Pilvisen päivän jutustelua

Tänä aamuna heräsin vasta yhdeksältä. Näin unta, että olin jossakin kummallisessa työhaastattelussa ja kaikki mahdollinen (ainakin siltä tuntui siinä unessa) meni pieleen. Heräsin ahdistuneeseen oloon. Onneksi se oli vaan unta!!






Tähän sopii varmaan hyvin kuva kirjasta, jota luen.






Sitä eräs blogiystävä mainosti ja etsin sitä kirjastosta... en kiireessä meinannut löytää ja huokaisin Herralle "anna mun löytää se" ja menin seuraavalle hyllylle, niin siinähn se oli :)












Nyt on uudet miettimiset (huolehtimiset), kun meille myönnettiin lomatukea eräästä säätiöstä, kun ei ikuisuuksiin olla missään lomalla käyty. Siinäpä taas uusi stressin aihe :) kun nykyisin ei ole edes vanhoja kunnon matkatoimistoja, mihin voisi mennä tilaamaan matkan. Mies kyllä huomasi, että soittamallakin voi tilata matkan, ettei tarvitse välttämättä netin kautta tilata. Ahkerasti olemme matkoja katselleet netin tarjonnasta. Ja vanhin poika ehkä pääsisi eläinten seuraksi silloin. Heinäkuussa olisi suunnitelmana mennä. Toivottavasti Rasmuskin on silloin tullut kotiin, on niin "loukkaantunut" kun pikkukoira tuli hoitoon, ettei ole ollenkaan käynyt sisällä... Hipsu on kyllä yläkerrassa.







Tuosta viimeksi kirjoittamastani iiris-penkistä vielä...mahtaako tuo keltainen edes ollakaan iiris, kun on eri näköä? Kuka tietää? Nuput olivat vaan sanmanlaiset.





















Eilen kaupungista tultuamme mies vihjasi minulle, että tv:stä tulee "Vanhasta uudeksi"-kierrätysohjelma, niinpä katsoin sitä sillä aikaa , kun hän itse meni päivänokosille. Sen loputtua mulle tuli pitkästä aikaa into tehdä jotain kierrätysjuttua ja katselin askartelukaappiani sillä silmällä löytyisikö sieltä mitään pikaista tuunausta. Kaikenlaista on tullut säästettyä, mutta en nyt kuitenkaan saanut aikaiseksi kuin tällaisen kukka-amppelin :) Eli entinen virkattukori ja vanhan amppelin metalliketjut yhdistettynä ja sinne pikkukasvi suojaruukkuineen. Onhan se ihan kivan ja erikoisen näköinen. Minusta.

















Loppuilta menikin sitten melkein tyttären ja tyttärenpojan takkien korjauksessa, kun kummastakin oli vetoketjut rikki. Olin purkanut niistä jo osan aiemmin, kyllä oli tosi hankalaksi tehty nuo vetskarit, ei ole varmaan korjattavaksi tarkoitetutkaan...monella ompeleella ommellut moneen kerrokseen läppien (tuulensuoja) kanssa, kummassakin lisäksi vielä meni sellainen ohut nauha kaksinkerroin saumojen suojana, tytön takkiin sain sen ommeltua takaisin, mutta tyttärenpojan takkiin en sitä enää saanut...kun oli niin kapea nauha, ettei se mahtunut enää sauman ympäri. Miksi kaikki pitää nykyisin tehdä niin vaikeaksi...onko ne tarkoitettu vaan pois heitettäväksi jos menevät rikki...kertakäyttökulttuuria. Tai sitten olen vaan itse tyhmentynyt niin paljon, että en ensin meinannut millään keksiäkään, miten ne saisi korjatuksi siististi. Mutta voitto on saatu! Kummassakin on ainakin nyt ehjät vetoketjut, jos vaan saajilleen kelpaavat.





Tämmöistä höpinää tänään. Ulkona harmaa, pilvinen päivä.