Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Elämän kiemuroita




Kun Metsäntyttö blogissaan "Metsäntyttö" kertoili asuinpaikoistaan, niin omatkin muistot alkoivat tulvia mieleeni. Ja se ajatus, että kun on asunut monessa paikassa, niin ei ole oikein missään kotonaan. Ja toisaalta on kuitenkin monessa paikassa ollut niin "kotonaan", että usein on kaipaus jollain tavalla niitä entisiäkin paikkoja kohtaan. Mutta kerran taivaassa saa olla niin "kotonaan", ettei tarvitse enää mitään ikävöidä eikä mitään paikkoja kaivata, jos sallitte tällaisen sivuhuomautuksen :)







Olen syntynyt Kotkassa vuonna-57, luulen että vanhempani asuivat silloin, (vai vasta myöhemminkö?), Haminassa. Mutta syntymäpaikakseni on kuitenkin joka tapauksessa merkitty Kotka. "Kotkan poikii ilman siipii" totesi mulle eräs työnantaja nuorena tyttönä.







Isä ja äiti













+ minä
















Haminassa asuessa vanhempani muuttivat erilleen, isän löydettyä uuden naisen, ja äitini läksi apulaiseksi erääseen perheeseen, minut mukanaan. On se äidin elämäkin ollut varmasti vaikeaa. Olin silloin aika pieni. Äiti kertoi, että olin kovin pidetty siellä paikassa, jossa oli emäntä ja aikamiespoika. Siellä oli myös koira Popi, joka oli kuulemma hyvä ystäväni :)
















Emäntä oli vuosia äidin kanssa kirjeenvaihdossa. Tässä ensimmäisiä kirjeitä. Hän oli kirjoittanut: "...pikku Seijaa kaipaan, kun ei ole enää pyrkimässä tädin syliin. Popikin ikävöi kaksi päivää. Senkun kävi kamarissa ja katsoi ikkunasta ulos... niin lähetän tässä näitä Seijan ja Popin kuvia, että vieläkö pikku-Seija muistaa Popia..."















Tuo kirje on kirjoitettu keväällä-59. Eli on niitä ensimmäisiä kirjeitä. Tuohon aikaan olin vasta vajaa kaksi vuotias. Nyt vasta rupesin ajattelemaan, että tosiaan olen ollut tosi pieni, kun sinne palveluspaikkaan menimme. En tiedä kauanko äiti siellä oli, kun sitten mummi (äidinäiti) halvautui ja ukki pyysi äitiä tulemaan hoitamaan äitiään. Siksi lähdimme tuolta Kouvolan läheltä Pohjois-Karjalaan äidin lapsuuskotiin. Siellä meitä asui pienessä kahden huoneen mökissä Ukki, mummi, sotainvaliidi-enoni sekä äiti ja minä. Onneksi siellä oli myös ainakin myöhemmin minulle kaveriksi kissa-emo Mirri ja sen kaksi pentua :) Ja kahdessa lähinaapurissa asui vielä silloin lapsia, joten pari-kolme leikkikaveriakin löytyi.















Äiti















Minä

















Asuimme siellä kolme vuotta, kunnes äiti meni uusiin naimisiin, ja isäpuolen saatua työpaikan Karkkilasta Högforssin tehtaalta ,muutimme Karkkilaan, Ahmoonkylään. Josta olen tehnyt aikaisemmin parikin postausta. Eli olin silloin viisi-vuotias.







Siellä asuinkin 19-vuotiaaksi, joten koen sen oikeastaan lapsuus-kotipaikakseni. Sen jälkeen elämä on kuljettanut ensin Vihdin Nummelaan, välillä paluu Karkkilaan, sen jälkeen Lohjalle, jossa tuli asuttua vuosia monessa eri paikassa. Jossain välissä poikkesimme Sysmässäkin. Myöhemmin takaisin Vihtiin pariksi vuodeksi ja Mäntyharjuun vajaaksi vuodeksi, ja sitten takaisin Lohjalle. Mutta aikuisiän kotipaikka on Lohja, johon tämä maalais-aluekin nykyisin kuuluu. Puoli vuotta kerkisimme olla Nummi-Pusulalaisia, ennenkuin tämä liitettiin Lohjaan :) Seitsemän vuotta ollaan nyt asuttu tässä talossa, joka on ennätys samassa asunnossa asua. Kyllä ollaan oltu liikkuvaista sakkia:)






Tällaisia muisteluita tänään. Hyvää adventtia!





















14 kommenttia:

  1. Sinulla onkin ollut haastava lapsuus, kun olette muuttaneet monta kertaa. Haikea postaus, tuntuiko niin Sinustakin kun sitä kirjoitit? Hyvää joulunodotusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei oikeastaan, muuta kuin siinä mielessä, että ajattelin äidin elämää, ettei se ole ollut kovin helppoa...jos ei aina omakaan elämä, mutta kenellä olisi ... Mutta kuitenkin sain kouluajat olla samalla paikkakunnalla ja samoissa kouluissa kavereiden kanssa, toisin kuin omat lapseni :( Samoin hyvää joulunalus viikkoa :)

      Poista
  2. Mukava muistelupostaus.
    50-60-luvuilla maalta muutettiin joukolla työn perässä kaupunkeihin ja taajamiin. Asuntoja ei kuitenkaan ollut tarpeeksi ja siksi etenkin lapsiperheet joutuivat muuttamaan usein.
    Olen syntynyt Satakunnassa, mutta asunut koko ikäni pääkaupunkiseudulla. Täällä Kehä III:n ulkopuolella olemme asuneet jo 30 vuotta. Silti koen itseni yhä enemmän espoolaiseksi kuin kirkkonummelaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin muutimme Karkkilaan tullessamme ensin yhden hellahuoneen asuntoon. Toisaalta siellä oli sentään sähköt, kun äidin kotimökillä ei ollut eikä myöskään sitä ennen siellä äidin palveluspaikassa. Ajatella tosiaan, ettei silloin ainakaan syrjäseudulla ollut edes sähköjä.

      Poista
  3. Minusta on yleensä ihmiselle eduksi kun on nähnyt ns. maailma. Se jotenkin näkyy, eikä hyvässä mielessä, jos on asunut usein vielä pienellä paikkakunnalla koko ikänsä. Tietysti, jos ei ole kotia missään, tietynlainen juurettomuus, ei sekään ihan mukavaa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin pitää varmaan paikkansa, ettei sekään ole välttämättä hyvä, jos koko elämänsä on asunut varsinkin pienellä kylällä. Toisaalta mullakin tuo tietynlainen levottomuus/vaihtelun kaipuu saattaa olla ihan merimies-isäni perintöä, ja se pysyyvyyden etsintä äidin perintöä :)

      Poista
  4. On sulla ollut aika paljon muuttoja. Itellä on vähemmän, melkein samoilla seuduilla asunut, paitsi opiskeluaikoja. Niinpä tuntuu nyt, että olis voinut nähdä vähän enemmän niin Suomea kuin muutakin maailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on muutoja ollut, kun nyt jälkeenpäin ajattelee, vähempikin olisi riittänyt :) Mutta on se toisaalta ollut kivaakin ...

      Poista
  5. Olipas kiva lukea sinun lapsuusmuisteloja ja hienoa että on tuollaisia kuvia tallella! Melkoisia aarteita nuo vanhat kuvat! Sanotaan että koti on siellä missä sydän..taitaa pitää paikkaansa♥ Ihanaa alkavaa jouluviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain äidiltä hänen vielä eläessä muutaman vanhan kuvan ja hänen kuoltuaan toisen vanhoista albumeista, toinen meni sisko-puolelleni.

      Poista
  6. Mitenkä mulla oli mennyt vallan ohi tämä juttu, tänä aamuna tämän löysin hämmästyksekseni. Onneksi löysin, sillä tämä oli mielenkiintoinen. En ihmettele, että sullakin niitä muukalaisuuden tuntoja on, kun sinäkin olet noin monessa paikassa asunut jo pienestä pitäen. Minäkin olen paljon muuttanut, mutta pääosin lapsuuteni oli siellä Pomarkussa. Siellä asuttiin monessa paikassa. Mietinpä, jos itsekin tekisin tän sun jutun mallilla juttua... saa nähdä. Hyvää jouluviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onneksi minäkin sain koulut käydä Karkkilassa kavereiden kanssa, että ei tarvinnut koulua vaihtaa, vaikka sielläkin asuimme kolmessa eri talossa. Omat lapset joutuivat vaihtelemaan koulua, josta on vähän huono omatunto :( Kiitos samoin!

      Poista
  7. Kiva postaus. Hyvää joulun odotusta! :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)