Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Aurinkoa ja tuulta








No niin, nyt on lääkäri/apteekki reissu takana. Diagnoosiksi tuli suun hiivatulehdus, ja siihen sain määräyksenä neljä putkiloa melko kallista (25 euroa putkilo)lääkettä. Ensimmäisen putkilon otin ulos apteekista ja ensimmäinen annos otettu. Mietin vaan, että kun lääkelusikallinen pitää ottaa neljä kertaa päivässä, niin aika nopeastihan tuo putkilollinen menee, että kalliiksi tulee. Tosin kalliimmalta se tuntuu näin ennen seuraavaa rahapäivää... Toivottavasti on hintansa väärtti. Oltiin aamulla liikkeellä, niin oli aika paljon porukkaa liikenteessä. TK:ssa tosin oli ovet lukossa, piti soittaa ovikelloa, olin sellaisen käskyn saanutkin, ei ollut juuri ketään sisällä, eräs vanhempi nainen vain hoiti jonkun asian siellä hoitajan kanssa. Minulla oli sama mieslääkäri kuin ennenkin.
(Alunperin ulkomaalainen, mutta hyvin puhuu jo suomea).














Eilen kun tuntui niin tyhmältä kaikki, eikä mikään kiinnostanut, rupesin leikkaamaan matonkuteita. Olin rikkinäisiä vaatteita säästänyt, että jos joskus tuunaisin niistä jotain...en ole hyvä siinä, niin parempi leikata ne kuteeksi. Jonkun maton tekeminen virkaten tai ommellen on helpompaa :) Heti tuli parempi mieli, kun paneutui johonkin hommaan. Näin myös eräässä face book ryhmässä ihanan värikkään maton, itse tehdyn, niin siitä se ajatus tulikin. Tosin mulla ei vielä niin paljoa ole niitä kuteita.






Mies lähti käymään siellä maahanmuuttaja nuorukaisen luona, minä olen yrittänyt välttää kaikkia turhia menoja. Ulkona paistaa aurinko komeasti, mutta aina vaan on kova tuuli, joka tekee ilmasta kylmemmän, ei kiva.. Ehkä laitan taas pyykkiä koneeseen, eilenkin tosi nopeasti kuivuivat ulkona tuulessa.





















18 kommenttia:

  1. Hyvä, että vaivan syy selvisi ja sait siihen lääkkeen.
    Tuulista on, mutta onneksi aurinko paistaa lämpimästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että se on vaivan syy, etten turhaan kalliita lääkkeitä syö :)

      Poista
  2. Hyvä, että tuli diagnoosi ja lääkitys, niin pääset terhevtymään!

    VastaaPoista
  3. Järkyttävän kallista tuo lääke:( Mutta toivottavasti se tuo avun siihen vaivaan. Ihanan värikkäitä nuo sun krookukset. Meillä näytti tulevan valkoisia.

    VastaaPoista
  4. Kääkkeet on kalliita, mulla vakituiset lääkkeet, niin joka kuukausi on iso summa, 2 tyypin diabetes lääkkeitä kun ei korvata. Varmaan piristää nuo esiin työntyvät kukat joita pihallasi on.Nautitaan aurinkoisista ja valoisista päivistä, ja myös muuttolintujen laulusta. Hyvää pääsiäisen aikaa teille kotiinne.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen lenkillä oli myös piristäviä näkyjä: perhosia, sinivuokkoja ja leskenlehtiä :) Samoin hyvää pääsiäistä!

      Poista
  5. Ihanat kukkaset!
    Toivottavasti kurkkukipu helpottaa noilla lääkkeillä. Kannattaa todellakin välttää "ei niin välttämättömiä tapaamisia". En pystyis ite käymään missään, en ole kuukauteen käynyt omien lasteni luonakaan. Eikä he ole käyneet täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole tavannut lapsia enkä lastenlapsia..enkä paljon ketään muutakaan :)

      Poista
  6. Kiva että sait lääkäristä avun, jos alkais olo helpottaa.
    Välillä ei saa mistään kässäideasta kiinni, mut sit ku se lähtee käyntiin, niin on intoa täynnä. Onnea käsityöinnolle!

    VastaaPoista
  7. OIKEIN RAUHALLISTA JA SIUNATTUA PÄÄSIÄISEN
    AIKAA TEILLE ❤️

    VastaaPoista
  8. Oikein Rauhaisaa ja Levollista Pääsiäisen aikaa,Sinulle Sesse!:))

    VastaaPoista
  9. Onko teillä pitkäkin matka lähikauppaan?! Meiltä noin 4 kilometriä ja aina käyn pyörällä tai kävelen; hyvää liikuntaa. Meillä kaupungin keskustaan n. 6 km matkaa muutenkin eikä ole autoa...Itse olen lähempänä 60 vuotta ja mies vanhempi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi kilometriä on lähikauppaan, eli toistaiseksi lähellä, tosin lopetus uhan alla, seuraava kauppa on viiden kilometrin päässä.Autolla kyllä enimmäkseen käydään kaupassa, mutta muuten käydään lenkeillä.

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)