Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 17. huhtikuuta 2021

Pientä leivontaa

 



Tänään miehellä on muuta menoa ensin ja sitten rokotus. Minä tein gluteenittoman omenapiirakan. Ai että, se maistui hyvältä. Piti kaksi palaa syödä kahvin kanssa, varsinkin kun "eturuuaksi" olin syönyt vain kaksi leipäpalaa, kun en viitsinyt itselleni sen kummempaa tehdä. Olisin tietysti voinut uunissa tehdä samalla jotain ruokaakin, mutta ei nyt tullut tehtyä. No, kananmunia keitin hellalla, kun huomasin, että niitä olikin entisiä, ja olin pyytänyt isännän tuomaan niitä kaupasta.


Ulkona on hieno sää, mutta viileä tuuli. Kävin ulkona katsomassa josko olisin juonut kahvit siellä, mutta liian viileä oli ainakin vielä. Ei ollut tuulensuoja paikkaa. Joku helikopteri ilmeisesti meni kovalla metelillä, ja Elmo sai hepulin, kun pelästyi sitä...juoksi vain edestakaisin, muttei tullut sisällekkään..


Rokotuksesta ei tullut muuta, kuin käsivarsi kipeytyi ja piti ottaa yöksi särkylääke. Nyt se on jo vähän parempi.

Yhtenä päivänä sain tietää, että silloinen poika, joka oli kanssani samalla luokalla pitkän aikaa, oli kuollut. Tuli vähän surullinen olo kun nuorena oltiin hetken aikaa vähän enemmän kuin pelkkiä koulukavereita. Vaikka ei nuoruus ajan jälkeen  ole oltu missään yhteydessä. Kai se johtui siitäkin, kun olin joku aika sitten juuri lukenut vanhasta päiväkirjasta hänestäkin.

Leppoisaa lauantaita!


13 kommenttia:

  1. Kyllä se koskettaa vanhan tuttavan tai kaverin poismeno, vaikka on aikaakin kanssakäymisestä.
    Onneksi olkoorokotuksesta, kohta voi vähän vapaammin olla sitten. Mulla ei ole vielä tietoa koska saisi rokotusta.
    Namskis, hyvän näköinen torttu. Vois kyllä leipoa itekki jotain, mulla on tullut tehtyä kaurakakkaroita, eli vähän makeita pikkuleipiä pääosin kaurahiutaleista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime aikoina on useampi tuttu kuollut, onneksi ei kuitenkaan läheisiä.

      Poista
  2. Surullista tuo ajan kuluminen, kun tutuista aika jättää.
    Ihanan näköinen piirakka! Toivottavasti löydät jonkiun hyvän tuulensuojaisan paikan. Minulle tuli tänään ulkona ihan hiki, mutta istutin ja kaivoin kiven maasta, siinä tuli äkkiä liian kuuma, kun olin lämpimästi pukeutunut.

    VastaaPoista
  3. Minäkin muistelin eilen yhtä koulukaveria, joka on jo kuollut onnettomuudessa. Tuntuu pahalta ajatella, että elämä päättyi sinne kauas menneisyyteen. Siinä on vanhemmillekin ollut kova paikka

    VastaaPoista
  4. Surullisia ovat nuo kuolinuutiset. Hyvä kun sinä sait nyt rokotteen! Piirakka näyttää tosi herkulliselta. Täälläkin oli vähän viileä tuuli eilen, mutta aurinko kyllä lämmitti ihanasti. Paistoimme laavulla makkaraa ja siellä tuntui ihan kesäiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään käytiin seurakunnassa, oli mukava käydä, kotona pihahommia ja tosi lämmin päivä.

      Poista
  5. Minäkin olin läsnä,enimmäisissä streematuissa hautajaisissa.
    (viikonloppuna) 😢
    Herkullinen piirakka,Onko gluteenittomista jauhoista helppo tehdä piirakka?onko murea?
    Hyvää uutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo piirakka on yllättävän hyvin minultakin onnistunut :) On kyllä murea. Ehkä laitan sen ohjeen blogiin, kun ehdin.

      Poista
    2. Kiitos!,jo etukäteen.
      Täällä suussakin napsais ja vatsa kiittäis gluteenittomista leivonnaisista.
      Olen tehnyt kääretorttuja..marja/hillovaraston tyhjynnys;)

      Poista
  6. Aurinkoista päivää!
    Laitoin sähköpostiin,kuvia:))

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)