Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Pihalla eilen ja tänään




Tässä muutama kevät kuva:



Eiliseltä kahvipaikalta, en mitään pehmusteita tai liinoja sinne vielä vienyt, mutta ihan mukava oli lämpimässä säässä kahvit juoda.
















Elmo makaili lähistöllä.











Tänään sain pestyä keittiön ikkunan kokonaan ja parista muusta ikkunasta ulkopuolet. Keittiön ikkunasta selvisin yksin, mutta parissa muussa tarvitsin miestä pitämään tikas-rappuja kiinni,kun maa oli vino.
Sen jälkeen vaihdoin keittiön ikkunaan kevät-kapan ja pöydälle keväisemmän vahakankaan.

















Kuopsuttelin ulkona raparperipenkkiä ja ruohosipulipenkkiä. Herkkuruokaa söimme tänään, pihvejä, perunoita (minä), spagettia (mies), salaattia (minä) ja kastiketta, nam! Maukas lounas ihan kotona.(Pihvit ja salaatti-ainekset ruuanjakelusta saatuja aiemmin).onneksi ollaan saatu vähän ylimääräistä ruokaa, kun toukokuu on täynnä laskuja. Eilen mies oli ollut auttamassa toisessa ruuan jakelussa, ja saanut sieltäkin varsinkin leipää ja pullaa. Tänäänkin on ollut ihan hyvä sää, mutta tuuli on kylmempi jo.Tämmöistä tänään.




10 kommenttia:

  1. Sinähän olet saanut tänään kaikenlaista aikaiseksi:) Minäkin olin aamupuolella vähän takapihalla, mutta homma loppui melko lyhyeen, kun rupesi tuntumaan vaivannäkö aika turhalta. Se on joskus aika vähästä kiinni se jaksaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä välillä niin, että pitää saada joku inspiraatio, että jaksaa aloittaajonkun homman :)

      Poista
  2. Tuossa onkin lämmin nurkkaus, kun aurinko paistaa, ja ulkona ne kahvit maistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tosiaan lämmin nurkkaus,jos ei vaan tuoltapäin tuule...

      Poista
  3. Mukavia kuulumisia! Paljon olet taas touhuillut. Pitääpä minunkin kaivella kaapista keväisemmät verhot! Hyvää viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain joskus saa aikaiseksi, toisinaan taas ei mitään.

      Poista
  4. Ihana kahvi/oleilu nurkkaus/suojaisa.
    nyt vaan pyllyn alle lämmikettä,maa jäässä ettei tule pissatauti istuessa,maasta hohtaa kylymää.
    Olet tosi ahkera ollut,kauniit verhot ,puhtaissa ikkunoissa:))
    Hyvää iltaa:)

    VastaaPoista
  5. Kivalta näyttää ja tuossa on varmasti ihana pitää kahvihetkiä! Tuo ikkunoiden pesu täällä on edessä, ei ihan minun lempipuuhaa:) Ihanan väriset verhot! Mukavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on vasta kaksi ikkunaa kokonaan pestynä.. mutta se on hyvä alku :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)