Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Kesää kauneimmillaan



Tänään päätin mennä metsään, kun olen ollut niin helle-vaatteissa, niin en ole viitsinyt mennä vähän aikaan. Nyt sattui olemaan pitkät housut ja laitoin saappaat, niin toivoin voivani välttää punkkivaaran. Oli ihan kiva taas kävellä metsässä, vaikka polut oli kasvaneet melkein umpeen.
Olokin oli onneksi parantunut, kun eilen oli taas vähän virtsatulehduksen oireita, onneksi menivät ohi apteekin käsikauppa-lääkkeillä ja karpalomehulla.







Elmo jäi makailemaan pihaan, ei se näköjään enää jaksa lähteä ainakaan kuumalla mukaan, ja sitten tietysti pelkää siellä suunnassa olevia hevosia. Nyt ei kuitenkaan ollut liian kuuma kävelylle, mittari näyttää 21 astetta.
Ensin menin lähimetsään katsomaan koska mansikat kypsyy, meidän omalla pihatien pientareella nimittäin ovat kohta kypsiä. Siinä ei tosin paljoa ole.
Metsän hakkuuaukealta löysin yhden kypsän, muut olivat vasta tulossa.















Niittyleinikit kukkivat runsaasti...















...ja saniaisia oli paljon.

















Polku kiemurteli niiden välissä.
















Menin sitten vielä katsomaan vanhaa uimapaikkaa. Nokkosten, pitkän heinän ja kaatuneiden puiden takaa jatkuu polku.... ja sieltä löytyy näin idyllinen paikka.

















Aukio joen rannassa, missä vanha pikkuinen sauna. (Ei ole enää käytössä, kiuaskin on jo viety pois).

















Joessa on syvempi kohta, jossa on ollut uimapaikka.

















Joskus 7 vuotta sitten minä ja nuorin tyttökin käytiin siinä vilvoittelemassa, silloin se oli vielä vähäsen käytössä ja sinne oli parempi tiekin.







Joessa oli myös kapeampi ja kivisempi paikka, josta kuului mukava solina.

















Takaisin tullessa otin tämän kuvan...koiranputki niitty ja autio talo, jotenkin tuli mieleen lapsuus/nuoruuskesät Pohjois-Karjalassa.















Talon lähellä oli villintynyneitä ruusuja.
















Hevoset olivat tuolla kaukana.



















Kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla.





Terveiset täältä maalaismaisemasta !

6 kommenttia:

  1. Niin ihania kesäisiä kuvia. Punkit ovat inhottavia.
    Meillä annettiin jo toinen punkkikarkoitin koiralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on annettu punkkikarkoitin koiralle ja kissoille.Toinen kisu vaan on ollut useamman päivän nyt poissa :( Kesä on hyvää aikaa kuvata :)

      Poista
  2. Kauniilla paikalla tuokin autiotalo. Tuli tuosta mieleen, että täällä niitä autiotaloja tosiaan myös on. Ja Lieksaa lähestyttäessä yksi pelto kasvaa ihan valkoisenaan tuota samaa. Se näky on minua ihastuttanut nyt kun siitä ohi ajellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita on nuo koiranputki(?)niityt.Ja minusta tuo kuva oli noista kaunein...nostalgia syistä varmaan :)

      Poista
  3. Kaunis on suomen kesä!,oltiinpa sitten retkellä etelässä,tai pohojosessa?:)Punkit yäk!!!!
    minä annoin koiralle 3 kk vaikuttavan punkkitabl.toinen annetaan elokuussa,suojaus pitkälle syksyyn.
    mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on koiralle ja kissoille sellasta punkkiliuosta, mitä laitetaan kerran kuussa niskaan niille,mistä se imeytyy verenkiertoon ilmeisesti. Kaunista on kesällä :) Kiitos samoin Liisa!

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)