Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

maanantai 7. tammikuuta 2019

Kiva löytö ajelun päätteeksi



Tänään läksimme miehen kanssa hakemaan bensaa ja samalla ajelimme vähän kauemmas kahvilaan. Mies osti itselleen ison sokeripullan, niin uskalsin ottaa siitä vajaan puoliskon, vaikka vatsan takia olen vehnää yrittänyt välttää/käyttää vain pienessä määrin. Hyvältähän se maistui. Nyt on vatsa ollut paremmassa kunnossa, niin voi vähän lipsuakkin :)




Takaisin tulimme toista kautta ja poikkesimme Kasvihuoneilmiöön. Siellähän sitä katseltavaa riittää. Menin katselemaan kortteja ja aioin kääntyä siitä normaalireittiä, mutta ajattelin, että käydään nyt katsomassa mitä tuolla takana on. Ja siellä olikin käsityö-kirjoja puoleen hintaan!






Tällaisen ihanan kauniin kirjan ostin neljällä eurolla, en kahdeksaa euroa olisi raaskinutkaan maksaa.













Takakansi oli myös niin kaunis!
















Ja kirjassa kaikkia lahjoiksi sopivia, tai muutenkin, käsityöohjeita/vinkkejä.














Kuten huomaatte on pikku joulukuusikin vielä paikallaan, samoin kuin muut joulutavarat. Kunhan tässä kerkiän...voi tapahtua vaikka tänään niiden raivaus, kun mies on menossa illaksi Saloon erään toisen miehen kanssa. Tänään piti tulla soitto uudesta ajasta mangneettikuvaukseen, kun se entinen peruuntui. Ei vielä ole kuulunut.Onhan tässä vielä päivää...







Kaktukseni on alkanut taas kukkia :)












Eilen mies sanoi, että talvi on puolivälissä! Enpä itse ole niin ajatellutkaan. Helpolla olemme päässeet tähän mennessä:) Mukavaa maanantai-päivää teille <3

16 kommenttia:

  1. Ohhoh, talvi puolivälissä! Kunpa olisikin, tai pidemmälläkin, johan tässä on lusittu talvea iät ja ajat :-D
    Ihana kirja. Kasvihuoneilmiössä on niin paljon tavaraa, että on lottovoitto löytää sieltä etsimänsä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on kyllä paljon tavaraa ja yleensä aika hintavaa meikäläisen pussille, mutta joskus olen edullisia löytöjä tehnyt :)

      Poista
  2. Toivoa on keväästä kun alkaa kaktuskin kukkia. Mie oon ilahtunut joa kun ihan pieni uusi lehti on alkanut kasvaa kaktukseen.
    Toivottavasti uusi aika tulisi ja sais senkin tutkimuksen tehtyä. Odottaminen on ikävää.
    Näytä sitten mitä teet tuosta kirjasta. Pitää lähteä kirjastoon katselemaan kässäkirjoja, kun jotain pitäisi tehdä lankojen jämistä.
    Mukavaa viikon alkua! Minunkin jouluvieras lähtee, sitten jään taas yksin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on tullut lunta, märkää sellaista. Katselin tuota kirjaa eilen, jää nähtäväksi tuleeko siitä mitään kokeiltua, näillä taidoilla, mutta katsotaan :)

      Poista
  3. Kaktus kukkii kauniisti.
    Hyvän kirjalöydön olet tehnyt ja halvalla. Minä ostan myös kirjoja jos ne on tarjouksessa.
    Hyvää alkanutta vuotta 2019 sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjouksesta tai kirppikseltä minäkin yleensä kirjat ostan ja kirjasto on tietysti ahkerassa käytössä :)

      Poista
  4. Meillä on kivat muistot Kasvihuoneilmiöstä! Muutaman kerran käytiin siellä kun oltiin omilla kesäretkillämme sekä Turkuun ja Naantaliin. Se oli jo paikkana nähtävyys. Ei me juurikaan ostoksia tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä sellainen nähtävyys, kun sinne varsinkin ensi kertaa menee :) Meille niin lähellä, ettei enää niin sykähdytä :)

      Poista
  5. Juu on tullut kaksi kertaa käytyä kasvihuoneilmössä,kesällä ulkonakin siellä onkatseltavaa, mutta sisätilat on niin täynnä kaikkea, että aikaa menee katellessa, kyllä on katselemisen arvoinen paikka, yksi kuva onkin tuolla blogissani sieltä, ne vanhukset oven pielessä. Kaunis kukka on tuo kaktus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tavaraa tosiaan riittää siellä :) Kaktus aloitti uudelleen kukkimisen ilokseni!

      Poista
  6. anteeksi:),kun ei kerkiä ennää kavereitakaan moikkaamaan!!
    Ihanan löydön teit!!!
    kirjat muuten ovat minusta kalliiita,katselen myös aina sillä silmällä,jos näkyis kirja-tarjouksia:),kun liikun isolla kirkolla:)
    Kaktus kukkii nätisti!!
    ...minä koko päivän touhusin joulu komeroon:)verhot vaihdan myöhemmin,nyt vielä niin pimmeetä:)
    Ihanaa viikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin useimmin ostan kirjan kirppikseltä tai alennuksesta. Mullakin tuli eilen raivattua joulu pois.Kiitos samoin!

      Poista
  7. Varmasti mielenkiintoinen tuo kirja! Meillä tuli raivattua kuusi pihalle viikonloppuna, mutta muutoin on vielä joulukoristeita paikoillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain eilen raivattua joulun pois ja vietyä vinttiin. Ulkona olevat valot jätin ja led- ym kynttilöitä sisälle, keittiön ikkunasta poistin joulukapan ja -valot.

      Poista
  8. Ihana kun kaktus on alkanut kukkimaan. Mulla on taas niin vaivaisen näköinen, kukista ei tietoakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme kun taas kukkii, kun marraskuussa kukki viimeksi :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)