Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

torstai 7. lokakuuta 2021

Pihavieraat

 Peura-äiti kahden lapsensa kanssa on ruvennut välillä käymään meidän pihalla.


Ensin huolestuin, kun ei näkynyt kuin toinen vasa, mutta myöhemmin olivat kaikki koossa. Tuossa kuvassa ovat syömässä omenoita maasta, myöhemmin näkyivät syövän myös ruohoa.

Katselin niitä ikkunasta, ja emo katseli takaisin, ajattelin tunteekohan se, kun kesällä juttelin sille, kun oli lenkkitien varrella metsän reunassa :)


Nyt sataa vettä. Miehellä on kavereiden kanssa tapaaminen tänään, ja sitä ennen käy soppa-kirkolla. Lähtevät sen jälkeen sitten autolla tapaamaan kauempana asuvaa kaveria.

Nyt vois sisustaa, tai siivota, tai  tehdä muita "omia" juttuja, jotenkin vaan on ankea olo... ei oikein mikään huvita. Laskuja sain pari maksettua, nyt on tärkeimmät maksut maksettu.

Koiraa ollaan edelleen yritetty "metsästää", mutta hirveissä hinnoissa ovat, yksikin ihana olisi maksanut 1000 euroa. Sanoin suoraan, että ei me voitais maksaa kuin 200. Ja joillakin on sitten sellaisia ongelmia, että ei välttämättä enää haluttais kovin ongelma-koiraa.

Mutta näillä mennään. Onneksi on ihanat kisut, Rasmus varsinkin on tullut niin läheisyydestä tykkääväksi <3

12 kommenttia:

  1. Kissat onneksi viihtyvät syksyn sateiden myötä enemmän sisällä.
    Täällä puolestani kiroan peuroja, nyt on syöty syklaaminkukat ruukusta ja kaikenlaisia tappeja näkyy olevan pitkin pihaa, lehdet on syöty ja pelkään, että juuri kukkaan tulevat asterit on menetetty. Harmi, ei näytä kovin kauniilta ja olisi niitä kukkiakin ihan mielellään ihaillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos saatais se koira, voisi olla, että peuratkaan ei uskaltaisi pihaan tulla, kun olisi koiran hajuja. Ei ne kyllä tähän asti ole vielä mitään haitannut.

      Poista
  2. Toivottavasti teille löytyy pian kiva koira:)

    VastaaPoista
  3. Tyhmää ottaa koira kun itekin elää kädestä suuhun . Eipä näytä olevan yhtään rahasta puute jos 200 pystyy maksamaan KOIRASTA. Huh huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se riippuu ihan siitä, mitä asioita pitää tärkeänä. Koira on perheenjäsen, pitää mielen virkeänä ja saa ihmisensä liikkeelle ulos ja metsään ja lisää sitä kautta hyvinvointia. Monella menee 200e kuussa turhempaankin. Minä olen ainakin hyvin onnellinen omasta koirastamme.

      Poista
  4. Meidän pihallamme käy myös noita kauriita enimmäkseen talviaikaan. Ne tulevat talvella ihmisten nurkkiin ruokaa etsimään. Meidänkin pihalta syödään tuijan oksia ja pensasmustikan varret lähtee myös helposti, jos ei niitä suojaa kanaverkolla talveksi.

    VastaaPoista
  5. Kiitos tuosta mitä sanoit tuossa ylempänä! Se on totta ja eläimet antaa kuitenkin niin paljon iloa :)

    VastaaPoista
  6. Oi, peuroja! Onhan se hyvä kun syövät omenat, eipähän ne sitten mene rottien suuhun tms haitallisten ruuaksi.
    Onhan se ihan hyvä kun näin saa tietää koirien hinnoista. Onhan niitä kalliita tietysti, rotukoiria jne. On ikävää kyllä jos joutuu luopumaan koirasta, jonkin syyn vuoksi. Mekin luovuttiin joskus aikoinaan, saksanpaimenkoira oli, pienet lapset, eikä ollut aikaa ja osaamista kouluttaa.Oli ikävä.
    Toivotaan että löytyy teille sopiva ja kiva koira jostain. Kyllä tuolla kävellessä näkee niin kauniita ja mukavia koiria että voi kun joskus saisi itsellekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotainpientä tai keskikokoista koiraa ollaan ajateltu.

      Poista
  7. Se sanoo sinulle, että tässä me nyt ollaan, kun silloin kesällä kutsuit kylään ;D

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)