Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

"Vaivainen vaikertaa"

 


 Kuva vanha.

Tänään katselin netistä seurakunnan tilaisuuden. Jotenkin korona tuli "lähemmäksi", kun kuulin sieltä, että eräs tuttu pariskunta on saanut koronan ja myös pastorin poika.

Kun aikaisemmin ei varsinaisesti tuttuja ole sairastunut.

Isäntä oli siellä srk:ssa käymässä, minulla oli taas vatsavaivaa, niin jäin kotiin netistä katsomaan. Ja ettei liian hyvä olo tule, niin on iskiaskipu edelleen tuntunut sekä päätä särkenyt... aina pitää jotain olla.

Kosteata säätä on ollut, lumet alkaa pudota katoilta.Onneksi kasvihuoneen kattokin on pysynyt ehjänä. Aamupäivällä juuri tuli autotallin katolta, kasvihuoneen katon kautta, lumia alas. Liukas keli on ollut, raputkin oli aamulla niin jäässä, että kun Elmo tuli ulkoa kellahti rappusissa nurin.  Onneksi ei satuttanut. Sen jälkeen mies laittoikin hiekkaa rapulle jään päälle. Varovasti kävin linnuille viemässä siemeniä laudalle, ja hakemassa postilaatikosta naapurin laittamat lehdet. Muuten en ole ulkona tänään ollut.

Ehkä huomenna tai tiistaina pitää käydä pitkästä aikaa kaupungissa asioilla.


10 kommenttia:

  1. Kannattaa seurata oireita,jos mies ollut koronan saaneen seurassa.
    Sehän se onkin ,kun oireet ovat niin ihmeellisen erilaisia meillä jokaisella.,kun erilaisia olemme.
    Minä toivoisin helpompaa ja pika korona testiä.
    Sitäpä ei tiedä kuka on kantaja ,itse oireetomana..
    Mutta toivon Sinulle parempia terveempiä päiviä,Pidä itsesi lämpimänä(,kylmässä ja vedossa issias iskee..)
    Hyvää alkavaa viikkoa!😷🌞😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ollut sairastuneiden seurassa, ainakaan noiden.Ei kyllä helpota minullakaan, kun taas tuli virtsatulehdus :( Soitin TK:n, siellä on takaisin soitto palvelu, joten hoitaja soittaa takaisin.Kun ehtii...

      Poista
    2. Nuo sairastuneet eivät ole käyneet ainakaan samassa paikassa kuin me, ja se nuori mies, ei ole myöskään käynyt seurakunnassa.

      Poista
  2. Meidän srk.ssa ei ole ollut vuoteen tilaisuuksia, netistä on voinut katsoa sieltä tilaisuudet joka sunnuntai.
    Emme ole käyneet vuoteen kaupungissakaan, ei oikeastaan olla oltu tekemisissä lähes ollenkaan muitten ihmisten kanssa. Eli riskejä ei meidän kannata ottaa, kun olemme riski ryhmässä, lähikaupassa vain ollaan asioitu.
    siskoni oli saanut jo toisen rokotuksen, sivuvaikutuksia ei tullut.
    Juu tosi liukasta nyt on pihalla,mutta kenkiin laitan sellaiset piikkiremmit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on pienimuotoista toimintaa ollut srk:ssa, mutta suurin osa on katottu netistä.

      Poista
  3. Mainoskiertueella:
    Aktivoidu, oi runoilija/runonlukija-ystävä, Runotorstai alkaa minun pitämänä uudestaan=) 25.helmikuuta ensimmäinen aihe ja 4.maaliskuuta ensimäinen Runotorstai ;)

    VastaaPoista
  4. Minä tiedän täältä meidän seudulta vain kaksi, jotka ovat sairastaneet koronan. Hyvin ollaan vältytty koronalta. Minulla on käytössä koronavilkku puhelimessa. Sen mukaan en ole altistunut. Saa nähdä, miten hiihtolomat vaikuttavat koronan levimiseen. Minä olen perussaurauteni takia rokotuslustalla syöpäpotilaiden jälkeen. Ystäväni oli katsonut asian. Saa nähdä, mitä se ajallisesti tarkoittaa käytännössä. Mielelläni otan rokotteen.
    Iskiasvaiva on kyllä viheliäinen! Minulla reistaili iskias parisen viikkoa sitten.
    Hyvää alkavaa viikkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on myös koronavilkku, mutta ei isännällä, joka liikkuu enemmän. Hänellä on vanhan ajan luuri...
      Toivotaan, että varjellutaan koronalta, näissä muissa vaivoissakin on ihan tarpeeksi.

      Poista
  5. Jostain kummasta niitä vaivoja alkaa tulla. Keljumaista kun aina joku paikka kipeenä.
    Minä en ole tavannut ketään vierasta ihmistä puoleen vuoteen. Kotona on käyneet vain omat pojat. Hekään eivät käy bilettämässä, eikä muualla. Eihän sitä koskaan tiedä mistä sen tarttuvan koronan saa, kun tuntuu olevan nyt herkempää tarttumaan.
    Ei ole mullakaan koronavilkkua, kun oon pähkäillyt etten ole kenenkään lähellä niin pitkään, enkä puhu kellekään vieraille. Kaupassa ja kirjastossa käyn vaan nopeaan maski naamalla. Kävellessä jos ohikulkijoilta tarttuu niin eivoi mitään.
    Toivotaan että saat hoitoa vaivaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ärsytti kun sain taas virtsatulehdus oireita, vaikka ei ole kuin kaks ja puoli viikkoa edellisestä..siitä edellisestä kuurista jäi kolme tablettia yli ja apteekissa sanottiin, että voi ottaa seuraavalla kerralla, kun tulee oireita, että se voi mennä sillä ohi. Niinpä aamulla heti otin yhden, ja nyt kun hoitaja soitti, niin ei olisi saanut ottaa sitä yhtäkään..eli nyt sitten toivotaan, että menee noilla tableilla ohi...jos ei mene niin pitää odottaa ensi viikkoon.Onneksi se yksikin ottamani tabletti on jo parantanut oloa, niin eletään toivossa.

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)