Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Koiravahtina









Kuvassa Hipsu vuosia sitten. Ei ole täällä mukana kuvansiirto-johtoa.






Tulimme tänne koira-paikkaan puolen päivän jälkeen. Mies juuri lähti kotiin Elmon ja kissojen luo ja minä jäin tänne kuuntelemaan kellon tikitystä ja tuulen huminaa ulkoa. Eli minä olen täällä yötä ja huomis-iltana on miehen kanssa vahdin vaihto.





Koirat ovat aidatulla pihalla vielä. Vanhempi koirista jää usein yöksikin ulos, "hänellä" on terassilla ihan oma sohva, jossa nukkuu. Nuorempi tulee sisälle ja mua vartioimaan :) Kauhean aikaisin tulee pimeä, kello on vasta vajaa viisi, pitkä ilta vielä edessä. Otin tosiaan mukaan läppärin, paksun keskeneräisen kirjan ja itselle sopivaa ruokaa mukaan sekä yöpymistarvikkeet ja lääkkeet. Olisi pitänyt vielä ottaa joku käsityö... ei mua pelota olla vieraassa paikassa, mutta aika vaan käy pitkäksi.





Kotona olin tehnyt farkkurukkaset, ompelen niihin vielä pinkistä farkkukankaasta sydämet käden selkämykseen, jos ne onnistuu. Tyhmä minä, kun en ommellut niitä ompeluvaiheessa, olisi käynyt paljon kätevämmin... Ehkä niistä kuvaa myöhemmin. Mies jo pyysi tekemään hänellekin farkkurukkaset.





Tänään tuli kutsu sinne mangneettikuvaan, se on noin kuukauden päästä. Ulkona on pimeää, tuulista ja lunta on pyryttänyt.

6 kommenttia:

  1. En ole rohkea enkä urhea. Minun on tunnustettava näin. Sinä olet rohkea. Kuuntelet siellä ei-kotona tuulen huminaa. Se on oma kokemuksensa jota mielestäni voit muistella jälkeenpäin tyytyväisenä hyvästä selviytymisestäsi!
    Sinä tiedät hyvin että enkelit ovat vartiossa ulkona ja sisällä.
    Jumala olkoon kanssasi siellä.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa "koiran-vahti-keikkaa:)"
    Toivottavasti aikasi kuluu,mukavasti.
    Hyvää itsenäisyydenpäivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa se kuluu :) Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin!

      Poista
  3. Aamulla koiran kanssa lenkillä oli hämärää ja koiran mukana olo ulkona liikkuessa luo myös turvaa. Havaitsee kaukaa liikkeellä olevat ja ilmoittaa elekielellä, koska ei muuten hauku. Olen kanssa miettinyt farkkurukkasten tekoa, materialia kun tulee omasta takaa. Olisi kiva nähdä kuva sinun rukkasistasi :) Mukavaa itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan kyllä niistä kuvan, sitten kun ovat täysin valmiit :) Samoin sinulle Lea!

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)