Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

torstai 7. joulukuuta 2017

Ompelunurkkausta...




Turhaan mietin asu-pulmia, ja vaikka olin ratkaissutkin asian niin, että laitan ruskean hameen noiden puseron ja tunikan lisäksi, niin sitten oli eilen taas vatsavaivaa ja päätäkin särki, niin annoin miehen mennä yksinään. Tavallista vähemmän oli ollut muutenkin siellä väkeä, kuulin. Mies oli kyllä siellä loppuun asti, eli matkoineen meni hällä 4-5 tuntia. Minä sillä aikaa katsoin sivusilmällä tv:stä linnan juhlia, ja vähän neuloin samalla.






Nytkin särkee vähän päätä. Ulkona on vaihteeksi taas valkoista ollut päivän, pari. Miehellä alkoi Vivamon joulunäytelmät, tänä iltana on kenraali harkat. Onhan se sielläkin jouluisempaa, kun on vähän lunta.
Verhoja vaihtelin yhtenä päivänä punasävyisiin ja ensimmäinen joulukorttikin jo oli tipahtanut postilaatikkoon, ajoissa :)






Otin kuvia sieltä yläkerran ompelu-nurkkauksesta, sen jälkeen kun vein sen ilmoitus-taulun sinne. Täyttä siellä kyllä on, vaikka vähän järjestelin sitä samalla.

































Tällainen kasa ompelu- ja idea kirjoja etsi paikkaansa sieltä, kun olivat aikaisemmin tuossa hyllyllä, joka tuli nyt niin täyteen...sain ne sitten pöydän kulmalle mahtumaan. Kirjat on osa saatuja, osa joskus alesta ostettuja.














Myös ompelukone ja saumuri ovat saatuja ja esim. hyllyn alla olevat säilytys-laatikot itse tehtyjä, samoin kuin farkku-purkit hyllyllä. Ompelupöytäkin on muuten saatu :) Ja lamppu jonkun talon "Saa ottaa" kasasta. Meillä tosi vähän on mitään ostettua, ja se sopiikin hyvin tämmöiselle kierrätys-ihmiselle.






Mutta nyt toivottelen teille mukavaa päivää! Ja Kotimatkalla-blogissani päivän sanaa :) Linkki oikealla.













4 kommenttia:

  1. Joko olet toipunut? Ompelupöytä on yksi vaikeimmista järjestyksessä pidettävistä paikoista...Nykyään otan ompelukuurin päiväksi ja nostan koneen keittiön pöydälle. Työpöytäkin on, mutta lopettaminen on helpompaa kun kone täytyy korjata pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vatsa on ollut paremmassa kunnossa ja päänsärkyyn otin vahvemman tabletin...joten näillä mennään :) Minä haluan, että koneet on aina valmiina ompeluun...kun inspis iskee.

      Poista
  2. Voi harmi että vatsa ja pää kiusasivat:( Toivottavasti ovat jo helpottaneet♥ Kiva tuo ompelunurkkaus! Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin, että kaikki olisi aina käsillä, kun isnpis iskee, vaan asunnon ja tilojen pienuus vähän haittaa sitä ajatusta, olisi kiva jos ompelulle + askarrelulle olisi ihan oma huone, johon voisi sulkea oven perässään...nyt ompelu-piste on makuuhuoneessa ja askartelupiste "vierashuoneessa" eli alkovissa :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)