Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Suomi kiinni!






Kuva vanha.




Niin se suomi menee "kiinni". Hyvä varmaan niin. Tänä aamuna käytiin vielä viemässä Kylätalo-tilaisuuden kutsulaput ilmoitustauluille...no huomenna haetaan ne pois, koska sen jälkeen tuli tilaisuuksien pito kielto.Näimme sen tv:stä ja sen jälkeen seurakunnasta soitettiin ensin miehelle ja myöhemmin mulle. Viikonloppuna kerittiin vielä käydä seurakunnassa.




Aamupäivällä käytiin myös yhden afrikkalaisen kaverin luona, joka on asunut suomessa pari vuotta, mutta noin viikko sitten muuttanut meidän kylälle. Ihan kiva nuori mies, jonkunlaisella englannilla saadaan kommunikoitua :) Huomenna viedään hänet diakonia-toimistolle. Käytiin hänelle näyttämässä myös Kasvihuoneilmiötä, josta tykkäsi. (Hän oli meillä myös kylässä yhtenä päivänä).Samalla Kasvihuoneilmiöllä sattumalta tavattiin eräs tuttu mies aikuisen poikansa kanssa. Muuten siellä oli melko vähän ihmisiä.




Kotikylän kirjastoon kävin palauttamassa kirjat, jotka olisi pitänyt huomenna palauttaa. Monella tuttavalla on flunssaa, niinkuin myös vanhimmalla pojallani. Toivottavasti ei kuitenkaan koronaa.
Päivä kerrallaanhan tässä on mentävä ja katsottava miten tässä menee. Onneksi kuitenkin kaupassa saa käydä yms.
Niin, ja kuntouttava työtoimintakin on nyt tauolla.


Pysytään terveinä!

15 kommenttia:

  1. Kaikki tuntuu tosiaan menevän kiinni. Toivottavasti tauti saadaan näin kuriin ja vältytään riskiryhmiin kuuluvien altistumiselta, sehän onkin kaikkein tärkeintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kaikki menee mahdollisimman hyvin!

      Poista
  2. Mukavaa viikkoa!,
    Kauniit ruusut ja kaunis maljakko!

    VastaaPoista
  3. Ei ole kiva kun tuo virus on tullut tänne suomeeenkin, riskiryhmässä olevat eivät voi mennä töihin sinne missä käy päivittäin aika paljon ihmisiä,yksi tyttäristäni, koulut suljetaan huomenna, tyttäreni lapsi joutuu jäämään yksin kotiin. Alle 10 vuotiasta ei saa jättää yksin kotiin. Ei minua haittaa jos kaikki menee kiinni, huoli on lähimmäisistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo korona(vaara) kaikenlaista muutosta saa aikaan.

      Poista
  4. No kyllä meidän kymmenvuotias oli yksin kotona aikoinaan
    (80-luvulla)! Ei ollut muuta mahdollisuutta; koitettiin järjestää niin että ei olisi kovin montaa tuntia tullut yksinoloa; työvuorot, naapurit, sukulaiset EHKÄ apuna?! Ei ollut ketään tarkistamassa aina ja pakko mikä pakko oli olla töissä! Ei ollu edes kännyköitä ( eikä meillä edes lankapuhelinta!!) Olikohan kaikki ennen jotenkin omatoimisempia?? kun oli pakko...

    VastaaPoista
  5. Joo, minäkin muistan sen, (70-luvulla) että olin jo 8-vuotiaana illat yksin kotona! Äiti oli siivoustöissä joka tehtiin n.klo 11.00 19.00 koululla). Isä ajoi rekkaa ja oli harvoin kotona! Olin aina yksin illat kotona. Leikittiin ulkona kavereiden kanssa.(äiti oli esim. voileipiä tehnyt välipalaksi). Hätätilanteessa sain mennä koulukaverin luokse; näin olivat aikuiset sopineet! No minusta kasvoikin reipas nainen jolla ei mene sormi suuhun oli kyseessä asia kuin asia!!

    VastaaPoista
  6. Monin tavoin on arki muuttunut viime päivien aikana. Huomenna suljetaan koulut. Tänään selviää tarkemmin, mitä kaikkea se tarkoittaa oman työni osalta yläkoulun erityisluokanopena. Monia kysymyksiä on varmasti kaikilla, asioita, jotka mietityttävät. Olen luottavaisin mielin. Kyllä tästä selvitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että selvitään mahdollisimman hyvin :)

      Poista
  7. Muistan itsekkin kun lapsena jouduin ja jouduttiin paljon olemaan yksin, jopa aika pienenä, jos jotain olisi sattunut,vanhempia olisi syytetty siitä.
    (Äitini koti kun oli karjalassa ennen sotia, heidän äiti joutui lähtemään jonnekkin, isä oli kai töissä myös, 4 lasta jäi yksin kotiin, pienin leikki tulella,ja tuli tarttui vaatteisiin,hän kuoli palovammoihin.)
    Kaikki lapset ei ole sellaisia että pystyvät olemaan yksin,
    joutuvatko vanhemmat vaikeaan tilanteeseen nyt ? Miltä heistä tuntuu jättää esim. 8 vuotias yksin kotiin, jos vielä pelkää olla yksin, ehkä tällaisestakin tilanteesta puhutaan mediassa.
    Jotkut lapset saattavat iloita siitä ettei tarvitse mennä kouluun.
    Vaikuttaa nämä ministerit olevan huolissaan tästä tilanteesta,ja osaavat, olisiko mies ministerit olleet ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitä voi vain arvailla miten mies ministerit olisivat päättäneet...Mutta hyvä näin.

      Poista
  8. Tervetuloa uudelleen, avaamme jälleen toukokuussa....tai ehkä kesäkuussa ;)

    VastaaPoista
  9. Voi olla ulkomaalaistaustainen ihmeissään mikä tässsä on tilanne, jos ei vielä ymmärrä kaikkia suomeksi.
    Kyllä tämä onkin kummallinen tilanne, toivottavasti tehoaa nämä toimenpiteet eikä sairastu todella suurta määrää ihmisiä. Muistan paniikkia sikainfluennsasta vain vähän. Vaikka sitä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä kyseessä oleva nuori mies tietää hyvin tämän tilanteen. Itse en nyt lähtenytkään mukaan, kun mies meni käyttämään häntä diakonia-toimistolla, kun itsellä on yskää ja päänsärkyä...voi olla kyllä jotain allergista, kun sitä yskää on ollut ennenkin.

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)