Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

tiistai 9. tammikuuta 2024

Jospa jotain parempaa..

...sitä kaivattaisiin. No, onneksi nyt on putket sulaneet, ilman mitään vahinkoa onneksi, kiitos Herralle! Jopa kaksi kertaa meni jäähän.

Mini on tuottanut myös hakaluuksia,vaikka ihana muuten onkin. Sen uuden vuoden jälkeen ei ole halunnut olla yksin, ja kun on joutunut olemaan, niin on tuhonnut paikkoja..kurjaa..

Sempä takia jäin tänäänkin kotiin, kun isäntä lähti kaupungille seurakunnan ruokailuun. Parin päivän päästä on täällä lähellä ruokailu, niin silloin otetaan Mini autoon odottamaan. Mutta hankalaksi meinaa mennä. Eräällä tutulla on monta koiraa, ja hänkin oli ehdottanut, että jos ottaa Minin autoon odottamaan, kun autossa ne koirat yleensä tykkää olla. Joskus viime vuonna se olikin autossa odottamassa kerran. Onhan Minikin muuten tykännyt autossa olla.

Itselläni edelleen  särkee vasemmalta puolelta tuo yläselkä, olen nyt ollut ilman särky lääkettä,  niin koko ajan se tuntuu. Lisäksi eilen niksahti jalka, ja sekin vielä jonkun verran vaivaa. Ei todellakaan vanhuus tule yksin, vaan kaikki vaivat mukanaan. No, nyt otin särkylääkkeen.

Muisti nyt on sentään ollut aika normaali. Tästähän tuli sairaskertomus, anteeksi! Vaikka en voi sillä kehua, kun se saattaa taas yht äkkiä piiputtaa , sekin.

Mutta se on hyvä asia, että sää on lämmennyt. Eilen illalla kun käytin Miniä iltapissalla, niin selvästi huomasi, kun oli leuto sää.

Toivottavasti teillä menee paremmin :)



1 kommentti:

  1. Ikävä kuulla Minin pelosta. Toivottavasti se hellittää ajan myötä.
    Ihanan leudolta tosiaan on nyt tuntunut! Parempaa jatkoa!

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)