Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

perjantai 10. tammikuuta 2020

Sana pelkäävälle







Hilja Aaltosella oli hyvä sana tälle päivälle:




"Maailma ei voi kasvattaa sellaista leijonaa, jota Jumala ei voi kesyttää."



"Kyllä kai leijonan luolia on matkan varrella tänäkin päivänä. Ehkä jonkun on täytynyt nousta tähän päivään valvotun yön jälkeen. Ahdistettu sydän huutaa:"Kumpa tämä päivä ei olisi koskaan valjennut, sillä tämä päivä vie raatelevien petojen eteen, ja olen puolustuskyvytön niiden edessä."
Kuuntele kuitenkin. Ennen kuin aamun hämärä haihtuu, lue sydämellesi ääneen Sanalaskun sanat: "Herran nimi on vahva torni, hurskas juoksee sinne ja saa turvan" Sananlaskut 18:10. Lue tämä ääneen.



Jeesuksen jalkain juuressa on vahva torni, turvalinna. Hänen nimensä on luodinkestävä suoja uhanalaisille. Sielläkin, vaaran ja uhan ja pelon keskellä Hän voi sinua auttaa ja antaa iankikkisen suojan, jota mikään ei voi vahingoittaa."



---



Tuosta sanasta tuli mieleen, kuinka itsellä on ollut joskus tilanteita, että olen pelännyt tulevaa päivää, niin että on tuntunut tosi vaikealta nousta ylös sängystä ja lähteä päivän haasteisiin. Se on varmasti ollut myös masennuksesta johtuvaa ahdistusta, siksi kun tuon luin nyt aamulla halusin jakaa sen jollekin sellaiselle, joka tänään pelkää elämää, tulevaisuutta ja tätä päivää. Herra antakoon sinulle rohkeutta ja voimaa! Ole siunattu!

Näihiin turvallisiin käsiin saamme jäädä tänäkin päivänä <3

10 kommenttia:

  1. Tuo oli kyllä hyvä teksti, joka kannatti jakaa. Monesti minullakin on aamulla olo, että mitenkähän tämän päivän jaksaa. Välillä on sitten parempiakin tuntoja. Siunattua päivää sulle Sesse!

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että olet löytänyt vahvistusta, se on tärkeää!

    VastaaPoista
  3. Tuo sopii mullekin tosi moneen päivään tuo mitä kirjoitit. Onneksi mulla tuntuu et elämä alkaa taas voittamaan ja pääsen uuden oman loppuelämäni alkuun vihdoinkin ja suruaika väistyy !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Minttuliini, että tuntuu jo paremmalta :)

      Poista
  4. ..Niin se on ..siinä missä oma järki ei riitä ja,ymmärrys.
    taivaan Isä huolen pitää!
    Siunattua viikonloppua!
    ..päivä ja hetki kerrallansa!:)

    VastaaPoista
  5. Tota olen itselleni usein iltarukoukseni yhteydessä sanonut, Jumala pitää kaikesta huolen. Olkoon asia mikä hyvänsä. Joskus ei tahdo usko siihen riittää, mutta siihenkin saamme lisää voimaa ylhäältä, Jeesukselta.

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)