Elämän kiemuroita

Kun Metsäntyttö blogissaan "Metsäntyttö" kertoili asuinpaikoistaan, niin omatkin muistot alkoivat tulvia mieleeni. Ja se ajatus, että kun on asunut monessa paikassa, niin ei ole oikein missään kotonaan. Ja toisaalta on kuitenkin monessa paikassa ollut niin "kotonaan", että usein on kaipaus jollain tavalla niitä entisiäkin paikkoja kohtaan. Mutta kerran taivaassa saa olla niin "kotonaan", ettei tarvitse enää mitään ikävöidä eikä mitään paikkoja kaivata, jos sallitte tällaisen sivuhuomautuksen :)







Olen syntynyt Kotkassa vuonna-57, luulen että vanhempani asuivat silloin, (vai vasta myöhemminkö?), Haminassa. Mutta syntymäpaikakseni on kuitenkin joka tapauksessa merkitty Kotka. "Kotkan poikii ilman siipii" totesi mulle eräs työnantaja nuorena tyttönä.







Isä ja äiti













+ minä
















Haminassa asuessa vanhempani muuttivat erilleen, isän löydettyä uuden naisen, ja äitini läksi apulaiseksi erääseen perheeseen, minut mukanaan. On se äidin elämäkin ollut varmasti vaikeaa. Olin silloin aika pieni. Äiti kertoi, että olin kovin pidetty siellä paikassa, jossa oli emäntä ja aikamiespoika. Siellä oli myös koira Popi, joka oli kuulemma hyvä ystäväni :)
















Emäntä oli vuosia äidin kanssa kirjeenvaihdossa. Tässä ensimmäisiä kirjeitä. Hän oli kirjoittanut: "...pikku Seijaa kaipaan, kun ei ole enää pyrkimässä tädin syliin. Popikin ikävöi kaksi päivää. Senkun kävi kamarissa ja katsoi ikkunasta ulos... niin lähetän tässä näitä Seijan ja Popin kuvia, että vieläkö pikku-Seija muistaa Popia..."















Tuo kirje on kirjoitettu keväällä-59. Eli on niitä ensimmäisiä kirjeitä. Tuohon aikaan olin vasta vajaa kaksi vuotias. Nyt vasta rupesin ajattelemaan, että tosiaan olen ollut tosi pieni, kun sinne palveluspaikkaan menimme. En tiedä kauanko äiti siellä oli, kun sitten mummi (äidinäiti) halvautui ja ukki pyysi äitiä tulemaan hoitamaan äitiään. Siksi lähdimme tuolta Kouvolan läheltä Pohjois-Karjalaan äidin lapsuuskotiin. Siellä meitä asui pienessä kahden huoneen mökissä Ukki, mummi, sotainvaliidi-enoni sekä äiti ja minä. Onneksi siellä oli myös ainakin myöhemmin minulle kaveriksi kissa-emo Mirri ja sen kaksi pentua :) Ja kahdessa lähinaapurissa asui vielä silloin lapsia, joten pari-kolme leikkikaveriakin löytyi.















Äiti















Minä

















Asuimme siellä kolme vuotta, kunnes äiti meni uusiin naimisiin, ja isäpuolen saatua työpaikan Karkkilasta Högforssin tehtaalta ,muutimme Karkkilaan, Ahmoonkylään. Josta olen tehnyt aikaisemmin parikin postausta. Eli olin silloin viisi-vuotias.







Siellä asuinkin 19-vuotiaaksi, joten koen sen oikeastaan lapsuus-kotipaikakseni. Sen jälkeen elämä on kuljettanut ensin Vihdin Nummelaan, välillä paluu Karkkilaan, sen jälkeen Lohjalle, jossa tuli asuttua vuosia monessa eri paikassa. Jossain välissä poikkesimme Sysmässäkin. Myöhemmin takaisin Vihtiin pariksi vuodeksi ja Mäntyharjuun vajaaksi vuodeksi, ja sitten takaisin Lohjalle. Mutta aikuisiän kotipaikka on Lohja, johon tämä maalais-aluekin nykyisin kuuluu. Puoli vuotta kerkisimme olla Nummi-Pusulalaisia, ennenkuin tämä liitettiin Lohjaan :) Seitsemän vuotta ollaan nyt asuttu tässä talossa, joka on ennätys samassa asunnossa asua. Kyllä ollaan oltu liikkuvaista sakkia:)






Tällaisia muisteluita tänään. Hyvää adventtia!