Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 25. maaliskuuta 2023

Tällaista hulinaa..

 Isäntä on Vivamon näytelmä harkoissa. Tulee yöksi kotiin, mutta menee aamulla takaisin. Minä täällä imuroin ja ravistin matot, ne vähäiset mitä on,kun kaikki isommat matot on otettu pois Minin pissavaaran takia. Se kun välillä pissaa sisälle, jos ollaan sen mielestä liian kauan oltu pois. Vaikka olisi sitä ennen käytetty ulkopissalla :(

En tiedä onko se mielen osoitusta, vai vaan todellista pissa hätää.. Ärsyttävää kumminkin, kun muuten on niin ihana.


Hetken saamme nauttia suht lumettomasta kelistä, mutta mahdollisesti uutta lunta saattaa tulla. Ainakin sellaista on lupailtu.

Eilen oli seurakunnan tilaisuus, mutta itselläni oli vatsa vaivoja ollut edellisestä päivästä lähtien,ja edelleen väsytti kovasti, niin jäin kotiin.

Oli hilkulla, ettei isäntäkään olisi päässyt, kun automme juuttui mutaiseen märkään pihaamme. Onneksi sitten saimme pari naapurin miestä minun lisäksi työntämään.

Odotamme hieman kuivempia kelejä, mutta saattaa tulla lisää sadetta,joko vettätai lunta..kevät keikkuen tulevi..

Eilen oli valtavasti erilaisia lintuja meidän lintulaudalla ja sen alla. Punatulkkuja, talitinttejä, ilmeisesti mustarasraita, yksi  kirjavampi pikkulintu ja naapuri pihan oravakin oli löytänyt samaan syssyyn.. liekö muitakin...oli kiva katsella lintulaudan hulinaa.

Tosin kaikkien suosikki siemenet oli jo lähes loppuneet ja toinen siemensekoitus ei ollut niin mieleen.

Tällaista hulinaa täällä :) Hyvää viikon loppua <3


5 kommenttia:

  1. Toivottavasti vatsasi on jo parempana.
    Piha menee ihan mutavelliksi nyt. Vaikeaa, jos autolle ei ole kuivempaa paikkaa. Kunpa ei nyt tulisi lunta, vaan ihana kevät!
    Harmi tuota Miniä. Ressukka ei ole pienenä oppinut sisäkoiran taitoja. Ehkä se on mielenosoitusta, tai jännitystä, pelkoa tms. Musti tekee myös mielenosoitukset koppaansa lähes joka kerta, kun joutuu autoon. Vaikka olisi pissannut / kakannut vähän aikaisemmin. Voi se olla pelkoakin, auto on ikävä paikka monelle eläimelle. Tai sitten vain haiseva mielenosoitus :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Mini tykkää kovasti olla autossa kyllä. Kunhan se liikkuu... ei niinkään likkumattomassa autossa, paitsi just meidän kaupassa käynti ajat, tosin on joskus syönyt isännän toisesta paikasta ostetut sämpylät.. Joo, piha on kyllä ihan löllö.. Nyt on auto pidettävä ihan pihatien alussa, jossa on kuivempaa.

      Poista
    2. Vatsa on onneksi itsellä jo hyvä.

      Poista
  2. Vivamossa on ilmeisesti pääsiäisnäytelmän harjoitukset meneillään. Se on kyllä hieno perinne ja toivottavasti tulee paljon katsojia.
    Kyllä se lumen tulo saisi jo koko Suomessa riittää, pianhan on huhtikuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olinkin itse erehtynyt, ei ollutkaan näytemä harkkoja Vivamossa kuin eilen, tänään käytiin kirkossa ja muutakin menoa on..

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)