Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Askartelua

Joskus olin tehnyt wc-rullista tällaisia kukkien alkioita ...mutta ne jäivät kesken...varmaan ainakin vuosi sitten..




Tänään  kun olin yksin kotona  näin ne kaapissa, kun mietin jotain käsityötä/askartelua. Ja kun minulla on kaikenlaisia erivahvuisia pieniä lankakeriä, niin kokeilla tehdä näistä koristeita. Eli kiersin vaan lankaa noiden ympärille. Minusta niistä tuli aika kivoja, voisi vaikka joulupaketin päälle esim. laittaa tuollaisen kukan, tai pitää muuten vaan koristeena.. katsotaan jos tulee uusia ideoita...




Asiasta toiseen. Eilen olin ystävien kanssa Vivamon joulunäytelmää katsomassa. En muuten sinne olisi mennyt, mutta kun ystävä miehensä kanssa halusivat, niin läksin seuraksi. Ystävän uusi aviomies kun ei ollut koskaan käynyt siellä.

Itse olen sen useamman kerran nähnyt ennestäänkin.

Heillä oli koira mukana, ja se jätettiin meille  yksinään sillä aikaa. Rasmuksen laitoin yläkerran makkariin lukon taakse, koira jäi  alakertaan. Ystävän koira kärsii eroahdistuksesta, hän kertoi siitä vasta matkalla, että varmaan ulvoo siellä ...no onneksi asutaan omakotitalossa. 

Kun he palauttivat minut kotiin ja lähtivät, niin menin katsomaan Rasmusta, se oli peloissaan ja halusi suoraan ulos. Myöhemmin illalla tuli hyvin pelokkaana sisälle ja selittelin sille, että "koira meni jo pois", kyllä se pikkuhiljaa asettui.

 Tänään isäntäkin tulee taas kotiin.

perjantai 10. joulukuuta 2021

Kylätalolla

 Eilen oltiin tosiaan viettämässä jouluista iltaa kylätalolla ennen kuin jäätiin tauolle , loppiaisen jälkeen vasta seuraavan kerran.

Laitan nyt sisäkuviakin sieltä, että näette miten mukavat tilat meillä on siellä viettää Ilosanoman iltoja. Nyt jouluisissa merkeissä. Kylätalo on vanha hirsitalo.


Kahvipöytä odottaa...



Tällä kertaa jouluista tarjoilua, nyt meitä oli kaksi "siskoa" laittamassa tarjoiluja.




 

 Jouluisia lauluja laulettiin erään musisoivan ystävän johdolla.



Joulukuusikin siellä oli valmiina.

Kuvat on otettu ennen tilaisuutta.



Tällaisen ihanan söpön kortin sain toiselta "kissaihmiseltä".

Oli mukava ilta.

torstai 9. joulukuuta 2021

Oikkuileva pesukone

 


Tänään menin laittamaan vaaleita pyykkejä koneeseen. Mittasin nestemäisen pesuaineen mitassa ja laitoin varovasti pyykkien päälle, vesihana auki ja koneen kansi kiinni... mutta mitä ihmettä, monta kertaa yritin ja aina kansi aukesi uudestaan. En ymmärtänyt ,mikä ihme siinä on,kun  kansi ei pysy kiinni, harmitti jo, että eihän tämä melko uusi kone ole voinut näin äkkiä hajotakkaan.

Lopulta pisti kädet ristiin ja rukoilin, että kone toimisi ja kansi pysyisi kiinni. Hädin tuskin uskoin itsekään rukoukseeni, mutta mikä ihme, kansi meni kiinni :) Ja kone alkoi pesemään.

 

Jälkeenpäin ajattelin, että saattoi se johtua siitäkin, kun olin pyyhkäissyt vähän koneen tiivisteitä, mutta siinä tilanteessa se oli minulle todellinen rukousvastaus.

Näitä arkipäivän ihmeitä joskus saa kokea, vaikka usko olisi heiveröisempikin. On niitä ennenkin sattunut. 

Tänään mennään viettämään jouluista iltaa Kylätalolle, kun on viimeinen kerta tänä vuonna. Isäntä lähti aamulla harjoituksiin Vivamoon, ja tulee vasta huomenna kotiin. Onneksi saan kyydin sinne eräältä seurakunnan pariskunnalta. Kun on kuitenkin kaikenlaista kahvitteluun yms. mukana.

Mukavaa päivää teillekin!



keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Pakkasta edelleen

 

Rasmus-rakas <3

Kyllä on vähän turhan kylmä ollut. Meikäläisellä palellut varsinkin jalat ja kädet. Ulkona sekä sisällä. Eiköhän mulla kierrä veri käsissä ja jaloissa, kun ne on jääkylmät..

No mutta, onhan täällä tietysti aika viileä sisälläkin. Mulla on nytkin sormettomat käsineet ja jalassa kolmet villasukat, nyt tuntuu lämpimämmältä, kaksissa villasukissa vielä paleli. Tosin join äsken kahvia, niin sekin tietty lämmitti. Ei ole tottunut vielä näihin pakkasiin.

Eilen laitettiin ulos pihavaloja. Huomenna onkin sitten tämän vuoden viimeinen Kylätalo-tilaisuus. Vähän jouluisempi. Pääsen muitten kyydissä, kun isäntä on silloin taas Vivamossa.

Ehkä tuo pakkanenkin jossain välissä hellittää..


sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Hyvää pakkas aamua!

 Isäntä on ollut Vivamossa harkoissa, niin meikäläinen innostui aloittamaan "joulustelun"...

Tuossa kranssissa on valot, vaan eivät tuossa päällä, kun piti vaihtaa patterit. Unikko verhot saavat tuoda jouluista punaista tänä vuonna.



Nyt on siis joulustelut aloitettu, siitä pikkuhiljaa lisääntyy.

Ulkovalot pitäisi seuraavaksi laittaa, vaan on turhan kylmä. Ja odotan kunnes isäntäkin on kotona, on helpompi kahdestaan laittaa.


Tällaisen jakkaran päällysteen olen virkannut, kun sisällä on viileätä, niin on lämpimämpi istuakin ja onhan se värikkäämpi kuin pelkkä musta.




Lämpöä saadaan kakluunista :)


Meillä toinen ulkomittari näyttti aamulla 18 astetta ja toinen talon toisella seinällä näyttää edelleen 25 astetta...kumpi lie totuus.

Pakkasta kumminkin! Tuskin tänään menen lenkille palelemaan, eilen olin ja jo silloinkin oli kädet jäässä, kun oli sauvat, vaikka oli rukkaset kädessä.

Hyvää pyhää!

perjantai 3. joulukuuta 2021

Yllätys

 Vessan pöntössäni on hiiri...mitä teen? Tuli tuollainen hupi juttu mieleen...

Vähän kyllä hätkähdin, kun menin aukaisemaan alakerran vessan puolella olevaa pesukone hanaa, hiiri sinne pönttöön oli tosiaan hukkunut. Nyt on jo heitetty ulos.

Ja sisällä kaapissa olevassa "giljotiinissa" oli pari päivää sitten hiiri. Kaipa nekin etsivät lämpöä ja ravintoa, mutta mieluummin jostain muualta, suosittelen. Ja aikaisemmin löytyi höyhen kasa myös kellari kerroksesta, ilmeisesti lintu oli tullut ilmanvaihto aukosta kellariin (vaikka siinä on kankainen verkko, ja lie Rasmus sitä siellä vähän pöllyttänyt.




Tänään siivosin ja vaihdoin jotain päällisiä. Meidän srk:n uuden tilan huomiset avajaiset peruuntuivat, kun ei saa yli kahtakymmentä henkeä kokooontua... Seurakunnan tilaisuus vanhassa paikassa on vielä tänään, kun se Avin sääntö tulee vasta huomenna voimaan. 

Tätä koronaa taas.. mutta koitetaan pysyä terveenä itsekukin. Kyllä kai ne rokotuksetkin auttavat.


keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Kukkia

 Tässä pari päivää sitten oli harvinaista herkkua, kun isäntä toi mulle pienen nuppuisan kaktuksen :)


Kuva vaan tuli himmeä valoisaa ikkunaa vasten.Taas saa odottaa nuppujen aukeamista. Entisessäkin on vielä osa nupuista aukeamatta.




Nostin tuon ison kaktuksen kukkatelineeseen, kun alkoi kaapin päällä viedä liikaa tilaa.


Muuten mun kukat on vähentynyt sen verran, että mahtuvat tuohon kukka-nurkkaukseen, lukuun ottamatta murattia, joka on olkkarissa.

Asiasta toiseen. Labra näytteestä (veren sokeri) sen verran, että on kuulemma siinä rajalla, ettei saisi enää nousta, ettei tule diapeedestä... nyt täytyy tehdä parannusta, vähentää makean syöntiä ja lisätä liikuntaa. Puolen vuoden kuluttua uusi näyte. Silloin ollaankin melkein keväässä.

Ulkona paistaa aurinko, siis lenkille kahvin (ilman suurempia herkuja) jälkeen.