...sataa nyt taivaalta. Harmaat pilvet on peittänyt taivaan...ja mielenikin, kuulin vaan taas ikäviä uutisia.
Ja iloisiakin uutisia kuulin, ei pidä sitäkään unohtaa :)Mikähän siinä on, että ikävät uutiset vaikuttaa enemmän mielialaan, varsinkin jos ne koskettaa läheltä.
Ei ole tällä viikolla ollutkaan vielä töitä ja torstaina pitää varmaan pitää muutenkin vapaata, kun mies menee silloin Lahteen ja mulla ei siis ole kyytiä.
Muutama kuva tähän sunnuntailta, olimme koiruuksien kanssa kävelemässä vanhaa tienpohjaa, joka alkaa meidän joen toiselta puolelta, kävelimme sieltä toiselle hiekkatielle ja pienen kaislaisen järven (tai lammen) rantaan.
Oli kyllä kieltämättä hankalaa kulkea yksin kahden taluttimessa olevan koiran kanssa, joista kumpikin halus eri suuntaan...enimmäkseen.
Tuossa yläkuvassa talomme kuvattuna "toispuolt jokke".Otin kuvan naapurimökeistäkin siltä puolen, kun näyttivät kivalta, mutta eihän se tietenkään onnistunut koirien kiskonnan tuiskeessa.On se kiva kyllä katsoa maisemia erivinkkelistä välillä.
Tässä sitten rantatieltä ja rannasta seuraavat.
Jonkun vene veden vallassa sisäpuoleltakin.
Ensimmäisen tällaisen pikku-auringonkin näin sillä reissulla.
Tsemppiä sinulle!
VastaaPoistaKiitos Irmastiina <3
PoistaNo, enemmän vaan niitä parempia uutisia ja noita pikku aurinkoja toivotaan sinnekin.
VastaaPoistaToivotaan, toivotaan....läheisen ihmisen asioita vaan murehdin...
PoistaTaas mukavia kuvia. Voi kun mäsitten tykkään koiruusestakin. Täälläkin oli yön aikana satanut vähän lunta,mutta sulanut samantien poi. Keävt on kohta täällä ja sitten pian kesäkin. Sen kertoo tuo ihana leskenlehti.
VastaaPoistaOnneksi ollaan keväässä <3
Poista..mites sen sanoisi - Ilo elää vaikeidenkin asioiden rinnalla - voimia sekä ihania aikoja teille sinne.. <3
VastaaPoistaKiitos Tanni <3
Poista