Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 31. joulukuuta 2016

Näkemiin vuosi 2016










Nyt kuvia tältä vuodelta.






Tammikuu 2016












Helmikuu 2016 Lohjan kirkko












Maaliskuu 2016 Keittiön kevät lookkia. Ihanan raikkaalta näyttää nuo värit.













Huhtikuu 2016















Toukokuu 2016, oli mun synttärit ja osa lapsista ja nuorin lapsenlapsi oli käymässä, ulkona juotiin kakkukahvit :)














Kesäkuu 2016














Heinäkuu 2016














En jaksanut etsiä kuin puolen vuoden kuvat, kun en löytänyt niitä koneelle tallennetuista ja blogi-arkistossa on niin paljon kuvia, että siihen menisi ikuisuus ja hermot.







Eikös sitä vuoden vaihtuessa mietitä mennyttä vuotta ja ajatella tulevaa...hmm...jotenkin minulla on ollut epämäräinen vuosi, kai se on jonkinlaista masentunutta perusvirettä ollut... Terveydessä on ollut muutoksia huonompaan suuntaan, kaikenlaista pientä kremppaa. Yksi vaiva kun menee ohi, niin toinen tulee heti tilalle. Uusimmat on turvonnut imusolmuke (jo ennen flunssaa) ja kilpirauhas-arvoissa häikkää. Nyt sitten seurataan,( niin aina ), sekä verenpainetta että imusolmuketta että kolmen kuukauden päästä uudet kilpirauhas arvot. Hiuksia on alkanut lähteä tavallista enemmän, johtunee noista kilpirauhas arvoista...
Onneksi on ollut paksut hiukset, niin on vähän varaa lähteäkin :) Vaan nyt loppuu valitus. Toivotaan uudelle vuodelle parempaa ja iloisia yllätyksiä.




Oikein hyvää ja siunattua vuotta teille blogi-ystävät <3



Kotimatkalla-blogissakin kaksi uutta postausta.





perjantai 30. joulukuuta 2016

Historian havinaa...





Kerroinkin, että olin järjestellyt lehtileikkeitäni...olen ottanut sanomalehdistä talteen juttuja ja artikkeleita tutuista ihmisistä.
Aloitin uuden, tutuista ihmisisistä ja muista mielenkiintoisista tarinoista, leikevihon, kun entinen oli tullut täyteen. Nyt alkoi kolmas vihko niitä.






Olen myös lehdistä poiminut talteen huomaamani paikkakunnan historiasta kertovat leikkeet. Niitä olen kerännyt sellaiseen muovitaskuun. Yhtenä päivänä aloin katsomaan niitä ja nitä oli muutamassa vuodessa kertynyt jo nippu. Tuli mieleen järjestää ne. Leikkasin ylimääräisistä kansion välilehdistä (ohutta kartonkia) sopivat sivut muovisista taskuista muodostuvaan kansioon. Liimasin siis kuvat ja tekstit kartonkeihin ja laitoin ne taskuhin. Tuli helposti luettava ja katsottava "paikkakunnan historiaa"-kansio. Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän kiinnostaa historia. Jotain välähdyksiä siitä.








Tässä pari lehtikuvaa vanhan ajan Lohjan kauppalasta. Tämä kuva on 40-luvun lopulta.















Lohjan selluloosatehdas kuvattuna luultavasti 30-luvun alkupuolelta.














Ehkä mielenkiintoisin oli artikkeli Lohjalaisten joulun vietosta sotajouluna-39. Tässä Lohjan kirkko.














Joulukirkko oli jouduttu keskeyttämään useaan kertaan ilmahälytysten vuoksi.






Jouluisia mainoksia.

















Loppuun vielä 60-luvulta Lohjan kunnan kirjastoauto. Aika hauskan näköinen.















Itsehän muutin Lohjalle vasta 80-luvulla, kun Karkkilasta Vihdin kautta tänne saavuin. Mutta niin kauan aikaa jo täällä asuttuani tämä on se minun kotiseutuni ja tämän paikkakunnan historia kiinnostaa, niinkuin myös esimerkiksi lapsuus-paikkakuntani Karkkilankin.






torstai 29. joulukuuta 2016

Mietteitä vain..




Niin se joulu meni ja flunssa tuli. Miehellä oli jo vähän ennen joulua flunssainen olo ja jouluna myöskin, nyt on alkanut jo olla kunnossa. Itsellä on nyt ollut pari päivää flunssainen olo, ei kuumetta kylläkään...ei tainnut olla miehelläkään, muuten vaan yskää, nuhaa, kurkkukipua ja kova väsymys...
Me kun olemme nivelten kunnoksi keittäneet inkivääri-juomaa, niin nyt olemme juoneet sitä myös kuumana, hunajalla ja sitruunamehulla maustettuna. Sen vihjeen löysin netistä ja toteutin hieman muunnettuna.














Päivät on menneet ihan sekaisin, tänä aamuna kun heräsin pää sekaisena ja särkien, luulin että on jo perjantai, ja ajattelin, että illalla on joulutauon jälkeen eka tilaisuus seurakunnassa. Mutta sehän on vasta huomenna. Tosin, en tiedä edes menenkö, se riippuu siitä minkälainen olo huomen illalla on...














Eilen lähti hoitokoira kotiinsa ja kissat pääsivät taas valloittamaan alakertaakin. Veimme itse hoitokoiran kotiinsa autolla, kun sen juuri reissusta tullut perhe oli myös osin flunssassa...sitä tuntuu nyt olevan tosi paljon liikkeellä.
Tuo väsymys on kova tuossa flunssassa, ja mulla lisäksi palelu, eilenkin haahuilin täällä sisällä kaksi torkkupeittoa hartioilla, tukkanipsulla kiinnitettynä ettei tarvitse koko ajan pitää kiinni :), ja kahdet villasukat jalassa tavallisten nilkkasukkien päällä.














Ei ole mitään järkevää jaksanut tehdä, ruuan vain kerran päivässä. Muuten on tullut katsottua tv:tä esim. "Eikä yksikään pelastunut..."-sarjaa ja väritettyä viime vuotista joululahjaani, aikuisten värityskirjaa. Lehtileikkeitäni myös järjestelin. Eilen en ollut edes koirien kanssa lenkilläkään.
Verenpaine-mittarin sain lainaksi tuttavalta, kun lääkäri suositteli seuraamaan verenpainetta pari viikkoa ja merkitsemään arvot ylös. (Nyt ei kyllä enää ole sitä aikaisempaa huimausta ollutkaan, ainakaan samalla tavalla).













Mutta näillä mennään nyt, kyllä se siitä! Nyt lähden katsomaan onko posti tullut...Heippa!

tiistai 27. joulukuuta 2016

Vanhoja joulumuistoja




Katselin valokuvia vanhoista jouluista. Lapsuus jouluista ei ole kuvia, koska meillä ei ollut kameraa, ennenkuin minä ostin joskus 17-vuotiaana ehkä...






Tässä kuva jouluna-74. Olen 17-vuotias. Olin saanut äidiltä lahjaksi tuon shaalin, torkkupeitoksi sitä kai nykyisin sanottaisiin :)















Pikkusisko vuonna -76. Nämä kaksi kuvaa oli siis lapsuuskodista.














Seuraava kuva on jo "omasta kodista". Vanhin poikani (kuvassa 1-vuotias) jouluna -78.















Seuraavassa poika on saanut jo pikkusisaren :) Vuosi on -80. Pikkusisko puoli vuotias ja poika itse 3 v.













Nuokin kuvat on otettu vielä sillä mun pikku-kameralla.









Kun kolmas lapsi syntyi, isänsä osti käytettynä vähän paremman kameran, ja kuvasikin keskimmäistä tyttöä innokkaasti tytön ollessa pieni.
Tässä joulu-88, tyttö on puoli-vuotias, iso-sisarukset jo 8 ja 10.













Tässä kuvassa sisarukset vuonna-92. Poika-vauva vasta parin kuukauden ikäinen, turvallisesti isonsiskon sylissä.












Punainen pieni keinutuoli tuossa on keskimmäisen tytön, ostin sen kirppikseltä. Tietysti, jo silloin :D Ei siis ole joululahja, sattui vaan olemaan tuossa kuvassa. Ja jos joku huomasi, niin lapsuuskodin vihreät nojatuolit olivat muuttaneet meille :)






Viimeinen joulukuva on vuodelta-98. Siinä minä olen nuorimman tyttöni kanssa. Hän on tuossa kuvassa jo vajaa 3-vuotias.












Siinä joulumuistoja vuosien varrelta. Lapsuuskodin jälkeen kolmesta eri asunnosta näytti noita kuvia olevan.



Mikä rikkaus omistaa viisi ihanaa lasta! Olen onnellinen heistä!

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Kun joulu on....













Tämä kuva on mulla keittiön komeron ovessa.






Niin ollaan jo joulun puolessa välissä. Lapsukaiset (kaikki Suomessa olevat) olivat eilen käymässä, eilen aamulla kävi myös ystäväni afrikkalaisen ystävänsä kanssa. Myös naapuri poikkesi meillä tuomassa jolupaketin lähtiessään sisarensa luokse aatto-illaksi. Tänään me pyysimme hänet meille syömään ja kahville. Joten ihan vilkasta on ollut.






Joulukortteja tuli taas vino pino :)




















Tyttären avokilta sain komean kukkakorin.













Ulkona pitäisi lähteä taas koirien kanssa käymään. Lyhyt on talvinen (ja varsinkin lumeton) päivä. Toivotan teille kaikille mukavaa joulun jatkoa!






perjantai 23. joulukuuta 2016

Jouluterveiset meiltä!




Hyvää joulua toivottelee Hipsu ja Hipsun perhe :)











Ps. saattaa kyllä olla, että poikkean tänne jossain välissä joulua... Kohta lähdetään hakemaan toista (hoitokoira oli ensimmäinen) jouluvierasta linja-autolta. Eli vanhinta poikaani. Nähdään :)

tiistai 20. joulukuuta 2016

"Kuusen kotiin tuoda saamme"...



...terve terve joulu armahin. Juhla-asuun pukekaamme, terve terve joulu armahin....laulettiin muinoin koulussa :)




Kuinka ollakkaan, innostuin kuitenkin hakemaan kuusen. Tosin vain vintistä :) Ei alunperin pitänyt laittaa kuin korkeintaan pieni pöytäkuusi, kun on niin ahdasta muutenkin. Tuli kuitenkin mieleen, että laittais kuusen tuohon tietokonepöydän viereen, niin se ei veis tilaa oleskelu nurkkauksesta. Joten ei kun vinttiä penkomaan... Kokosin kuusen vain tekokuusen keskiosasta ja latvaosasta, niin siitä tuli sopivan pieni ja kapeampi, kun alaosa jäi pois. Kuusen jalkaa en meinannut löytää, mutta onneksi sekin löytyi.





Tavallisia kuusen sähkökynttilöitä en viitsinyt laittaa noin pieneen ja kevyt-oksaiseen kuuseen, vaan laitoin vaan led-valonauhan ja muut koristeet, pää-asiassa punaista ja kultaa...














Kuva vaan on huono, kun oli niin hämärää päivällä kun sen otin.






Ensimmäinen "jouluvieraamme" eli hoitokoira on saapunut. Tässä koirat seuraavat kiinnostuneena ruuan laittoa . Vesi kielellä.












Kävimme tänään ystävän luona kylässä ja kaupungissa ostoksilla. Nyt alkaa olla pienimuotoiset joulumuistamiset valmiina, ja kinkkukin on ostettu ja kellarissa sulamassa. Joulutorttuja tein ja vein ystävällekin tuliaisiksi, toisen satsin leivon aatonaattona. Siivoukset on vielä edessä päin.
Tällaista tänne kuuluu. Mitäs teille?

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Jääputousten äärellä




Eilisellä lenkillä löysin harvinaisen kauniit jääputoukset. Nämä on eri, kuin mitä joskus ennen olen kuvannut. Nyt kun puita oli hakattu, ne näkyivät polulle, niin pitihän niitä mennä lähempää ihailemaan :)




































"Ja vesi oli mustaa..." lauloi Hector...













Ettette ihan palellu, niin loppuun tulen hehkua....











Hyvää neljättä adventti-sunnuntaita!












Jk: "Kohta saapuu Kuningas!" Kotimatkalla-blogissa tämän sunnuntain sanaa.





lauantai 17. joulukuuta 2016

Iltaruskon aikaan





Eilen läksimme Elmon kanssa kävelemään toiseen metsään.Kallioille saavuttuamme aurinko alkoi juuri laskea taivaan rannassa. Olin laittanut kintaitten alle sellaiset sormettomat sormikkaat,( en nyt muista sellaisten nimeä...ei ne kämmekkäät kuitenkaan olleet), niin ei kädetkään palellut vaikka otin kintaat pois ja kuvailin. Kauniita värejä oli taivaalla.
























Nuo ensimmäiset kuvat on menomatkalta ja alemmat tulomatkalta.































Tänään en ole ulos vielä kerinnytkään, aikeissa kyllä olisi....
Vaatekaappia järjestelin ja otin sieltä "turhia" vaatteita pois, voi pistää ne kiertoon. Samalla katsoin illan joulujuhlaan jo valmiiksi vaatteet. Sehän on seurakunnassa.






Laitoin myös ensimmäisen kerran ruokaa Mifusta. Laitoin nuudelia, vihanneksia ja paistettuja Mifu-rakeita.














Jos nyt lähtisin Elmon kanssa ulos, kun muuten se lenkki jää tekemättä....mukavaa päivän jatkoa!




Tähän asti kirjoitin eilen, vaan nyt on jo uusi päivä ja uudet kujeet, niinkuin sanotaan. Illan joulujuhla meni kivasti, tosi paljon oli porukkaa. Ohjelmassa oli naisten kuoro (ei kuitenkaan meidän Laulusiskot), yhteislauluja, pyhisläisten lauluja ja ohjaajien ja
varkkareiden hauska nukketeatteri esitys, mun jouluruno, videoesitys (meidän seurakunnan entisen nuorisotyöntekijä-pariskunnan tekemä, he ovat Austraaliassa asti opiskelemassa lisää englantia, kun ovat lähdössä lähetystyöhön), Austraaliassa oli 28 astetta lämmintä. Lopuksi oli seurakunnan työntekijän puhe/joulusaarna ja sen jälkeen lauloimme seisten Enkelitaivaan.. ja Finlandian, siksi koska haluamme kiittää vapaasta isänmaasta. Oli juhlava tunnelma!





Lapset saivat joulupussin, ja lopussa oli riisipuuroa kiisselin ja kermavaahdon kera, sekä kahvia + joulutortut ja vapaata serustelua. Huomenna on vielä joulujuhla seurakunnan toisessa pisteessä ja sitten on joulutauko.
Eli huomenna vielä Laulusiskojen kera laulamaan.
Huomenna tulee meidän ensimmäinen "jouluvieras", nimittäin ennenkin hoidossa ollut pikku-koira tulee meille jouluksi hoitoon, kun perheensä lähtee etelään joulun ajaksi.




Miehellä on vielä kolme esitystä Vivamon joulunäytelmissä. Kotona hän oli yöllä ja aamulla käytiin kaupassa, sitten hänen oli taas mentävä. Minä lupasin illaksi lämmittää saunan. Siunattua päivää ja viikonloppua teille!












torstai 15. joulukuuta 2016

Erilaisia mielen liikahduksia...



Raivasin vähän ylimääräisiä joulu- ja sisustustavaroita pois ja pistin pienemmät tavarat yhtenä "pakettina" ja ison valo-joulutähden erikseen lahjoitukseen Roskalava-ryhmään Facebookissa. Tähti haettiin jo eilen illalla ja perästä tuli viesti, että monta lasta iloitsee, kun heidän huoneessa on valotähti :) Kiva! Tänään haettiin se "sekalaislaatikko" ja ylläen sain "kiitoksena" tällaisia sytykeruusuja :)















Kynttilän loppuja olen poltellut tässä myös. Esimerkiksi "keskeneräisiä" tuikkuja, jota on joutunut sammuttamaan kesken kaiken. Laitoin niitä tuikkimaan keittiön ikkunalle. Olkipukit, joita on sieltä täältä kertynyt ovat päässeet ikkunan väliin.














Hipsu vihtyy usein tietokone-pöydällä ikkunasta katsellen. Tosin eilen se oli mennyt tietokoneen päälle ja kommentoinut erästä "Kierrätysideat"-palstan postausta :) Kommenti oli suunnilleen näin "yrhj"...minun nimelläni tietysti. Laitoin selittävän kommentin siihen alle. Kierrätysidean laittanut kommentoi vastaustani kuvalla jossa kissa näppäili tietokonetta :)













Mulla on ollut ihme "vaiva" , se alkoi viime viikonloppuna. Olimme silloin hakemassa tuttavalta klapeja, jotka oli heidän talonsa entinen omistaja jättänyt "hillokellariin" , joka sijaitsi autotallin alla. Lattiassa oli luukku kellariin, ja varsin pieni luukku, hyvä kun meikäläinen siitä mahtui...minä lappasin sieltä klapeja ylös ja mies kantoi puutelineen kanssa niitä auton takakonttiin.
No, lähdettiin sieltä suoraan kauppaan ostoksille, niin kassajonossa tuli pyörryttävä olo ja "tuskanhiki", huusin miehelle joka istui odottamassa kauempana : "Tule laittaan nää ostokset, mua huimaa, pitää päästä istumaan." Istuinkin sitten sen aikaa kun mies pisti ostoksia hihnalle, myyjä oli kehoittanut mua laittamaan pään alas, polviin...onneksi se olo helpotti ja kävin maksamassa ostokset. Samana päivänä tuli vielä pari kertaa samanlainen olo, mutta vaan lievempänä...oli samalla vähän paha olo muutenkin, ajattelinkin, että jos tulee joku "vatsatauti" tai vastaava...ei kyllä tullut.



Sen jälkeen on vaan vieläkin jonkin kerran eri päivinä ollut samantapainen olo lievempänä. Kummallista! Olen miettinyt veren sokerin heilahteluja, joku ehdotti veren painetta (mulla on yleensä ollut enemmän alhainen), ja kun päässäkin tuntuu silloin ihmeelliseltä ja niska on ollut kipeä, niin johtuisiko siitä... Nyt mun "oma asiantuntija" sairaanhoitaja-tyttärenikin on siellä Espanjassa... :)





Sen verran tämä juttu on kuitenkin saanut aikaan, että yritän pitää puhelimen lähettyvillä, jos jotain sattuu. Varsinkin nyt tällä viikolla, kun mieskin on enimmäkseen poissa.













Toiveikasta torstaita kuitenkin! Toivottelee Sesse


keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Joulutunnelmia ja muistoja






En nyt kuitenkaan sen enempää "sälää" laittanut tähän "joulumaahan". Ompahan sellainen rauhallinen asetelma.














Kun joulutavaroita pengoin niin, siellä on näitä vanhoja joulutauluja ja -liinoja. Olen ne joskus ennenkin kuvannut, mutta uusiakin lukijoita on välillä tullut,niin laitampa kuvia kuitenkin.








Tämä mun suosikkitaulu on lapsuuskodistani. Minusta siinä on ihana joulutunnelma ja rakastin tätä jo lapsena/nuorena.Kuvasin sen kokonaisenakin, mutta oli niin huono valo, että siihen oli tullut iso varjo...














Tässä erikseen kummastakin reunasta kuvattuna.


















Tuon laitoin pikkuhuoneen seinälle sen anopin tekemän talvimaisema-taulun yläpuolelle.






Tämä toinen lapsuuskodin paperitaulu on jo melkoisen kärsinyt kulmistaan, ja olen siksi taittanut nuo päädyt. Tämä ei ole esillä, mutta en halua siitä luopuakkaan. Tuossa kuvassa mäen päällä olevasta keltaisesta talosta tulee mieleen talo, jossa ensimmäiset vuodet asuimme, sen jälkeen kun muutimme Pohjois-Karjalasta Etelä-Suomeen. Sekin oli keltanen ja mäen päällä, ulkorakennus taisi siinäkin olla punainen.













Tästä paperisesta joululiinasta en ole varma onko tämä lapsuuskodista vai jostakin muualta tullut. Sen päädyissä tontut sytyttävät katulyhtyä...














Tämä muovinen joululiina on ainakin uudempi.













Tällaisia joulutunnelmia tänään. Otetaan yhtä leppoisasti kuin Hipsu, joka löysi sopivan tyhjän korin :)