Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

perjantai 14. helmikuuta 2020

Tilkkutaulu, meri-aihe



Minä olen edelleen viihtynyt niiden kankaiden ja tilkkujen parissa. Ja meri aiheella edelleen mennään. Siellä on useampia meri aiheisia kankaanpaloja. Yhdestä olin leikannut päivänä muutamana paloja...jos johonkin tilkkutyöhön tarvitsisi.
Eilen kun katsoin niitä, erilaista merimaisemaa ja laivamerkkejä ym. sain idean yhdistellä ne tauluksi... niinkuin ei yläkerran seinissä olisi muutenkin niitä värkkäämiäni ompelu-tauluja... No mutta, nyt tuli yksi lisää, ei ihan niin hyvä kuin olisin toivonut, mutta antaapa olla.











Mielenkiintoista oli noita tilkkuja yhdistellä.





Mitäs muuta... värikkäitä perunoita ja porkkanoita söin äsken kinkkusuikaleista tekemäni kastikkeen kera. Ollaan noita juureksia saatu ruuan jakelusta, ja ihan maukkaita ovat. Toinen kerta oli kun söin. Hyvä kun on jääkaapissa ja pakasteessa ruokaa, kun nyt on taas se aika kuusta, ettei liikoja rahoja ole, ensi viikolla sitten kai tulee. Sinne asti pärjäämme :)




Nykyisessä autossamme oli melkein uudet talvirenkaat, mutta kesärenkaat oli lähes loppuunkuluneet, niinpä uusien kesärenkaiden ostokin olisi suunnitelmissa, ennen kesää nekin pitäisi saada. Onneksi mies on pystynyt siihen vähän säästämään. Minun pitäisi maksaa puolet, mutta katsotaan nyt saanko sitä rahaa kasaan. Minulla on kuitenkin pienemmät tulot. Mutta en nyt suuremmin kanna huolta, Herra tietää meidän tarpeemme ja Hän on luvannut pitää huolen.

9 kommenttia:

  1. Tulipas kaunis tuosta tilkkutyöstäsi. Mukavaa ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva tilkkutyö! Tsemppiä kituviikkoihin. Huoli on kurjaa, mutta täytyy luottaa, että sujuu jotenkin.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana tuo tilkkutaulu! Hyvää ystävänpäivää ja mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  4. Oikein kaunis tuli tuosta tilkkutyöstä. Käy vaikka mihin tauluksi!

    VastaaPoista
  5. Ihana tuo meritaulu! Meri on jotenkin sellainen aina kiehtova asia:)

    VastaaPoista
  6. Todella hyvä on tuo tilkkutaulu! Hyvin keksitty sommittelu! Kauniit värit.

    VastaaPoista
  7. Varmasti kiva suunnitella ja tehdä tuollaisia tauluj harrasuksena. Mukava jokapäiväistä ystävänpäivää ♡

    VastaaPoista
  8. Kuvallisista kangaspaloista ois aina kiva tehä jotain, mut ei meinaa keksiä, että mitä. Siä oot keksiny tehä kivan taulun!

    VastaaPoista
  9. Kiitos ystävät kommenteista ja ystävänpäivä toivotuksista :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)