Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 4. maaliskuuta 2023

Ei kahta ilman kolmatta...

....sanotaan, mutta toivottavasti ei pidä paikkaansa. Nimittäin olin pihalla kolaamassa yöllä satanutta lunta, isäntä kun oli mennyt näytelmä harkkoihin. Mulla  oli Mini köyden päässä pihalla myös. Kun sain kolattua, niin kun Mini oli innoissaan lähtemässä lenkille, vaikka oli isännän kanssa käynytkin aamu pissalla, niin ajattelin, että no käydään ihan pikku lenkki ...

Lähdettiin, ja takaisin tullessa tuli yllättäen ihan  vieras koira vastaan kulman takaa, ja Mini riehaantui niin että alkoi kiskoa joka suuntaan, ja kun en uskaltanut päästää sitä lähelle vierasta koiraa,  niin Minin kiskoessa tietysti oli taas jäätä lumen alla ja kävi sama juttu että kaaduin... onneksi ei muuta sattunut kuin tuohon entiseen ranteeseen.

Toinen osapuoli kysyi, että sattuiko, ja minä sanoin ettei pahemmin. Onneksi! Tämä alkaa olla jo noloa... Minihän on ollut ennen enemmän häkki koirana, eikä ole oppinut kaikkia kohteliaisuuksia, siksi itsekin olen sen kanssa varuillaan kun tulee vieraita koiria. Pidin Minille puhuttelun vetämisestä, vaikka se ei varmaan sitä tajuakkaan :)

No mutta, näillä mennään.

6 kommenttia:

  1. Kyllä luulisi Minin olevan pahoillaan siitä, että veti sinut kumoon, eläimet ovat kumminkin herkkiä havaitsemaan ihmistensä mielipahaa ja onnettomuuksia. Toivottavasti ei nyt enää tule sitä kolmatta kertaa!

    VastaaPoista
  2. Onneksi ei käynyt pahemmin. Voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan, kun menin ihan selälleni.. kyllä se nyt alkaa olla jo parempi tuo rannekin..

      Poista
  3. Ikävä juttu. Kyllä siellä voi olla liukasta, ja vahva koira. Alkaa jo tuntua tämä talvi pitkältä.
    Toivottavasti vammat paranee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kai se tuossa pikkuhiljaa paranee, ranne,ja ei onneksi paljon muuta sattunut.

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)