Viimeksi luin kirjan Lääkintälotta Olka. Nuori Olka lähti kouluttautumaan lääkintälotaksi, ja joutui sitten heti Kannakselle sotasairaalaan avustajaksi. Neuvokas Olka sai pian vaativampia tehtäviä etulinjassa. Haavoittuneiden hoito, ja kuolleiden pesu ja huolehtiminen arkkuun oli eräs Olkan ja vanhemman Martan työtehtävistä.
Aselevon jälkeen Olka joutui Lappiin rintamalle , jossa ajettiin saksalaisia pois Lapista. Siellä pakkanen ja lumi, sekä tuhotun Kemijärven ja ympäristön taistelut jäivät ikuisesti Olkan mieleen.
Jotain kaunista ja hyvääkin löytyi kaiken kauhean keskellä...rakkaus...
"Sota vei Olkalta lähes kaiken, mutta se antoi hänelle suuren rakkauden.Kirjoittaja haluaa muistuttaa tämän päivän lukijoita sota-ajan kurimuksista ja kuinka naiset kotirintamalla sekä taistelukentillä ahersivat pyyteettomästi. He olivat valmiita uhraamaan jopa oman henkensä maansa puolesta".
Kirjan kirjoittaja Kaisa Kervinen ei ei ehtinyt lotaksi asti itse, mutta on perehtynyt hyvin aiheeseen.
----------------------
Minua hieman häiritsi se varsinkin miesten kielenkäyttö ja kiroilu, mutta sellaistahan se on varmaan ollut. Minä vain olen niin herkkä nahkainen. Mutta kyllä sota on ollut hirveätä aikaa ja kaikki kunnia niille jotka ovat Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)