Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

perjantai 23. syyskuuta 2011

Hyviä uutisia

Nyt on vaihteeksi kerrottavana hyviä uutisia. Makuuhuone remontti on saatu päätökseen!
Kun peltiseppä oli käynyt, niin tuttu rakennusmies tuli heti samana aamuna ja saivat miehen kanssa laitettua villat ja levyt kattoon. Levyjen laittamisessa tarvittiin naisvoimaakin, naapurin rouvakin oli mukana mun lisäksi. Siinä oli useampi tarpeen kun niitä kannettiin autotallista ja nostettiin kattoon, isoja painavia levyjä.

Seuraavana päivänä mies paklasi ja hioi ja sit yhdessä maalattiin katto ja tapetoitiin kaksi seinää. Ensimmäistä kertaa elämässämme tapetoitiin, että siihen nähden jäljestä tuli kuitenkin hyvä :) Huoneen toiselle puolellehan jäi se vanha ruusutapetti ja niihen kahteen seinään tuli kahta erilaista kukkatapettia, käytettiin nääs ilmaiseksi saatuja vanhoja tapetteja omasta varastosta.
Tuli siis vähän Peppi Pitkätossu-tyyliä, mutta ei se meitä haittaa.

Seuraavana päivänä eli eilen kannettiin huonekalut sisään ja nukuttiin viime yö omassa sängyssä, omassa huoneessa.











Tavaraa on jo reippaasti ainakin mun työnurkkauksessa, vaikka osa on vielä vintin puolella. Tuon tytön piianpeilin sain lainaan, kun se on liian iso tytön huoneeseen. Viekin yllättävän paljon tilaa, mutta saimpahan sinne laatikkoon rasvani ym.
Onneksi mulla on nyt isompi pöytä työpöytänä, niin tuo peilikin siihen kulmalle sopii. Vaihdettiin näet keittiöön se meiän vanhan kodin iso ruokapöytä (joka oli välillä olohuoneessa), ihme kumma se sopi sinne, vaikka oon aina ajatellut sen olevan liian suuri pikkuiseen keittiöömme.
Ja tuosta johtuen otin itselleni sen keittiön pirttipöydän työpöydäksi.

Olohuoneeseen toin entisen työpöytäni tietokonepöydäksi ja siirtelin vähän muutenkin huonekaluja. Ja vaihdoin esim. lasiovellisen kaapin astiakaapista videokaapiksi.





Ja lisää hyviä uutisia: Pääsen sittenkin entiseen paikkaan töihin lokakuun alusta! Eli se on se kolme kuukautta, mikä mulla on palkkatuki oikeutta jäljellä, eli vuoden loppuun.Ihan hyvä, että saa rahaa...laskuja on tullut älyttömästi.


Aurinkokin taas paistaa! Ja asunto tuli siivottua päällisin puolin.

Tässä vielä kuva hengarista, johon virkkasin päällyksen ja kukkaset :)





Aurinkoista perjantaita teillekin, enkeleitä matkaanne!

10 kommenttia:

  1. Onnittelut makuuhuoneesta ja työpaikasta.

    Oikein viihtyisältä vaikuttaa makkari.Huvikumpu tyyli sopii hyvin meikäläiselle.Tapetointikin on onnistunut hienosti.

    Oikein mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihanaa kuulla et Teillä on alkanut asiat järkkääntyä.
    Kaunista ja niin sievää sisustusta jota Sinussa olen aina ihaillut.

    Hieno juttu et pääset töihin, arvaa vaan kuin paljon mulle on laskuja tullut nyt Äitin pois menon jälkeen, jos on eläminen kallista on kuolemakin.

    Mutta kaikki ajallaan.

    Kaunista viikonloppua TV: Minttu

    VastaaPoista
  3. Paljon Onnea sinne teille!
    Niin iloisia uutisia todellakin.
    Kaunista.
    Varmasti nukutti hyvin uudistetussa makuuhuoneessa.
    Oikein leppoisaa viikonloppua!♥

    VastaaPoista
  4. Mukavia uutisia. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut kaikista ilon aiheista. Tapetti on tosi hieno! Onneksi elämässä on joskus päiviä, jolloin voi nautiskella hyvistä asioista : )

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista!
    Kiva, kun olette olleet hengessä mukana :)

    VastaaPoista
  7. Hyviä uutisia täältäkin.Blogissani on sinulle tunnustus.

    VastaaPoista
  8. Mukava kuulla, että saitte remontin valmiiksi makkarissanne!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  9. Olipas kiva kuuulla iloisista asioista!!♥
    Yhteistyö on voimaa, eikö niin?:)
    HYVÄ, kun sait töitä!!!
    Enkeleitä viikkoosi!♥

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)