Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

tiistai 25. syyskuuta 2018

Kaupungissa








Tänään meillä oli kaupunkipäivä ja tosi kauan siellä menikin, kun ohjelmassa oli niin paljon kaikkea. Alkaen kahvittelusta ja auttamisesta Toivon torilla ja päättyen Raamattu-tuntiin iltapäivällä. Siinä välillä olimme myös ruokailussa, kaupassa ja minä kirppiksellä. Kaupassa oli hyvä "tarjous" : kaksi rasiallista viinirypäleitä + 4 banaania, pussissa, kaikki yhteensä euron. Pitihän se ostaa :) Vähän ylikypsiä, mutta ihan syötäviä.





Kirppikseltä ostin ohuen samettihameen, syksyyn reipasta piristävää oranssia väriä. Hintaa sillä oli kolme euroa, sen juuri raaskin maksaa. En kunnon kuvaa siitä saanut, jotenkin värikin muuttui vähän erilaiseksi kuvassa.












Tässä kuvassa väri oikeampi, kun kuvasin kuistilla päivänvalossa. Hameessa on koristeena pitsejä ja kukkakuvioita.













"Himoitsin" myös yhtä oranssinruskeaa toppista jossa oli karvareunushuppu, tavallaan onneksi se oli hieman liian pientä kokoa, ettei "tarvinnut" sitä ostaa :) Tosin en kokeillut sitä, katsoin vain kokolappua ja että olisi maksanut 4 euroa.






Kirppiksen pihalla oli ihana syksyinen kukka-asetelma.















Iltapäivästä taas vatsakin vaivasi, mutta onneksi ei liian pahasti. Neljän jälkeen vasta oltiin kotona. Sitten pieni lepohetki, mies nukkui, minä loikoilin. Vähän syötävää ja uutiset. Ja taas ollaan illassa, klo on kuusi ja mies lähtee lenkille. Minä kävelin kaupungissa.





Huomenna on onneksi mulla kotipäivä. Suunnitelmissa yläkerran makkarin siivous ja lakanoiden vaihto. Mies lähtee silloin "leipäkeikalle" Vantaalle.




Mukavia syyspäiviä!






7 kommenttia:

  1. Mukava päivä sinulla oli:)
    Kauniin hameen löysit ihanan värisen :))))
    syksy on värien juhlaa,
    Hyvää kotipäivää;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jotenkin syksyyn sopiva tuo oranssi väri :) Ja tänään sain tosiaan makkarin siivottua.

      Poista
  2. Voi miten kivan löydön teit, ihanan värinen tuo hame ja varmasti sopii sinulle♥ Kivankuuloinen päivä muutenkin:) Tuo syksyinen kukka-asetelma on kyllä kaunis, minä ajattelin huomenna väsäillä omalle pihalle jonkun pienen syyskoristeen:) Kaunista syksyn aikaa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän jouduin tuota hametta fiksaamaan, kun sen sovittamatta ostin, oli liian väljä, mutta siitä selvisin laittamalla vyötärolle lisäksi kuminauhan. Nyt sataa vettä ja tuulee, mutta toivotaan niitä kauniita syysilmoja, sinne ja tänne :)

      Poista
  3. Mäkin olisin ostanut ton hameen, tosin näytti olevan pientä kokoa minulle. Kaunis syysasetelma, nyt meilläkin alkaa tulla syksyn värejä.

    VastaaPoista
  4. Minusta tuo hame on tosi kaunis! Ja hyvältä näyttivät niin pusero kuin hamekin asukuvassa myöhemmässä jutussa:)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)