Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

torstai 15. helmikuuta 2018

Soppakirkossa



Tänä aamuna läksin "pitkästä aikaa" kaupunkiin miehen kanssa. Meitä oli pyydetty soppakirkkoon puhumaan uskosta,ja minulta oli pyydetty runoa. Soppakirkko alkoi vasta klo 13, mutta miehen tuntien arvasin, että lähdetään heti aamusta...ja paikkansa piti.
Oltiin kaupungissa joskus 9n jälkeen. Vein nuorimmaiselle puhtaan pyykin kassin (hänellä kun ei ole pyykinpesu mahdollisuutta) ja käytiin tyhjentämässä kolikkopurkin sisältö talletusautomaattin. Sen jälkeen pitikin vaan kuluttaa aikaa. Kävin kahdessa kaupassa, kirppiksellä ja kirjastossa. Mieskin hengaili kaupungilla, välillä oltiin yhdessä, välillä eri paikoissa.
Kirppikseltä en ostanut mitään, kirjastosta lainasin kolme kirjaa. Tämä on mielenkiintoinen.














Tuossa Pitsikirjassa on sekä pitsiohjeita, että myös ideoita valmiitten/vanhojen pitsien käytöstä asusteissa.








Myös nämä voivat olla mielenkiintoisia.













Muuten minulla oli jotenkin huono olo kaupungissakin aamupäivän, muisti pätki, pää oli jotenkin sekainen ja vähän kipeäkin ja kaupungin hyörinä tuntui olevan liikaa. Ja väsytti. Liekö verensokeri ollut alhaalla. Kävin ostamassa suklaata ja banaania lääkkeeksi :) Sitten vielä tuli vatsa kipeäksi. Ajattelin jo, että ei tästä tule mitään, kun olo on taas tämmöinen.
Kahdeltatoista mentiin jo soppakirkolle hengailemaan. Klo 13 alkoi "soppis" ja laulun jälkeen oli ensin miehen vuoro ja sitten minun. Kerroin vähän uskoontulostani ja luin runoni. Sen jälkeen oli välissä laulua ja erään vanhemman miehen "saarna", jonka jälkeen laulua, ja sitten ruokailu + kahvit.





Sieltä lähdettiinkin suoraan kotiin. Olokin oli jo parantunut. Ajattelin vaan, että miten tässä voi töihin mennä, kun jatkuvasti on jotain vaivaa...
Että tämmöistä tänään. Mies menee vielä illalla toisen miehen kanssa pitämään hartautta sellaiseen hoitokotiin, missä on toipuvia alkoholisteja/narkomaaneja. Minä ajattelin jäädä illaksi ihan vaan kotiin :)






8 kommenttia:

  1. Tuosta pitsikirjasta on sinulle varmasti paljon iloa ja hyötyä, kun olet taitava tuunaamaan vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en kyllä taitavuudesta tiedä, mutta jos sais jotain ideoita...kun omat aivot on aina niin tyhjät...

      Poista
  2. Kivankuuloinen päivä..jos olisit saanut olla vielä ilman turhia vaivoja! Kirjat näyttävät kivoilta:) Mukavaa viikon jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhan paljon on nyt ollut kaikkia vaivoja, sekin vaikuttaa mieleialaan :(

      Poista
  3. Tuo Pitsikirja on varmaan mielenkiintoinen ja näyttäisi olevan sen henkilön tekemä, joka on pitänyt sitä Pitsikirjan blogiakin: http://a-lace-diary.blogspot.fi/
    Ja onpa jännä, juuri tänään oli meillä puhetta, että pitäisi tutustua sen automaatin käyttöön, jolla niitä kolikoitakin saisi tilille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mies oli mukana,en varmaan ois yksin uskaltanut kokeilla sen automaatin käyttöä...mies oli käyttänyt kai setelintallennuspuolta, mutta ei hänkään kolikkopuolta...

      Poista
  4. Tiedätkö minäkin ekan kerran pari viikkoa sitten kävin tallettamassa kolikoita tilille ja se on aika monimutkaista, seteleitä kun ei koskaan ehdi talletella ne tulee ja menee mutta kolikoita säästän nyt jo uutta satsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se aika moni"osainen" juttu, onneksi automaatti antaa aika hyvin neuvoja.

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)