Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Pieniä vahinkoja

Alunperin hoitokoiran piti kai tulla pariksi päiväksi, mutta on nyt tänään ollut vielä kolmannen päivän. Perheen pojat (nuoret miehet) hakevat sen illalla sählyn jälkeen. Huomaa, että tuo koira alkaa olla myös vanha, kun tarvii tosi usein käydä tarpeillaan. Pari vahinkoakin sillä sattui, kun kakkasi sisälle ja kummallakin kerralla matolle... , kun emme olleet toisella kerralla kotona, ja toisella kerralla olimme yläkerrassa nukkumassa, yöllä. (Ja yöllä oli Hipsu nukkumassa yläkerrassa, niin ei voinut koiraa ottaa sinne). Onneksi molemmat matot olivat sellaisia, että mahtuivat pesukoneeseen.

 

Kiva koira se muuten on, mutta ihan kiva sekin kun lähtee kotiin :) Ei tarvii jatkuvasti ravata sen kanssa ulkona.

 


 

Itselläni niksahti nilkka taas vaihteeksi, olin vielä alakerran kellarissa, niin piti yksi rappunen kerrallaan ja kaiteesta kovasti pitäen nilkuttaa, että pääsi sisälle. Nyt siinä on kaksi tukisidettä ja särkylääkkeen otin, niin alkaa pikkuhiljaa olla parempi. Kai ne nivelsiteet on löystyneet nilkassa, kun aina välillä "napsahtavat".

 

Pitkästä aikaa laitoin kirjoituksen myös Vaatteita pikkurahalla blogiin, sekä aiemmin pari kirjotusta Kotimatkalla- blogiini.

 Että semmoista. Voimia alkavalle viikolle!

 


 



3 kommenttia:

  1. Voi pikkukoira ressukka. Söpöliini.
    Toivottavasti paranee pian sun nilkka, keljumaista kun sattuu.

    VastaaPoista
  2. Söpö on koira ja kiltti, tuttavien koira, jo vuosia ollut aina välillä meillä hoidossa, tuo valokuvakin on vanha. Nyt vaan ilmeisesti alkaa vanhuuden vaivat häntäkin vaivata..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minun nilkka on taas hyvä, se on kumma kun se on vähän aikaa tosi kipeä, sitten taas paranee äkkiä.

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)