Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 31. elokuuta 2024

Sauna päivä

 Oli tänään. Sitä ennen oltiin eräällä vanhalla tädillä kylässä, kun hän oli pyytänyt  meitä tulla poimimaan itsellemme luumuja. Isäntä on syönyt niitä pelkästään, minä tein lopuista luumu hilloa. Enkä kyllä uskalla paljoa kerralla syödä ettei mene maha sekaisin. Muutenkin mulla oli viime yönä maha vähän sekaisin.  Ja muutenkin vähän outo  yö , kun olin jäänyt pikku huoneen eli alkoovin petille (lähemmäs vessaa) niin Minikin tuli mun viereen nukkumaan, kun vähän pelkäsi sadetta. Ihmeen hyvin mahduttiin kuitenkin siinä olemaan. Minä rauhoittelin Miniä ja se rauhoittuikin. Ja molemmat nukuttiin siinä vierekkäin. Mutta kyllä silti väsytti aamu päivän. Varmaan ei se nukkuminen ollut niin rauhallista. Päivällä sitten käytiin siellä tädillä poimimassa ne luumut,. jotka saatiin, ja samalla juotiin kahvit ja rukoiltiin. Loput luumut tein hilloksi, eli yhden purkillisen. Huomenna onkin taas kirkko päivä, lähi kirkossa, jos vaan Miniltä pääsen, että olisi hyvä sää eikä mitään Miniä pelottavaa.  Mukavaa huomista pyhäpäivää teillekin.


perjantai 30. elokuuta 2024

Hyvää huomenta!

 Taas uusi päivä. Minulla on ollut vaikeuksia käsien kanssa, kun ne kramppaavat. Eilen illallakin kun luin sängyssä kirjaa niin koko ajan sattui kun kädet kramppasivat, niin että piti välillä niitä (sormia) hieroa ja venytellä ja juoda suola vettä.  Ei tule vanhuus yksin. Onko kellään kokemusta tällaisesta?    Mikä avuksi?  Jos mietitte mitä kirjaa luin, niin se on "Viipurista Parikaniemeen."Tässä kirjan taka kannesta tekstiä. "Kun sairauden rampauttama Väinö Hoikka , viipurilaisen kultasepän poika  lähtee elokuussa 1910 junamatkalle kohti Jaakkimaa , hän tarttuu viimeiseen oljen korteen. Voisiko unissasaarnaaja  Helena Konttinen auttaa häntä paranemaan?  Seuraavat vuodet mullistavat, niin Väinön kuin hänen taiteilija sisarensa Aurankin elämän perin pohjin. Inhimilliset tuet  romahtavat yksi toisensa jälkeen, mutta Jumala avaa heidän eteensä uudet tehtävät, jotka antavat elämälle syvemmän merkityksen. Tekijän isoäidin Aura Latvuksen  ja tämän veljen  koskettava , todellisuus pohjainen tarina kietoutuu uukunniemeläisen  herätysliikkeen  vaiheisiin  ja Helena Konttisen viimeisiin elin vuosiin. Siunausta päivään!

torstai 29. elokuuta 2024

Kylätalo päivä

 Taas on pari viikkoa vierähtänyt ja Kylätalo illan aika. Toivottavasti on hyvä ilta kun sinne ehdimme. Ja katsotaan onko yhtä paljon porukkaa kuin viime kerralla. Isäntä odottelee kaveriaan puu hommiin kanssaan, ja sen jälkeen miehet käyvät saunassa ja mennään kylätalolle. Päivät menevät niin nopeasti ettei  meinaa perässä pysyä. Minä näin edullisen asunnon kaupungissa myytävänä, ja huvikseni näytin sitä isännälle, mutta ei hän innostunut :) Tykkää tehdä puu hommia ja kaikkea sellaista, pihatöitä ym. Ja vielä kehui meidän lähi kirkkoa miten hyvä kirkko se on. Vaikka ei virallisesti siihen kuulutakkaan. Kiitos Herralle, hän tietää meidän olemisen ja jaksamisen rajat. Minäkin olen vielä ihan hyvässä kunnossa, kun on lääkitys, mutta kyllä usein tarkistan isännältä asian, en luota omaan muistiini. Onhan isäntä muutenkin minua nuorempi, ja minuun verrattuna parempi muistinen.Vaikka ei se aina pidä sekään paikkaansa.Mutta yhdessä mennään , eteen päin .Kaksin aina kaunihimpi :) Ehkä ensi viikolla täytellään niitä papereita tulevaisuutta varten. Hyvähän se on ajoissa tehdä paperi hommat. Kun on vielä järjissään. Että sellaista mietettä tänään.

keskiviikko 28. elokuuta 2024

Voi mahdotonta sentään..

 .....Me hukutaan omenoihin! Ja minä olen jo kurkkua täynnä omena souvia, laitoin nettiin  ilmoituksen, että saa tulla hakemaan omenoita, mutta ei ole vielä yhtään vastausta tullut, että joku haluaisi omenia.  Ilmeisesti kaikilla muilla on jo tarpeeksi. No, ei voi mitään... Tosi hyviä maultaan ovat nuo omenat, itsekin niitä omenapuusta ja muutenkin, syön, mutta liika on liikaa. Kuinka nyt tänä vuonna varsinkin on niin valtavasti tullut omenoita. Ehkä joudun antamaan periksi ja vielä ruveta omena souviin uudestaan, jos ei kukaan tarvitse omenoita, en haluaisi niitä hukkaan pistää. Kai se on pakko, jos ei muuta voi.  Tänään piti tulla yhden ystävän käymään ja samalla olisi saanut omenoita, mutta ei siitäkään mitään tullut. Hänellä oli muuta hommaa. Huomenna on taas kylätalo tilaisuus.  No, mutta näillä mennään.. Voisi sinne kylätalolle viedä myös omenoita, jos joku vielä haluaisi.


tiistai 27. elokuuta 2024

Tervehdys

 Tänään käytiin kaupungissa. Isäntä ei ollut saanut oikein nukuttua yöllä, niin oltiin ehkä vähemmän aikaa kaupungissa. Saatiin ruuan jakelusta taas ruokaa ym. Minä sain aika kivasti gluteenittomia. Tullessa syötiin vielä mini pehmikset apsilla. Meillä on valtavasti omenoita tullut, onneksi eräs ystävä tulee huomenna hakemaan itselleen. Meillä on jo omaan tarpeeseen, en enää välttämättä jaksa sitä omena souvia, kun nyt on pakkasessa monta purkkia. Tänään isäntä menee erääseen seurakunta tapahtumaan kauemmaksi, minä jään nyt Minin kanssa kotiin. Ulkona on aurinkoinen,vähän tuulinen sää.Isäntä meni metsään ja ilmeisesti Mini perässä. Rasmuskin taitaa jossain naukua.Sillä taitaa muuten kohta loppua ruoka. Se syö aika paljon. Täytyy katsoa, pitääkö sille hakea vielä kaupasta ruokaa. Eipä tässä muuta kummempaa. Mukavaa päivän jatkoa!

maanantai 26. elokuuta 2024

Pusulan reissu

 Tänä aamuna käytiin pusulassa, meidän lempi kahvilassa. Tosi mukava kahvila,jossa on myös kaiken laista kivaa katsottavaa ja ostettavaa. Itse nyt pienituloisina ei paljoa osteta, mutta joskus kahvin lisäksi jotain pientä on tullut ostettua. Muutenkin tykkään pusulasta, siellä on aina välillä kirppis myyntiä, sieltä on tullut ostettua jotakin. En voi  kyllä olla kehumatta pusulan kauppaakaan, olen niin iloinen kun siellä on hyvä valikoima gluteenittomia ruokia ja ovat tyrkyllä siinä lähellä kun menee kauppaan, ei tarvitse pitkään etsiä. Ja kaikki tämä on ihan minun yksityisen ihmisen  omia mielipiteitä, en kenenkään muun puolesta kehu näitä. :)  Ulkona on hyvä sää , linnut ovat jo ruvenneet parveilemaan,  ovat varmaan sitä mieltä, että kohta voi lähteä etelään.  Älkää linnut ihan vielä menkö...  On se jotenkin kaihoisaa kun syksy alkaa, mutta sellaista se vuoden kierto on. Itsellä varsinkin, kun on tuo alshaimerin tauti, niin toivoo vaan että pysyisi mahdollisimman pitkään kunnossa. Onneksi on lääkkeet. Siunattua päivää teille!

sunnuntai 25. elokuuta 2024

Tänään kirkossa

 Oltiin tosiaan taas lähi kirkossa, ja sen jälkeen siellä kahvilla. Vähän tutustuin siellä naiseen, jonka kanssa vähän juteltiin. Toivottavasti hän tulee uudelleenkin. Muuten ei tässä mitään erikoista, ei ollut mitään pelottavaa säätäkään, niin Minikin oli ihan leppoisasti. Edelleen tein omena souvia, kun niitä vaan tuntuu riittävän. Kyllä niitä omenoita vieläkin riittää... isännällä on sähly peli.  Ei tässä oikein ole mitään mainittavaa tapahtunutkaan , joten ei ole oikein kirjoitettavaakaan.  Joten toivottelen mukavaa iltaa ja hyviä yö unia. Ja Jeesuksen siunausta!

lauantai 24. elokuuta 2024

Ikävä yllätys...

 ..oli eilen, kun läksimme seurakuntaan, niin takaisin tultua Mini oli tehnyt vähän tuhojaan. Se oli taas pelännyt yksin ollessaan ja kellarin lattiaa oli vähän repinyt. Kun oli satanut, niin oli taas pelännyt että tulee ukkonen. Onneksi ei kuitenkaan mitään suurempaa vahinkoa tullut. Ja onneksi ei ukkosta tullut. On se tämä eläin talous haasteellista välillä.

Muuten oli hyvä kokous , paitsi minua mietitytti miten Mini pärjää kotona. Mutta tällaista se on tämä eläin talous välillä. Porukkaa oli runsaasti kuulemassa Jumalan sanaa. Mieheni sai tutulta ukraanalaiselta ystävältä pienen makean yllätyksen.

Tuo samainen ukraananalainen auttaa myös meitä löytämään uuden auton, siis käytetyn. Hän on oppinut jo aika hyvin suomea. Ja tietää paljon autoista.

Paljon oli porukkaa seurakunnassa. Hei vaan!

perjantai 23. elokuuta 2024

Aurinkoista huomenta

 Minä olen harrastanut nyt pyykki souvia, kun eilen illalla pesin pyykkiä, niin laitoin ne kellariin kuivumaan, tänään sitten siirsin ne ulos narulle, kun on aurinkoinen sää. Toivotaan että ne kuivuisivat raikkaiksi. Taas kun syksy on kynnyksellä, niin pyykkien kuivatus on oma järjestely juttunsa.

Isäntä lähti käymään kaupungissa. Juuri soitti mulle ruoka jutuista, samassa ajatuksessa oltiin isännän kanssa, että syödään ruuan jakelusta saatu  valmis  ruoka, sitten kun hän tulee.

Eilen teinkin makarooni padan, gluteenittomasta makaroonista. Kun kahdestaan ollaan, niin syödään vaihtelevasti, välillä vaan leipää lisukkeineen, tai sitten ihan kunnon ruokaa.

Kiva kun on aurinkoinen sää, mieli piristyy ja pyykit kuivaa, toivottavasti.

Mini pötkottelee kellarin lattialla, siellä on viileätä. Kun Minillä on paksu turkki. Eipä tässä kummempia.  Mukavaa päivää itse kullekkin!

torstai 22. elokuuta 2024

Huomenta

 Sain tuossa imuroitua alakerran ja yläkerran. Nyt on aika hengähtää. Illalla oltiin naapuri kaupungissa seurakunnassa. Joka on minun lapsuus/nuoruus kaupunki. On nyt  vähän useammin tullut sielläkin käytyä. Eilen oli isännällä ja kaverillaan puu souvia, joka jäi kesken vielä. Jatkavat sitä myohemmin. Muutenkin oli vilskettä, kun vielä toiset ystävätkin tulivat kylään. Täällä omenapuun alla istuttiin  ja juteltiin.  

Saivat kummatkin mukaansa omenoita, joita on riittänyt, myös seurakuntaan vein niitä.Omena sosetta on nyt purkeissa. En nyt jaksakkaan enempää postata, jotenkin on niin väsynyt olo. Täytyy levähtää hetken verran ja myöhemmin laittaa sitten ruokaa. Joten heippa!

keskiviikko 21. elokuuta 2024

Huomenta

 Täällä taas :) Mitä uusi päivä tuo tullessaan..saa nähdä. Ainakin isännälle on kai tulossa kaveri puu hommiin. Eilen olin myös alustavia hommia tekemässä  siihen isännän kanssa. Ikävämpiä juttuja on tulevaisuuden miettiminen, kun siitä tehdään jo valmiiksi suunnitelmia.Toisaalta tietysti on hyvä että kaikkia asioita suunnitellaan tulevaisuuden varalle. Vaan itsestä se tuntui vähän pahalta, vaikka tietysti hyvää vain tarkoitetaan, että tulevaisuudessa menisi asiat joustavasti ja parhain päin. Vaikka en vielä itse välttämättä halua niitä ajatellakkaan. Mutta Herra on minun paimeneni, Hän paimentaa minua parhaansa mukaan . Kiitos Hänelle ja rakkaille lapsilleni. Ja tietysti myös miehelleni. Katsotaan miten päivä lähtee käyntiin. Ja palataan taas kirjoittelemaan. Mukavaa päivää kaikille!

tiistai 20. elokuuta 2024

Kummallista

 Eilen oli omituinen päivä. Minä olin jo usempana päivänä tehnyt sitä omena souvia. Jostain ihmeestä mulle tuli vielä päähän, että mun pitää pestä ikkunat, kun ne kyllä oli sen tarpeessa.  Joten omena souvin lisäksi aloin pestä ikkunoita. No, sen jälkeen olinkin niin väsynyt että menin nukkumaan ja nukuinkin pitkään, isäntäkin kysyi että olenko kipeä.. olin vaan tosi väsynyt. Näköjään sitä saa itsestään enemmän irti kuin luuleekaan. Silloin kun heräsin oli jo melkein ilta, vähän katsoin tv:tä ja menin sitten nukkumaan. Otin kyllä melatoniinin, kun ajattelin että jos ei enää saakkaan unta. Ja nukuin hyvin kuuteen asti. Pitkään mulla olikin ollut mielessä ollut nuo ikkunan pesu jutut. Tänään käytiin kaupungissa ja ja ruuan jakelussa.Huomenna tulee isännän kaveri  puuhommiin, ja me isännän kanssa tehtiin jo alustavia töitä miehille valmiiksi. Muuten yksi harmillinen asia oli tänään, liittyen mun lääkkeisiin. Kun apteekissa käytiin. Vaan ei siitä enempää.

maanantai 19. elokuuta 2024

Tylsähköä.. mutta sitten piristystä

 Minä olen ollut vaan väsynyt, mutta vaikka väsytti illalla, ei saanut unta, onneksi melatoniini auttoi. Niitäkin pitäisi ostaa varalle, kun taisi olla lähes viimeiset . Yleensä saan unen aika hyvin, kun ensin luen sängyssä kirjaa, mutta joskus tulee tuollaista ettei saa unta, vaikka väsyttää kovasti. Tänään oli myös sellainen päivä, että ei meinannut päikkäritkään auttaa, oli vaan tylsää ja väsyttävää. Onneksi läksimme kahvilaan, se piristi :)  Kyllä se piristää kun hetkeksi on pois koti ympyröistä. Minikin oli mukana taka penkillä. Minä olen sitä omena souvia tehnyt, nyt on monta purkkia pakkasessa.  Ja varmaan vieläkin tulee, kun puussa on ollut tavallista enemmään omenoita. Isäntä on myös mua auttanut siinä. Kuorinut ja osin paloitellutkin omenoita valmiiksi, minä olen keitellyt niitä soseeksi. Vaikka alussa tuntui, ettei millään jaksaisi sitä omena souvia. Tämmöistä tänään. Mukavaa päivää teille!

sunnuntai 18. elokuuta 2024

Kirkkoa ja sählyä

 Isännällä alkoi syksyn jälkeen sähly pelit. Minä käytin minin ulkona iltapissalla, muuten Miniä taitaa vanhuus vaivata, kun ei aina jaksa lähteä pitemmälle lähteä lenkille. Tänään oli sellainen päivä hällä. TV:stä on tullut Kiviset ja Soraset. Niinhän sitä ihmisilläkin on väsyneempiä päiviä, ja sitten taas pirteämpiä. Aamu päivällä käytiin kirkossa ja samalla reissulla käytiin läheisellä ulko kaupalla, jossa oli sellaista myyntiä. Emme mitään ostaneet. Saa nähdä miten isännän peli on sujunut, onko ollut tarpeeksi pelaajia.  Mukavaa vaan että isännän pelit alkoivat, kun on tainnut jo odottaa sitä. Paistoimme makkaraa kotona ulkona kirkon jälkeen.  Itseäni muuten tällä kertaa väsytti kirkossa kovasti, vaikka ei siinä muuten  sen pitempää mennyt. Toivottavasti huomenna vähän pirteämpää. Johtuneeko tuo väsymyt siitä kun en ole saanut nukuttua päivä nokosia, ei vaan uni tule, vaikka väsyttää.

lauantai 17. elokuuta 2024

Uuden päivän aamu

Isäntä oli eilen järjestyksen valvojana, eräässä tapahtumassa. Ei hän ollut yksin, vaan muitakin oli samassa hommassa. En muuten muistanut kysyä miten meni, mutta kai se hyvin meni, kun ei mitän sanonut. Minä taas pyörsin sanani omenoiden suhteen, ja tein pari  purkillista omena sosetta kun sain rauhassa tehdä. Luultavasti teen joku päivä lisääkin. Tänään isäntä lähti taas aamulla , evankeliointia  ym.  Hän on kun on sellainen luonnoltaan ja siellä on Virkkala päivät.  Tänään täytyy hakea koiralle ja kissalle punkki lääkkeet. Rasmus kissa olikin taas pari päivää pois, mutta tänään tuli aamulla kotiin. Taitaa olla vähän levoton sielu. Onneksi ollaan kuitenkin sen verran maalla, että ei ole niin vaarallista. Kun on vapaana tottunut kulkemaan. Mietin mitenkähän vanha Rasmus on, kun tuntuu kuin se olisi ollut meillä aina..Kai sen saisi selville, kun kävisi tutkimassa kissan papereita.  

Minua väsyttää, pitäsi varmaan juoda toinen kuppi kahvia. Tänään olisi " virallisesti" siivous päivä, mutta en nyt jaksa mitään isompaa siivousta tehdä, kunhan jotain pientä .Virkeämpää päivää teille !

torstai 15. elokuuta 2024

Tänään ilosanomaa

 On nimittäin Ilosanoman ilta seurakunnassa. Oltiin saatu ruuan jakelusta aiemmin kaksi täytekakkua, jotka otin nyt sulamaan illaksi. Ja kiva, että niistä toinen on gluteenitonkin. Saa meikälainenkin herkutella :)

Isäntä lähti käymään kaupungissa. Minillä oli vatsa vaivaa, mutta saatiin sillekin lääkkeet. Helpottaa paljon, kun ei tarvii juoksuttaa sitä jatkuvasti tarpeilleen. Meillä on paljon omenoita tullut, ajateltiin tarjota seurakunnassa niitä haluaville. Mä en jotenkin jaksa nyt mitään omena souvia, muistikaan ei ole enää ihan normaali, vaikka lääkkeet kyllä auttaa paljon.

Viimeksi sainkin apteekista oikein ison paketin muisti lääkettä, kun ei siellä ollut kuin iso paketti :) Ne itkut tästä sairaudesta on itketty, ainakin toistaiseksi, ja elämä on otettava vastaan sellaisena kuin se tulee. Kaiken laisia sairauksia tulee, mitä kellekin. Iloitaan tästä suhteellisen normaalista olo tilasta.

Siunausta teidänkin päivään, toivottelee Sesse


tiistai 13. elokuuta 2024

Tultiin kotiin..

 ...kaupungista. Tavallista aiemin oltiin kotona. Tulo matkalla syötiin hampurilaiset. Niin ei nyt tarvitse syödäkkään. Isäntä menikin tekemään puu hommia. Aamulla jo aikaisin lähdettiin, niin ajoissa oltiin kotona. Isäntä tykkää tehdä puu hommia, minäkin olin yhtenä päivänä myös hommissa. Tosin huomasin sen jälkeen ,kun oli ollut vähän märkää, että sain lähes kaikki vaatteet sen jälkeen pistää pesuun. Mini oli ollut nyt ihan kiltisti kotona, kun ei ollut mitään ukkosta tai jyrinää,  iloisena tulu vastaan. Aamulla oli jäänyt kellariin viileään, pääsee itse auki olevaan rappuun, jos haluaa ylös tulla. Ruuan jakelusta saatiin myös ruokaa, ja minäkin sai gluteenitonta,sitä on yleensä vähemmän. Ja jopa gluteenittoman pienen pulla pitkon, jee..  Eipä tässä muuta, nautitaan vaihteeksi auringon paisteesta. Heippa!

maanantai 12. elokuuta 2024

Kosteata edelleen

 Kävin juuri Minin kanssa ulkona. Taas sillä oli maha sekaisin, mistä lie...vai eilisestä pelottavasta ukkos päivästä. Ken tietää.. haahuiltiin sitten siellä ulkona, kun ei Mini tiennyt tuleeko vielä tarves vai ei. Mutta onneksi ei juuri satanut, vaan oli hieman kosteata, mutta raikasta. Muuten käytiin lähi kylässä kahvilassa. Tuolla mini sängyllä nukkuu nyt koiran unta. Käytiin viemässä myös Kylätalo laput aiemmim, kun kohtahan se on taas Ilosanoman ilta. Eli torstaina. Saa nähdä onko huomenna jo parempaa säätä, ettei olisi niin kosteaa. Mutta päivä kerrallaan mennään , ja toivotaan että torstaina olisi olisi parempi sää. Eipä tässä nyt muuta, kuin hyvää päivän jatkoa!

sunnuntai 11. elokuuta 2024

Heippa

Olin unohtanut, tai sitten tuli jotain muuta, niin julkaista tuon eilisen blogi kirjoituksen. Mutta nyt on uusi päivä ja uudet kujeet, niinkuin sanotaan.  Eilinen oli aika raskas päivä, kun oli kovia sateita ja Mini paniikissa, taisi vähän ukkostaakkin... ja rakeita tuli niin, että kun illalla satoi niitä, niin vielä aamullakin olivat jäässä.

Isäntä lähti kirkkoon, minä jäin varmuuden vuoksi kotiin, kun on lupailtu mahdollisesti sateita, ja Mini pelkää rankka sateita. Minä sain taas uusia lääkkeitä entisten lisäksi. Mutta hyvä kun ne on hyvänä apuna. Eipä tässä muuta tällä kertaa.

Surinaa ja pörinää..

.. Kuuluu, kun isäntä leikkaa ruohoa. Hän on lähdossä illalla seurakuntaan, minä jään nyt kotiin kun mahdollisesti sataa/ukkostaa, niin jään Minin kaveriksi. Ja vastahan olin seurakunnassa. 

Huomenna pitää hakea uudet entiset lääkkeet ja jos annetaan, niin voisi samalla ottaa valmiiksi seuraavan uuden lääkkeen. Se on kyllä vasta 12.8. mutta katsotaan. Ei tarviis tehdä kahta reissua.

Lisäksi mietin sitä, että mistä apteekista olisi paras  hakea, kun lähi apteekki olis helpoin, mutta aina ei ole niitä mitä hakee. Mennään lähi apteekkiin ainakin ensin.

Mini haukkuu ulkona,täytyy varmaan mennä hakemaan se sisälle.

Isäntä oli ostanut Minille luita, joista se oli aloittanut ensimmäisen. :) Taitaa nyt olla Minille ilon päiviä tulossa. Ei sille tietenkään anneta kuin yksi kerrallaan. Eikä joka päivä. Muut taitavat olla pakkasessa.

Mukavaa viikonlopun alkua!

torstai 8. elokuuta 2024

Taas täällä :)

( Yritin saada kuvan tänne, mutta se olisi kestänyt niin pitkään, etten jaksanut odottaa

 Eilen ilta puoleen käytiin naapuri seurakunnassa, pitkästä aikaa siellä. Onneksi ei ole ukkosia tai muuta ollut, niin uskalsi Mininkin jättää kotiin vähän pitemmäksikin aikaa. Siellä oli ehtoollis kokous.

Muuten tässä on mennyt entiseen tapaan, paitsi kohta tulee taas uusi lääke, ilmeisesti toisen lisäksi. Onneksi tähänkin tautiin  (Alshaimer) on lääkkeitä. Ja on hyvä toimia entiseen tapaan, kun ei auta itku markkinoilla, niinkuin sanotaan.

Ja uskossa kun olen, niin kuitenkin on toivo ja tulevaisuus :)

Mitäs muuta... eilen tutkin taas käsityö kaappiani, siellä on kaikenlaista "väkerrystä", mutta olen arka niitä tarjoamaan minnekkään esim. myyntiin. Siispä saavat olla kaapissa, kunnes niille löytyy joku "loppusijoitus paikka",

Tällaisin miettein tänään. Mukavaa loppu kesän päivää, toivottelee täältä Sesse

tiistai 6. elokuuta 2024

Hei taas!

 Mulla oli taas vaikeuksia tuon blogin kanssa, mutta onneksi tää taas toimii.  Meinasi jo hermot mennä, kun se pyysi vaan kaikkia eri juttuja,onneksi nyt taas toimii normaalisti. Kiitos herralle!  Tänään käytiin kaupungissa, siellä ruuan jakelussa, kirjastossa ja kaupassa. Toivotaan että tää pysyy kuosissa. Eilen siivottiin vinttiä, ja nyt on vielä kaikkea roinaa, mitä nostettiin jo valmiiksi  vintin ovelle, että kun saa jotain nosto apua, esimerkiksi vanhan toimimattoman painavan tv:n kanto apua.

Sitä ei varmaan saa nostettua alaskaan ilman mies apua, en varmaan itse  jaksa auttaa siinä.  Mutta mä iloitsen nyt tästä kun tämä blogi toimii. Kiitos Herralle! Jotenkin tyhjä olo oli kun ei päässyt blogiin. Siihen on kuitenkin niin tottunut,vaikkei sen kummempia juttuja kirjoitakkaan :)


perjantai 2. elokuuta 2024

Hyvää huomenta!

 Eilen oli siis kylätalo, joka meni ihan mukavasti. Oli kivasti ihmisiäkin. Sen jälkeen oli vielä kotipihalla ukranalais perhe poimimassa mustaherukka pensaan, kun en nyt  jaksanut ruveta keittelemään marjoja. He olivat tyytyväisiä marjoista. Ja minä pääsin siitä huolesta.

Heidän lapset pelasivat sillä aikaa meidän isännän kanssa pallolla.

Pitäisi varmaan siivota , ei ole minun lempi puuhaa,mutta tehtävän sekin on. Joten eikun hommiin! Mukavaa päivää teille kaikille!


torstai 1. elokuuta 2024

Pilvistä

 Tänään meillä on taas Kylätalolla Ilosanoman ilta. Toivottavasti ei tule ukkosia , Minin puolesta pelkään..nyt muuten näyttää vähän satavan. Onneksi mini on kellarissa, ei ehkä siellä pelkää.

Isäntä meni käymään kaupungissa. Kissakin on vaihteeksi sisällä nukkumassa. Mini ja Rasmus on nyt jo paremmin sopeutuneet toisiinsa. Alussa Rasmus pelkäsi enemmän Miniä.

Minullahan on nyt lääke laastarit, siis niissä laastareissa on se lääkeaine, niin nyt on isommat sellaiset,niin on vähän vaikea löytää aina uutta paikkaa..kun entiset laastari paikat on jo punaisena. Mutta kiitollinen olen kuitenkin noista.

Anteeksi jos puhun samoja asioita, kun en välttämättä muista mistä olen jo kertonut.

Olen kuitenkin iloinen, jos jaksatte lukea meikäläisen sepustuksia :) Ja laittaa joskus kommentinkin.