Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

perjantai 29. tammikuuta 2021

Tuleva eläkeläinen ja sinistä luontoa

 

Eilen sain päätöksen, että eläke alkaa maaliskuun alusta. Olishan se voinut vähän isompikin olla (en olisi pistänyt hanttiin), mutta hyvä näinkin. Pienellä sitä on aina oppinut elämään.

Sauvalenkillä kävin eilen ja tänään,ihan vetreyttääkseni tuota selkää, joka on vielä vähän kipeä toiselta sivulta. Nämä kuvat ovat eiliseltä lenkiltä.




Kun yksi vaiva vähän helpottaa, niin toinen jo odottaa...nyt on nimittäin ollut vähän vitsatulehduksen oireita, kirvelyä yms. Ei onneksi paljoa, yritän selvitä juomalla puolukka-karpalomehua sekä sokeritonta inkiväärijuomaa laimennettuna, sitä on kun keitin sitä miehelle yhtenä päivänä. Ihan kuin se auttaisi tähänkin vaivaan. Ettei tarvitsisi viikonloppuna lähteä lääkärille, joutuisi menemään kaupunkiin.


Meidän TK:ssa ei nykyisin saa oireiden perusteella apteekkiin suoraan lääkettä, kun nyt on mies lääkäri (ihan asiallinen ja pätevä lääkäri muuten), ennen sai kun oli naislääkäri. Nainen varmaan ymmärsi naista paremmin. Nyt pitää käydä virtsanäytteessä ensin. Ja tosiaan tuo on viikonlopun kiinni.



Työkkärin kirjoissa olen vielä kuukauden. Kuntouttavan tauko koronan vuoksi ilmeisesti jatkuu, kun sieltä ei ole mitään kuulunut. Toivottavasti jatkuukin, ei olisi  kovin terveellistä aloittaa. Mun kuntouttavan , työkkärin edustaja, ei myöskään tiennyt siitä, ei oltu sinnekään ilmoitettu mitään. Häneltä sain onnittelut eläkepäätöksestä.


Mukavaa viikonlopun alkua!



20 kommenttia:

  1. Lämpöiset Onnittelut,eläkepäätöksen johdosta.🌷☕🍰
    no nyt helpottaa,varma ja säännöllinen tulo.
    Ja mikä parasta,työmatkatkin loppuvat.(työmatkoihin menee yllättävän paljon rahaa)
    (turhat autoreissut ,nyt jää pois,"työreissut";)
    No mikähän se onkin ,kun aina just viikonlopuksi..nämä sairaudet tulee..eihän ne kato aikaa?:(
    Minulla sähköinen resepti AINA valmiina (virtsatietulehdukseen,pidän huolen että ei vanhene resepti:)
    Paranemisia!
    Levollista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Olipa ihana tieto, että sait eläkkeen! Varmaan helpottaa stressiä ainakin jonkin verran, vaikka onhan niitä aiheita siihen tietysti aina olemassa. Ja toivottavasti tuo vaiva paranisi ettei tarvitsi lääkäriä tavoitella.

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea eläkepäätöksen johdosta! Ihania nuo talviset kuvat! Virtsatulehdus on tosi ikävä vaiva. Syksyllä kun minulle alkoi tulla niitä tulehduksia, aloin syödä puolukoita joka päivä ja se on auttanut. Puolukat ja karpalot tekevät kai virtsan niin happameksi, etteivät pöpöt pääse lisääntymään.

    VastaaPoista
  4. Isot onnittelut eläkepäätöksestä! Se on huojentava tieto. Epävarmuudessa eläminen on raastavaa, kun saa arvailla, vieläkö minun odotetaan porhaltavan työelämässä.
    Tuo on kyllä harmillista, jos pelkällä puhelinsoitolla ei saa kuuria, kun alkaviin oireisiin aloitettu kuuri vähentäisi kärsimyksiä. Pissatulehdus on niin viheliäinen vaiva, että kun se kunnolla pääsee päälle, et voi keskittyä mihinkään, kun pissarakko on koko ajan mielessäsi ja saat hönnätä vessassa tikistämässä lusikallista pissiä.
    Pientä helpotusta voit saada puolukka- tai karpalomehusta, mutta toivottavasti saat lääkkeen pian.
    Oikein kun kittaa noita mehuja, niin johan kohta saa hoitaa närästystä.

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea eläkepäätöksestä ❤ Maltillisia sauvakävelylenkkejä. Varovasti puuterilumen alla olevaa liukkautta. Sinulla on hyvät on konstit virstatietulehduksen hoitoon. Hyvää viikonloppua sinulle ❤

    VastaaPoista
  6. Sinulla onkin sitten uudet kuviot edessä. Onnittelut eläkepäätöksestä!
    Ja mukavia sauvakävelylenkkejä. Niitä olen minäkin viime aikoina harrastanut, kun ilmat ovat olleet mukavat siihen. Talvi kauneimmillaan! Hyvää kevättalvea!

    VastaaPoista
  7. Onnittelut eläkepäätöksestä! Se on helpottava tieto, vaikka rahallisesti pieni olisikin.
    Loskaisten päivien jälkeen olemme taas palanneet postikorttimaisemiin. Mukavia kävelylenkkejä sinulle!

    VastaaPoista
  8. Onnittelut että vihdoin pääset eläkkeelle, ehkä se jollain tavalla helpottaa, on vissiin säännöllisempää tulojen kannalta, mutta hienoa !

    VastaaPoista
  9. Paljon Onnea eläkepäätöksestä!
    Toivottavasti puolukat ja -mehut helpottaa. Entäs C-vitamiinia jos nauttisi lisäksi. Kelju vaiva, mutta onhan se antibioottiresistenssikin pelkona jos niitä joutuu usein syömään. Toivottavasti helpottaa!
    Olen miettinyt että pitäisi kävelysauvat käydä ostamassa, vaan on "vaikeaa" lähteä niitä etsimään kaupoista! :)

    VastaaPoista
  10. Isot onnittelut! Ainakin nyt on jotain, mikä on varmaa, ettei tarvii kellua epävarmuudessa.

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)