Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Viidakossa




Tänään ajattelin tehdä ihan muuta tuunausta, mutta kun en löytänyt sopivaa materiaalia...niin tuunaus vaihtui ihan toiseen. Törmäsin nimittäin paperirulla-laatikossani palaan lintu-tapettia, jonka olen joskus vuosia sitten saanut tytöltäni askarteluun, kun he poistivat rikkinäistä tapettia lastenhuoneesta. Valitettavasti mulla ei sitä ollut kuin palanen, mutta tuli mieleen lisätä kukka-nurkkauksen viidakko tunnelmaa. Luonnossa näyttää kyllä kivemmalta tuo nurkkaus, kuvassa se näyttää vain kirjavalta.



















Juoru on kasvanut jo varsin pitkäksi...











Kaksi huonokuntoista kukkaa vein pois (kellarikäytävään,katsotaan kuolevatko vai piristyvätkö kevään tullen), samalla toin puolestaan kellarista viimevuotiset pääsiäs-mininarsissi ruukut, joissa näkyy vihreät alut. Näin nimittäin kaupassa jo pikkunarsisseja myytävänä. Katsotaan, että lähtevätkö minun kasvuun.




Ja ihan muuhun asiaan, tällaista isoa kirjaa olen nyt lukenut välillä, tämä on nimittäin liian iso makuullaan luettavaksi, niin luen silloin tällöin alhaalla ollessa. Kiva postikorttikirja, joka on samalla tarinaa kirjoittajan ja hänen sukunsa elämästä.









Kirjastosta tämän löysin. Hyvää alkavaa viikkoa!

14 kommenttia:

  1. Onpa todella ihana tapetti ja hyvä ajatus laittaa se tuohon kasvien seuraksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olisi ollut vähän isompi pala...ihan vihreillä nastoilla laitoin sen. Sävy sävyyn :)

      Poista
  2. Kukkaikkunalle tuli viidakkotunnelmaa!

    VastaaPoista
  3. Kaunis!!
    ihan oikiaan paikkaan laitot noin kauniin tapetin.
    ihanan värikäs!!
    Hyvää alkavaa viikkoa,Sinulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa seinässä oli muutenkin kaikenlaisia naulanreikiä, niin peittyivät tuonne :)

      Poista
  4. Kaunis tapetti ! Juorut eikös olekin aika nopeakasvuisia? Haluaisin itselekkin juorun alun; vaan oot liian kaukana.

    VastaaPoista
  5. Tuo tapetti on kuin tehty kukkanurkkaukseen. Kuvio ja värit tuovat tosiaan viidakkotunnelmaa. Ja vau, millaisia kukkia sinulla on! Hyvää alkavaa viikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa kukista on mennyt jo alkutalven aikana huonoksi, mutta onneksi jotkut elävät ja kasvavat :)

      Poista
  6. Hienoa tapettia, oon niin tykännyt papukaijoista. Nuorena meillä oli tuollainen oranssi papukaija roikkumassa oviaukossa. Oioi.
    Näyttää siltä että kukat viihtyy teillä hienosti :) Usein vanhemmissa taloissa niin on, toisin kuin täällä kuivassa ilmassa.
    Tuo postikorttikirja olisi kyllä kivaa katseltavaa, jos olisi kortteja tutuista paikoista. Pitänee katsoa oisko täällä sitä kirjastossa. Mullakin on muutamia vanhoja postikortteja eri kaupungeista ja muualta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Papukaijat on ihanan värikkäitä lintuja! Mulla on ihan valtavasti postikortteja...kun kaikki pitää säästää...olen tosin osan jo hävittänytkin.

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)