(Kuva vanha, mutta nytkin kukkii omenapuu).
Tänään olimme seurakunnassa, sen toisessa pisteessä. Mukanamme oli eräs vanhempi leskirouva. Jotenkin nautin nyt, kun pitkästä aikaa oltiin seurakunnan tuossa päässä. Paljon oli siellä porukkaa nyt. Ja olivat myös tytöt, jotka olimme eilen tavanneet pastorin luona.
(Olin lainannut sinne kokoontaittuvan rahin, patjaksi eräälle).
Kauniita, mukavia uskovia tyttöjä, vaikka ei kovin paljoa yhteistä kieltä ollutkaan.
Nyt illalla kotona käytiin järven rannassa, jos Mini olisi halunnut uimaan, ei halunnut. Ja mulla oli tullut taas vaihteeksi polvi kipeäksi ja myös vähän kantapää, ihme vaivoja. Kun ensin meinattiin lähteä venerantaan kävellen, mutta polven takia onneksi lähdettiin autolla. Ihan pieni lenkki siellä käveltiin kuitenkin.
Muistetaan ukrainaa rukouksin!
Omenapuiden kukinta onkin nyt parhaimmillaan. Niiden kauneutta jaksaa kyllä ihastella. Hienoa, kun olet nauttinut seurakuntatilaisuudesta. Toivottavasti polvikipusi helpottaa ja pääset nauttimaan kesäisistä kävelyistä. Hyvää kesäkuun jatkoa sinulle!
VastaaPoistaOnneksi löysin tänä aamuna oman kankaisen polvitukeni, kun jouduin eilen jo pienentämään isännän vanhasta itselleni, ja se oli vähän liian lepsu.. :)
Poista