Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 10. lokakuuta 2020

Kuistin siivousta syksyyn

 Tänään sain vihdoin itsestäni irti, että päätin järjestää kuistin syksyyn. Se lähti tästä....



...eli kun olin tehnyt syysvalon säästämästäni pyörän vanteesta. Laitoin siihen toistaiseksi vain valosarjan ja keskustan peitoksi pienen hopean värisen joulupallon. Siihen voi lisätä koristeita esim. jouluksi.


Samalla innostuin sitten järjestemään kuistia muutenkin, ja viemään sieltä kesäjuttuja pois. Sinisiä esineitä siellä oli ennestään aika paljon, niin annoin olla aika sinisenä.



Muratti tarkenee hyvin vielä kuistilla.





Verhoksi laitoin joskus tyttäreltä saadun leveän turkoosin kaulahuivin,kaksinkertaisena.








Ja täytyy vähän kehua itseäni,sillä "kukas se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse", niinkuin äiti joskus sanoi. Sain nimittäin vielä siivottua myös makuuhuoneen ja vaihdettua lakanat. Sen teinkin ensin,ja sitten kun alkuun pääsin, niin meni kuistikin. Osansa sillä, että miehellä oli auto hommia kaverin kanssa autotallissa, niin sain rauhassa touhuta.

Tänä aamuna myös laitoin ensimmäiset linnun ruuat lintulaudalle, ja myöhemmin oli jo neljä tai viisi lintua syömässä.


Tänään on ohjelmassa vielä ainakin sauna ja varmaan jotain tv:n katselua, ehkä. Leppoisaa lauantaita!

12 kommenttia:

  1. Ihania värejä kuistilla! Siivous vaatii tosiaan reippautta ja ryhtymistä, täälläkin pitäisi... Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen aika saamaton ollut nykyisin, niin olin ihan tyytyväinen itseeni, kun sain jotain sisustus-juttua tehtyä :)

      Poista
  2. Kuistin värit kauniita:)
    Siivous vaatii"omaa aikaa",inspistä..kun vautiin pääsee :))menee useampikin huone siinä samassa rytäkässä:)
    Kaikista paras ,on rauhaisa lauantai-ilta...saunan jälkeen:)
    Rentouttavaa viikonloppua!,Sinulle Sesse 💚💚💚💚🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että inspistä ja rauhaa siinä tarvitaan. Samoin sinulle Liisa!

      Poista
  3. On se kiva sitten kun aloittaa, lopussa kiitos seisoo. Mukava puhtaana köllähtää puhtaihin lakanoihin. Usein nukuttaakin paremmin kun vaihtaa lakanat. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alku aina hankalaa... sanoo vanha sananlaskukin.. Samoin sinulle Emilie!

      Poista
  4. Kaunis kotoisa kuisti, kun saa tehtyä jotain, niin siitä tulee sit hyvä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Miten se aloittaminen on niin vaikeaa välillä..

      Poista
  5. Onpa hauska idea tuon pyörästä tehty valojuttu! Ja tuo sun kuisti on kyllä kiva paikka:) Voin ihan kuvitella, että miten kiva on sinne aina laittaa kaikkea kivaa esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun vietiin romuja metallin keräykseen, niin pelastin tuon keltaisen pyöränvanteen, ja pistiin talteen, ajatuksena, jos siitä keksisi jotain. Mulla olisi ollut siihen ketjutkin, että olisi voinut ripustaa kattoon, mutta tuo kuisti on sen verran matala, että tuli liian alas.

      Poista
  6. Kyllä minullakin tuo siivous joskus tahtoo vaatia sen oikean inspiksen! Olen myös nykyään paljon väsyneempi...ikä kai sen tekee.Mutta kaikki työt aikanaan!
    -Airiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehän ne työt mihinkään karkaa, tekee sitten kun jaksaa ja huvittaa :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)