyt vielä kaksi lasta, vaihtunut paikkakunnat ja seurakunnat, kaikenlaista on elämässä tullut eteen,mutta Herra on ollut kaikessa mukana.
Kun nyt katson elämää taaksepäin, näen Jumalan varjelevan käden elämäni yllä. Vaikka minä hylkäsin hänet ajaksi, niin Hän ei hylännyt vaan veti takaisin luokseen. Ja Herra on ollut uskollinen, kiitos yksin Hänelle!
Luin tämän ja kiitän olet kertonut tämän!
VastaaPoistaItse en saa lyhyesti kerrottua, vaikka toivoisin. Kuten sinä, lapsuuskodissa tulin tuntemaan Jumalan, ja pyhäkoulun myötä kuulin Hyvästä Paimenesta, Jeesuksesta. Omakohtaisuus ei tullut mukaan, sellaisesta en silloin tajunnut mitään.
Myöhemmin tuli vaihe, että esim. Urho Muroman ja jonkun muunkin kirjaa luettuani, rupesin odottamaan että uskoontulossa tulee minullekin voimakkaat kokemukset. Niin olin käsittänyt. Varsinkin odotin ihmeellistä rauhan tunnetta.
Ei tullut kuten odotin. Olin tuskassa välillä. En osannut hakea keskusteluapua.
Se uskovien nuorten piiri jossa liikuin, oli voimakkaasti herätyskristillistä.
Myöhemmin olen päässyt uskomaan evankeliumin omalle kohdalleni. Se oli pitkä kipuilun tie.
Olit mielestäni todella hyvin kertonut tämän sinun tiesi Jeesuksen luo:) Isä pitää huolta koko matkan!
VastaaPoistaKenelle Metsäntyttö vastasit tämän? Meinasin ottaa tämän itselleni, mutta eihän se niin ole.
VastaaPoistaTuohon Sessen kirjoittamaan..., mutta sopii se sinuunkin Kirsti:)
VastaaPoistaKiitos! Hieno kertomus sesse uskoontulostasi, nuo henk.kohtaiset kertomukset on kaikkein parhaita, Jumala näkee jo idussa, kuka on kuuliainen Jumalan sanalle ja Jeesuksen kutsulle, sinunkin elämää Jumala on seurannut pienestä asti,varjellut vaaroilta, ja kutsunut rakkaudessaan luokseen, ja kiitos Jumalle että olit kuuliainen ja otit Jeesuksen vastaan, se on lahja joka annetaan jokaiselle joka tahtoo tulla tuntemaan totuuden.
VastaaPoistaSe on se sydämen asenne ja yhteys jonka saamme sydämeen, uskon elämä ei ole tunteista kiinni, se vahva usko ja pyhän-hengen sinetti joka on annettu niille jotka koko sydämestään kulkevat Jeesuksen jalanjäljissä.Niinkuin sinä sydämessäsi päätit ottaa Jeesuksen vastaan, niin kerran sydämen usko muuttuu näkemiseksi, jus tuo henk.kohtainen todistus on tärkeää, niinkuin sana sanoo että:Room:10:9 "Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi, ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut" Kiitos Jumalalle että hän on siunannut sinun elämääsi ja johdattanut tähän päivään asti, ja yhdessä miehesi kanssa saatte kilvoitella taivastietä kohti voittopalkintoa.Fil.3:14
Herra on ollut uskollinen <3
Poista