Päivien puheenaihe Eino-myrsky oli meillä vain hieman kisailevalla tuulella, ravisteli puiden oksia ja oli levitellyt pari ämpäriä nurmikolle.
Ei edes sähköt menneet.
Nyt ei ole enää niitä ämpäreitäkään leviteltäväksi, kun innostuin eilen kasaamaan loput ulkokalusteet (vihdoin!) pois pihalta ja samalla keräilin lopun pikkusälänkin, niinkuin ne ämpärit, pois ulkoa. Lyhtykaapinkin toin kuistille rapun pielestä, syystä, että kosteus oli turvottanut sitä niin, etten saanut sen laatikkoja auki.
Muuten hyvä homma oli tuo kalusteiden kerääminen, mutta selkä oli taas illalla kipeämpi ja piti ottaa lääkettä.:(
Onneksi oli vapaapäivä, kun piti taas käydä labrassa. Saa nähdä pitääkö vielä toisenkin kerran käydä, kun en ainakaan muistanut, että lääkäri olis sanonut jotta pitäisi olla syömättä, joten olin syönyt pienen aamupalan...olis pitänyt olla syömättä. Otettiin näytteet kumminkin. Otetaan sitten uudet näytteet, jos lääkäri sitä haluaa :)
Tämän päivän kuvina sinertäviä kuvia.
Labran lisäksi sain hoidettua toisenkin asian ja vieraitakin kävi iltapäivällä :)Huomenna sitten taas pienokaisten pariin.
Ulkona ilta alkaa hämärtyä, no jaa, ilta tosiaan...klo on 20 vaille 4.
Olen nyt syönyt D-vitamiinia ja tuntuu, että se on ruvennut auttamaan, kun ei enää koko ajan väsytä :D
Eilen kokeilin askarrella paperitähtiä ja joulukorttitelinettä vanhasta kirjasta myös suunnittelin, kun näin sellaisen yhdessä blogissa.Ensimmäinen joululaulukin on kuunneltu ja ensimmäinen joululehti selattu.Kai se sit kohta tulee...
"Illan rauha kun maan syliin sulkee"...ja niin pois päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)