Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

torstai 10. joulukuuta 2020

Monenlaista

 

Kuva vanha, tuossa on vielä meidän punainen Puntokin.


Tänään on kaikenlaista. Äsken tein  puuhellalla ruokaa,ihan siksi kun oli niin viileää sisällä. Keitettyjä perunoita, porkkanoita, kananmunia, ja jauhelihakastiketta. Kerrankin myös jälkkäriä eli lättyjä vadelmahillon kanssa. Oli oikein "johdatuksen makua", kun viimeiset lätyt olivat paistumassa isäntä tuli kotiin ja pääsi suoraan ruokapöytään (vaikka minä en tiennyt mihin aikaan hän tulee). Lisäksi puita sattui olemaan sisällä juuri sen verran kun tuossa ruuanlaitossa tarvittiin, kun viimeiset lätyt oli paistuneet, niin puistakin viimeiset oli hellassa hiilenä:) On niitä tietysti kellarissa lisää, mutta ei tarvinnut kesken lätynpaiston mennä hakemaan.Tähän asti kirjoitin jo aiemmin.


Ja nyt jatkoa illalla. Tänään oltiin myös hakemassa lisää puita tuttavilta,ja taas meidät pyydettiin kahville samalla. Nuo puut on sellaista laudanpätkää ja muuta pienempää sälää, heille ylimääräistä, meille ilmaista. Osa laitettiin jo kellarin puuvarastoon, loput jäivät vielä peräkärryyn pressun alle. Ja miehelle myös vähän kirveellä pilkottavia isompia.

 

Kun sain vihdoin ostettua niitä ompelukoneen neuloja, niin eilen jo ompelin pari punaista sohvatyynyn päällistä. Jouluna punainen menee, vaikken muuten ole niin kovasti punaisen ystävä.

Nyt täytyy lähteä kellariin katsomaan, joko pyykit on pyörinyt ja saa ripustaa kuivumaan. Mukavaa iltaa!





8 kommenttia:

  1. Onpa siellää mukavan kuuloista puuhailua! Oi,puuhellalla paistettuja lättyjä..tulee ihan vesi kielelle.Minun täytyy aloittaa vielä piparien paisto, kun tein taikinan jo aiemmin, ja nyt vasta ehdin siihen puuhaan. Kivaa iltaa teille myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gluteenittomista jauhoista tein lätyt vatsavaivani takia, ei ehkä yhtä maukkaita ollut kuin joskus oli tavalliset, tänään tuli viimeiset syötyä. Minä en jouluksi ole vielä ainakaan leiponut mitään.

      Poista
  2. Mukavaa iltaa sinne sinullekin, ja samalla huomista ja viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. ihan tulee vesikielelle ,kun lukee tätä juttuasi:)
    Mikään ei voita puuhellan lämpöä,tietenkin leivinuuni/takka..mutta 😀puuhellassa on sitä jotain 🧡
    Kaunis ikkuna.pakkanen/kuuratekee parhaita taideteoksia/maalauksia!
    Mukavaa viikonloppua!Sinulle Sesse 😷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin tulee lättyjä tehtyä enää, ja nekin pitää tehdä gluteenittomista jauhoista.Täällä on pikkuisen lunta maassa, kaupungissa ei ole ollut. Hyvää viikonloppua sinnekin!

      Poista
  4. Puuhellan lämmössä on hyvä kokata ja lämmitellä. On siitä kohta 20 vuotta kun itellä oli puuhella. Uuni ja takka oli kyllä sen jälkeen, mutta ei ne oo hellan verosia.
    On kyllä hieno kuva terassin ikkunasta!

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)