Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

keskiviikko 10. huhtikuuta 2024

Koti kokouksessa

 Eilen oltiin tuttavien koti kokouksessa, olikin paljon porukkaa. Mies porukalla oli laulu ryhmä. Eräs heistä lupaili tulla myös meidän Kylätalon tilaisuuteen.

Vanhoja tuttuja oli siinä porukassa.

Ihan mukavasti meni ilta. Siellä oli yhdellä naisella mukana pikkuinen koira, joka enimmäkseen makasi minun ja toisen naisen välissä, pikkuinen söpöliini.

Minikin oli kotona ollut ihan kiltisti. Läksin heti kotiin tultuamme käyttämään Minin iltapissalla, ja jonkun ajan päästä lähdin nukkumaan. 

Aamulla etsin laukkuani, ja pelästyin, ettei se vaan jäänyt sinne kylä paikkaan. Lopulta menin vielä katsomaan eteisestä, niin olin jättänyt sen roikkumaan naulakon päähän siksi aikaa kun käytin Minin ulkona, ja  isäntä oli laittanut sen päälle takkinsa. Helpotuksen huokaus pääsi :)

Onneksi kaikki meni hyvin!



1 kommentti:

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)