Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Luonnon keskellä ja toimimaton video :(



Eilen läksin Elmon kanssa tielle, jossa olen viime syksynä ollut viimeksi. Johtuen siitä, että Elmohan ei uskalla "pikatiellä" kulkea ja metsäinen oikotie on ollut lumen alla. Tosin märkää oli nytkin ja mulla rikkinäiset saappaat... Ensiksi sillan yli joen toiselle puolelle ja sieltä kapeaa ja paikoin huonokulkuista polkua ikivanhan Helsinki-Turku maantien pohjalle, joka vielä näkyy... tässä näin. Sen saman joka aikoinaan kauan, kauan sitten on kulkenut meidän pihan läpi ja siis jatkuu metsän puolella.













Me läksimme siis ikäänkuin Helsinkiin päin, ensin entistä tienpohjaa ja sitten oikeaa pikku tietä. Koko lenkillä emme nähneet ainuttakaan ihmistä, vain lintuja ja yhden oravan. Tuolla tien varressa on vähän asutusta, enimmäkseen kesämökkejä, jotka olivat tyhjiä.







Tuolla lammen lähellä kuulimme kurkien huutavan, mutta emme nähneet niitä.























Siellä oli myös jylhiä kallioita.






















Parissa kalliossa oli iso kolo, ihan kuin luolan suuaukko...pitäisiköhän käydä joskus tutkimassa tarkemmin... en nyt viitsinyt kiivetä ylemmäksi. Takaisin päin tullessa poikkesimme katsomaan tätä ihanaa pikku koskea :)
Ensimmäinen ottamani video kännykällä :) Ihanaa veden ääntä, Elmo hassu oli puuhun kiinnitettynä sen aikaa ja haukkui...











Näytin Elmolle itselleen tämän videon tänään, ei se hassu tunnistanut omaa ääntään, vaan luuli, että ulkona haukkuu koira ja halusi ulos :D



Lisätty! Ps. Ei näköjään täällä toiminut tuo video, vaikka Fasessa toimi :(

7 kommenttia:

  1. Voi harmi, ei näköjään toiminut tuo video täällä :)

    VastaaPoista
  2. Se on tuo tekniikka hiukan oikullista joskus. FB:ssä minunkin videot toimii, mutta ei blogissa. Pitäisikö se ladata ensin youtubeen ja vasta sitten blogiin. Otetaan selvää!

    VastaaPoista
  3. Ei haittaa vaikka video ei toiminutkaan, kauniilta lenkkireittinne näytti. Upeat kalliot. Lenkillä on mukavaa olla sellaisissa paikoissa, missä ei autot kulje ja kuulee lintujen laulun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä kyllä löytyy sellaisia paikoja, kun maalla ollaan :)

      Poista
  4. Kallioiset ja upeat on lenkkipolkusi,ja mikä parasta ei autojen ääniä vain luonto ja linnut...siellä silmät ja mieli lepää;)
    Meillä metsä retket siirtyvät vielä muutamalla viikolla.

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)