Eräs ystäväni oli Facebookissa merkinnyt ylös seitsemän ensimmäistä työpaikkaansa, en tiedä oliko se joku haaste, vai muutenko vain oli tullut miettineeksi...
Siitäpä tulikin mieleeni miettiä omia työpaikkojanikin.
On sitä sentään joskus tullut oltua töissäkin, vaikka ison osan elämästä olen ollut lasten kanssa kotona, osan aikaa siitä tosin toiminut yksityisenä perhepäivähoitajana. Ja kouluttamattomana olen ollut myös työttömänä tai kursseilla.
Aloitetaanpa alusta: kuusitoista vuotiaana yhdeksännen luokan (joka oli vapaaehtoinen) jälkeen pääsin töihin vaatetehtaaseen, viimeistelyyn enimmäkseen, mutta myös jonkun verran muihin töihin. Sen jälkeen on ollut työpaikkoja useammassakin vaatetehtaassa vaiheompelijana, elektroniikkatehtaassa käsinlatojana, kirjapainossa sitomo-työntekijänä (kesätyö), lastenhoitajana/kotiapulaisena useammassakin perheessä, yksityisenä perhepäivähoitajana, sähköalan tehtaassa kokoamassa jotain moottoreita, Hygieniatuote-tehtaassa pakkaajana (sekä liukuhihnalla että muuten), kirpputori-myyjänä, kierrätyskeskuksessa, maatilamatkailu-tilalla erilaisissa töissä, siivousfirmassa, korjausompelimossa, päiväkodeissa sijaisena, jokohan tuli kaikki...saapa nähdä mikä on seuraava pesti.:)
"Monena mies eläessään" sanoo vanha sananlasku, ja sama pätee myös naiseen. Merimies-isältäni perityn vaihtelunhaluisen luonteen takia tuli varsinkin nuorena ihan huvikseen vaihdettua työpaikkoja, vaikkei edellisessäkään olisi välttämättä ollut suurempaa vikaa...aika tyhmää kyllä näin tällä järjellä ajatellen.
Toisaalta hyvä että se vaihtelunhalu kohdistui työpaikkoihin ja asuntoihin mieluummin kuin esim. puolisoihin :) Ensimmäisessä avioliitossa olin 20 vuotta,ja tässä toisessa on mennyt nyt 15 vuotta ja menee varmaan eteenkin päin, kun vaan elämää riittää.
Huomaa kyllä, että on tullut vanhaksi kun aina ajattelee vaan enimmäkseen menneisyyttä, eikä tulevaisuudessa ole mitään erityistä odotettavissa, päivä kerrallaan mennään.
Ennen oli töitä ja työpaikkoja, joihin vaihtaa. Nyt kaikille ei edes sitä ensimmäistäkään. Surullinen tilanne etenkin nuorille.
VastaaPoistaSesse, kyllä sitä tulevaisuutta kannattaa odottaa, vaikka ei mitään erityistä olisi tiedossa. Arkipäivän tapahtumista kertyy suurin osa elämästämme. Niissä riittää myöhemmin muistelemista. Sitä ei vain nyt tajua.
Mukavaa viikonloppua sinulle!
Kiitos Between! Se on varmaan tuokin asia, kun nykyisin ei tosiaan ole paljon mitään vaihtelua elämässä, jota minun luonteeni jotenkin kaipaisi..vaan pitää oppia elämään tässä ja nyt, eikä odotella turhia....sit kun pieni masentuneisuuden vire on ollut päällä... Hyvää sunnuntaita!
PoistaSulle onkin kertynyt kokemusta monesta hommasta:) Olen huomannut tuon saman, että aika paljon vanhoja on tullut viime aikoina muisteltua. Joskus vuosia sitten minun piti pistää ihan stoppi sille, kun se meni liiallisuuksiin. Olin nimittäin sukututkimuksesta kiinnostunut ja siinähän tietysti tulee vastaan erilaisia elämänkohtaloita, surullisia tietysti myös ja niitä rupesin aivan liikaa pohtimaan... Ehkä minä noin ylipäänsä olen sellainen enemmän menneessä elävä, valitettavasti.
VastaaPoistaMinä jo lapsena tykkäsin kuunnella äidin ja sisarustensa tarinoita vanhoista ajoista ja ihmisistä... eilen illakin mietin äidin nuoruutta ja siellä vanhalla mökillä elämää, kun itsekin olin pienenä siellä, miten olimme kaikki mahtuneetkin sinne kahteen pikkuiseen huoneeseen: mummi, ukki, eno, äiti ja minä :) On siinä varmaan ollut sopeutumista... Mutta hyvää sunnuntaita sinulle :)
Poista