Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

perjantai 26. marraskuuta 2021

Heippa!

 Tänään on herätty pakkas aamuun, ruohikko on kuurassa. Linnuille laittelin jokunen päivä sitten, kun ensimmäiset pakkas asteet tulivat, ruokinnan. Eli myöhemmin kuin tavallisesti, mutta hyvin löysivät ruokapaikan heti kohta. Itse asiassa pitää kohta käydä katsomassa onko siellä miten ruokaa.. 

Kylätalolta eiliseltä jäi jonkun verran kahvia, niin keittelin siitä sekä kaakaosta ja päiväysvanhasta kauramaidosta kiisselin jälkiruuaksi. Tooosi harvoin tulee jälkiruokaa laitettua.

Eturuuaksi ajattelin laittaa lohikeittoa, kun lohisuikaleita oli pakkasessa.



Muratin toin aiemmin tällä kertaa sisälle, aiemmin se on ollut mulla talvet viileässä saunan pukuhuoneessa. Suht viileää meillä on sisälläkin, kun mies on niin "kuumaverinen", ettei tykkää kuumasta. Katson, jos muratti kaipaa viileämpää, tai sitten ei. Ystävä jolta sen aiemmin sain, oli pitänyt puolilämpimässä autotallissa.


Itse olen joka talven mukaan siirtynyt kerros pukeutumiseen. Se on paras keino talvella.

Pysykäähän läpiminä :)

14 kommenttia:

  1. Nyt tuntuu talvi alkaneen etelässäkin. Kerroksia on minullakin päällä, päällimmäisenä paksu villatakki, jonka löysin kirppikseltä ja se on vähän iso, mutta kun on joskus villapaita sen alla, niin se onkin hyvä. Onneksi liikkuminen pitää lämpimänä, tämän päivän ohjelmassa on mennä suojaamaan köynnösruusuja ja muita arkajalkoja. Kaunis, kirkas sää nyt onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla myös paksu villatakki päällimmäisenä. Vanhimman tyttären entinen,ikivanha, mutta en voi luopua siitä, koska se on ainoa tosi lämmin..

      Poista
  2. Talven alussa sitä on yleensä viluisempi, mutta tottuu sitten pakkasiin. Saa nähä, menis vaan nämä liukkaat ohi. Lintujen ruokinta ja niiden seuraaminen onkin kivaa puuhaa. Laskea voi vaikka eri lajit.

    VastaaPoista
  3. Näin talven alussa tuntuu aina niin kylmältä. Kevät talvella ollaan ensimmäisten pienten pakkasasteiden aikaan, kuin kesä olisi koittanut :D Villasukat jalkaan, pipo päähän ja tumput käteen kerrospukeutumisen lisäksi. Näillä me pärjätään, eiköstä vaan <3

    VastaaPoista
  4. Talvi näyttää alkaneen. Teillä onkin roolit päinvastoin. Meillä Ukkokulta palelee aina ja vetää kerroksia päälleen. Minä taasen pärjään vähemmälläkin vaatetuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut aikaa sopeutua kylmään, kun on toista kymmentä vuotta asuttu tässä. Kerrostalossa silloin aiemmin, pidettiin makuuhuoneen patteri kiinni kokonaan, että oli miehelle ainakin yksi viileä huone :)

      Poista
  5. Hei vaan, meillä minä aina tuuletan ja pidän ikkunaa auki, mies taas palelee ja nukkuu mieluiten peitto ja viltti korvissa. Kaikki me ollaan niin erilaisia mutta pitää yrittää vaan sopeutua!

    VastaaPoista
  6. Meillä vieraat aina palelee, kun itse tykätään viileämmästä. Eli sisällä meillä on täällä maalla yleensä noin 19 astetta lämmintä, makuuhuoneessa sitäkin viileämpää. Kaupunkikodin reilut 20 astetta tuntuu jo tosi lämpimältä. Pojan asunnon 24 astetta on jo kuin saunaan menisi! Lämpötila on pitkälti tottumuskysymys. Itsekin olin aiemmin aikamoinen vilukissa. Tuo kerrospukeutuminen on kyllä fiksua talvisin.
    Hyvää ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on usein myös alle kahdenkymmenen asteen, ja tosiaan makuuhuoneessa tosi viileää, kahden peiton alla kyllä tarkenee, kun saa sängyn lämpimäksi. Nyt on vähän lämpimämpää kun laitettiin tänään kiertovesi päälle.

      Poista
  7. Lämmin ei luita riko :sanoi äiti aina,kun puuhellaa läämmitti.
    Lämmin on meillä +23-24.
    Viime yönä pakkasta -18,5.Nukuin ikkuna raollaan,koko yön ,patterin pienensin "sopivan viileäksi",Olen kuin kala minun täytyy saada raitisilmaa hengittää välillä:)
    Kerrospukeutuminen on in!! meiän korkeuksilla:)))..
    Hyvää alkavaa adventin aikaa,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin nyt vähän lämpimämpää kun laitettiin kiertovesi päälle, eli patterit vähän lämpenee...Ulkona on ollut sen verran kylmää.

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)