Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

perjantai 11. helmikuuta 2022

Kirkkaampaa...

 

Kuva eiliseltä, keväistä tuntua heti kun aurinko paistaa.

Kiitos tosiaan rohkaisevista kommenteista edelliseen postaukseen. Paljon kaikenlaisia muistoja minulla on talletettuina, päiväkirjoja ja -vihkoja on matkalaukullinen :) Olen aina ollut kiinnostunut muistojen tallentamisesta. Ja kirjoittaminen on aina helpottanut minua käsittelemään asioita. Kaikenlaisia asioita.


Eilen oli taas kylätalo-tilaisuus, kahdeksan henkeä taisi olla nyt paikalla, ei sen enempää, mutta hyvä tilaisuus oli. Saatiin samalla taas ruuanjakelusta vähän ruokia.



Tämä kuva tältä aamulta. Kiva nähdä välillä sinistä taivasta.


Ministä lähtee ihan "sairaasti" karvaa, en jaksanut tänään imuroida, niin vain lakaisin lattiat ja harjasin olkkarin ison maton vaateharjan kanssa, valtavasti lähti matosta karvaa, ei imuri olisi sitä välttämättä edes saanut irti.. 

Päätä särkee taas ja niska on kipeä, otin särkylääkkeen.

Vatsa on onneksi ollut taas vähän parempana, ja kiva kun saa gluteenittomiakin ruokia. Joskus silti vatsa vaivaa niin, ettei edes tiedä mistä se tulee, esimerkiksi eräistä gluteenittomista sämpylöista, joita olin saanut, niin tuntui ettei vatsa niin tykännyt.

Mutta näillä mennään. Mukavaa viikonlopun alkua kaikille!



10 kommenttia:

  1. Olisi kyllä hyvä selvittää vatsavaivojen syy, jotta osaisit välttää tiettyjä asioita, mutta siinä on kai ihan hirveä homma. Varmaan pitäisi tehdä niin, että syö vain yhtä ainetta kerrallaan, ja siinä menisi ikuisuus. Eläinten ruoka-aineallergioiden selvittäminen aloitetaan noin, että annetaan vain yhtä laatua ja sitten aletaan sulkemaan pois vaihtoehtoja, joista ei tule oireita. Tosi monelle kyllä tulee gluteenista oireita. Mutta sitten, jos oireet onkin jonkun aineiden yhdistelmän tulos ja mukana vielä vaikkapa psyykkinen puoli, niin aika salapoliisi saa olla!
    Ihanaa tosiaan, kun on kirkasta ja aurinko paistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se joo hankalaa, mutta onneksi kuitenkin on suhteellisen hyvänä ollut vatsa.. kun tietää jo enimmäkseen mitä välttää..

      Poista
  2. Kylläpä on keljua sullakin vatsavaivat. Kannattaisi tutkia jotenkin. Joillekin ei sovi soija, tattari, kaura tms. Onko sitten olleet liian kauan sulana ne saadut tuotteet.
    Mutta niin mullakin on nyt ollut enemmän vatsavaivaa, vaikka en ole gluteenitontakaan koettanut, mutta sipuli, joku ruoka sitten närästää illalla, ihan kamala närästys tulee montatuntia syönnin jälkeen. Saa nähä tänään, kun söin vaan kaurapuuroa noin klo 15-16.
    Kyllä alkoi piristää aurinkoiset päivät tällä viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaurapuuroa syön melkein joka aamu, ja se tuntuu hyvin sopivan mulle..

      Poista
  3. Tosi ikäviä nuo vatsavaivat! Eilen paistoi aurinko. Se toi iloisen mielen. Töissä oli raskas viikko, niin en jaksanut oikein sukkaakaan neuloa. Neuloin vain 10 cm. Siinä se meni perjantai-ilta hohhoillessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä paistaa nyt aurinko. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  4. Kyllä nyt onkin ollut ihanan aurinkoisia päiviä, se valo ihan häikäisee! Tänään sataa lunta, niin kuin Kiinassakin satoi, kun katsoimme miesten viestin. Minäkin kirjoitin nuorena ison kasan päiväkirjoja. Nykyään pidän vain sellaista viiden vuoden päiväkirjaa, jossa on muutama rivi per päivä. Siitä näkee kivasti aina, mitä edellisinä vuosina samaan aikaan on tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä pyryttää märkää veden sekaista lunta. Me käytiin kirkossa, ja ollaan myös katsottu kiinan urheilu uutisia..

      Poista
  5. Hei vaan! Meillä harjataan koiraamme Berttaa aina mahdollisuuksien mukaan ulkona; lenkillä aina harja taskussa... Kannattaa karvanlähdön aikana harjata, vähenee edes hiukan koirankarvat sisällä! Ja jos karva takkuuntuu niin koirallakin on kipeät oltavat kun takut kiristävät ihoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo voisi ollakin ihan hyvä, kun vaan muistaisi ottaa sen harjan..

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)