Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 10. syyskuuta 2011

Sydämellistä






Pitääpä lauantai-illan ratoksi päivittää uudestaan blogia.

Kuten aamulla suunnittelin, kannoin ompelukoneen vintistä keittiöön ja rupesin värkkäämään sisustussydämiä.
En ole niitä koskaan ennen tehnyt, että siihen nähden niistä tuli kuitenkin aika kivoja.


Kaikki tarvikkeet, ompelukoneen lisäksi, piti käydä etsimästä vintistä, eteiskomerosta sekä olohuoneen lipastosta.
Vanupussiani en löytänyt mistään, mutta onneksi löytyi vanhat tyynyn vanut, se kävi ihan hyvin täytteeksi.


Viisi sydäntä tein, ihan kuin liukuhihna työnä :) Suunnittelu ja materiaalien etsintä vei eniten aikaa.


Tämä vaaleanpunainen oli ensimmäinen tekele, ja sen huomaa. Ei niin hyvä. Vaaleanpunaista kangasta, vanhaa pitsiä ja ruusutilkku.





Seuraava on vihreäsävyisestä päärunäkuvioisesta verhon palasta tehty. Lisänä pilkkutilkku ja ruusutilkku.





Hello friends-sydän on pepitaruudullista kangasta ja vanhoja kellastuneita pitsejä. Tuo Hello friends- tilkku mulla on ollut iät ja ajat.










Viimeisenä mun suosikit, pirteän punavalkoinen...




Materiaalina kankaan palan lisäksi vanhaa pitsiä, raitaa vanhasta pyyheliinasta ja nappeja.


...ja sinivalkoinen, josta niin tykkään, siksikin kun siinä on mummini nimikirjaimet vanhasta pyyhkeestä.








Kierrätystä parhaimmillaan. Aina melkein löytyy materiaalia kotoa, se on hyvä puoli, mutta huonompi on se, kun ei löydä sitä mitä etsii...

Oli ihan mukava kaikessa rauhassa suunnitella ja ommella, kun yksin olin kotona.
Koirien kanssa kävin lenkillä, että sen verran nautin lämpimästä syyspäivästä ulkonakin. Tietskan mokkulankin vihdoin päivitin ja maksoin laskuja netissä.


Enpä viitsi itselleni saunaa lämmittää, jos mennään vaik huomen iltana saunaan, kun kaikki on kotona.


Mukavaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Kauniita sydämmiä oletkin tehnyt.
    Ykin olosta voi joskus nauttiakin ja keksii mukavaa tekemistä.
    Levollista yötä sinulle ja hyvää pyhää.

    VastaaPoista
  2. Onpas nättejä! Mukava tapa säilöä muistorikkaita kankaita näkösälle.

    VastaaPoista
  3. Tuo sinivalkoinen on tosi tyylikäs, mutta muutkin ovat herttaisia ja hempeitä - etten sanoisi sydämellisiä :)

    VastaaPoista
  4. Olet taitava ompelija! Nuo ovat kaikki onnistuneita. Pidän erikoisesti noista ruususydämistä. Olet hyvä suunnittelemaan ja muotoilemaan. Sinulla on siihen erikoistaitoa!
    Eikö olekin mukava olo perästäpäin kun olet saanut luotua kauniita töitä!? Varsinkin kun jonkin ajan päästä niitä katsoo uudestaan, ihmettelee, olenko minä nuo tehnyt. Minulle on käynyt näin joidenkin askartelemieni korttien kanssa. Yleensä olen aika tyytymätön tuloksiini.

    VastaaPoista
  5. Kivoja käsitöitä! Kaunista saa aikaiseksi ihan kierrätysmateriaaleista. Mukavata alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  6. Sylvi. Kiitos! Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

    Millan: Kiitos sinullekin!

    Mayo: :)

    Kirsti: Kiitos! Mä olen kanssa sellanen "täydellisyyden tavoittelija" eli olen aika kriittinen omien tekeleitteni suhteen.
    On se kiva tunne kyllä, kun saa jotain näkyvää aikaan :)

    Markka: Se onkin parasta, kun saa vanhasta uutta!

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)