Olen lueskellut vanhoja päiväkirja vihkoja. Siihen oli ihan syykin, kun piti tarkistaa eräs asia...ei kuitenkaan mennä siihen. Nuo vihkot olivat siltä ajalta kun ex-miehen väkivaltaisuuden ja runsaan alkoholin käytön takia lopullisesti muutimme eri osoitteeseen. Aika järkyttävää luettavaa oli toisin paikoin, uhkailua, vainoamista ja lyömistä...joskus vielä sen jälkeenkin.
Mutta toisaalta oli ihana päästä omaan asuntoon lasten kanssa. Vaikka kaupungilla joutuikin välillä pelkäämään.
Pieni kevennys tähän väliin:
Minua hauskuutti lukiessani eräs teksti. Kun nuorimmainen oli silloin noin vuoden vanha, oli usein aika itkuinen, niin muutaman vuoden vanhempi veljensä sanoi minulle: "Äiti, miks sä synnytit tämän lapsen?" ja taputti siskoaan päähän. Minä sitten taputin häntä päähän ja kysyin : "Miks mä synnytin tämän lapsen?", niin poika vastasi: "Mä tyhjensin pyykkitelineen, mä olen apuri", itseensä tyytyväisellä äänellä :) Ilmeisesti oli hyvä itsetunto hällä.. En tuollaista tapahtumaakaan olisi muistanut, jos en olisi lukenut siitä.
Voi ihanat muruset <3
Joskus olen ajatellut, että pitäisi kirjoittaa kirja omasta elämästä, perheväkivallasta ja muusta, se voisi olla jollekin samanlaisessa tilanteessa olevalle rohkaisua. Itsekin luin silloin kirjoja siitä aiheesta ja Märta Tikkasen runoja, niinkuin tämänkin:
"Sinä et tiedä kuinka minua pelottaa. Minua pelottaa niin että en tiedä uskallanko elää.
Mutta minun on rohjettava uskoa vielä enemmän.
Nyt minun on uskottava niin paljon, että me kaikki
sittenkin uskallamme elää."
Onneksi minulla oli silloin jo usko, joka vahvisti minua ja antoi lohtua. Ja oli seurakunnassa ystäviä.
Ja se eräs asia, jonka takia aloin lukea näitä vihkoja, selvisi sieltä. Se oli myös minulle helpotus, kun huomasin , että asia, josta minua oli syytetty vieläkin erään henkilön toimesta, ei ollutkaan ihan niin, kuin mitä hänen puheestaan sai käsityksen.
Mutta tämmöisiä mietteitä tänään. Ja onneksi nyt on toisin, ei tarvitse väkivaltaa pelätä ainakaan omassa kodissa :) Kiitos Herralle!
