Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

tiistai 8. joulukuuta 2020

Kaupunkipäivä

 Nyt sain vihdoin ostettua ompelukoneen neuloja sekä uuden taskukalenterin ensi vuodeksi, ja elukoille ruokaa.. Aamulla olikin jo eläinten ruuat aika vähissä, varsinkin Hipsu-nirsoilija oli sitä mieltä, ettei hälle ollut tarpeeksi hyvää ruokaa.. joten kun tulimme takaisin, niin heti piti tutkia toiko äiti hyvää ruokaa, onneksi oli tuonut :)


Joulua olen pikkuhiljaa laittanut, joka päivä jotain pientä.




Laulukuoro


Paperienkelit pääsivät ikkunaan roikkumaan.




Kerrostalokin sai valonsa.




Joskus kirppikseltä ostamani palloketju pääsi myös kukka-nurkkaukseen.




Kirjastossa kävin, mutta en löytänyt mitään kiinnostavaa, kumma kyllä. Eli nyt ei ole mitään kirjastosta, kaksi edellistä palautin, ja niistäkään toista ei kiinnostanut lukea loppuun. Onneksi kotona on kirjoja, varmaan joku sellainen jota kiinnostaisi lukeakkin (ennen lukematon) ja sitten tietysti aiemmin luettuja paljonkin kirjahyllyssä , joita voisi lukea uudestaan.


Mulla on soinut päässä monena päivänä "sylvian joululaulu" ja tulee niin herkkä olo, kun eläytyy siihen häkkilinnun lauluun, joka ei pääse kotimaahan suomeen. Johtuneeko tuo ajatuskulku tästä korona tilanteesta tavallaan...kun ei voi viettää normaali joulua rakkaitten kanssa yms.

Mutta näillä mennään. Maanantaina meidät on kutsuttu pieneen tilaisuuteen "soppikselle" eli mun kuntouttavaan, siellä on pienet joulukahvit, työntekijöille/vapaa ehtoisille.

Tällaisin miettein tänään.

13 kommenttia:

  1. Noin se vähitellen joulufiilis tulee. Vähitellen on kiva laitella jotain joulutavaroita esille.
    Vähän jännittää miten tämä aika menee, pääseekö mun kolmas poika tänne joulun viettoon.
    Toivottavasti löydät luettavaa joulun ajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei muuta luettavaa, niin ainakin omasta hyllystä löytyy vielä lukemattomiakin kirjoja :) Eri asia sitten onko ne kiinnostavia...

      Poista
  2. Eiköhän tuo korona jossain vaiheessa lopu, niin että voi läheisiä tavata,täällä turussa päin ei ole niin paha kuin hesassa päin, me vietetään tyttärien kanssa joulua, mutta poika ei voi hesasta tulla tänne.
    Kauniita joulukoristeita sinulla.
    Jokohan kuuluu joululauluja radiosta?en ole vielä kuullut niitä vanhoja, jotain uuden aikaisia, mutta niissä ei ole joulu tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä isäntä laittaa usein keittiön radion auki kun syödään tai juodaan kahvit, kyllä sieltä ainakin jotain joululauluja kuuluu...

      Poista
  3. Kauniit enkelit olet tehnyt,Kävinkin youtuben katsomassa:)
    Minä tykkään mobileista ja niitä pitää roikkua ulkona ja sisällä...
    Koneen neulat ovatkin hyvin täkeä ostos,nimimerkillä..kokemusta on.Ompelin viimejouluksi saunatyynyjä.ja laitoin liimattavan tarranauhan(liimaa tosi vähän),mulla meni paketti neuloja ..tukkoon meni neulansilmä liimasta....ihmettelin miksi katkasee langan.:)
    Ihanan joulumielen toit karva-lapsille 🐶😺😺
    Mukava pikujoulu .teillä maanantaina 🎄💚
    Toivottelen Hyvää Joulun odotusta,,,
    Muistakaa maskit!😷😷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maskit muistetaan ja kun nyt meitä on vain vähän siellä niin ei tarvii olla välttämättä lähekkäin, voi huudella vieraisiin pöytiin :D No jaa...se on tosi pieni tilaisuus ja saadaan kuulemma pienet lahjat :)

      Poista
  4. Ihana Hipsu sai sitten lempiruokaa! Minäkin laittelen joulua vähän kerrallaan; joka päivä jotain pientä! Saas täälläkin nähdä tuleeko ainokainen poikamme kotiin joulun viettoon...on kyllä tiiviisti yrittänyt olla kotosalla, hän kun nuoresta iästään huolimatta kuuluu riskiryhmään (harvinaiset sairaudet; wegenerin tauti) Kyllä kaikki järjestyy ajattelen minä.Terveisiä sinne!
    - vakilukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kaikki aina järjestyy.Kiva kun kommentoit :)

      Poista
  5. Kiva varsinkin tuo pieni laulukuoro:)

    VastaaPoista
  6. Kivoja jouluisia juttuja oot pannut. Mullakin on vähäsen.

    VastaaPoista
  7. Tuo joulun pikkuhiljaa laittaminen on viisas ajatus. Kun joulu on sydämessä, niin paljon turhaa vaatimusta toivottavasti meiltä jää pois. Lapset kun on pienempiä niin silloin sitä ehkä eri tavalla täytyy valmistella. Mutta kun tulevat aikuisikään, niinkuin nyt meillä, niin ai kun tekisi mieli lähteä hetkeksi vain johonkin metsämökkiin luonnon keskelle hiljaisuuteen❤😃

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)