Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Sunnuntaita ja makkarin siivousta





Aamupäivällä oltiin jakamassa lehtiä ja poikettiin samalla järven rannassa, ilma oli ihan sellainen, että "kohta sattaa"..vaan ei satanut kuitenkaan.






Ei siis sadetta tullut, siitä huolimatta en lehtien jakamis reissun jälkeen ole juuri ulos "kerinnyt". Omenoita sentään kävin keräämässä puun alta, taas on täysi korillinen.


Iltapäivällä, kun mies lähti omiin juttuihinsa, rupesin siivoamaan makuuhuonetta, että huomisessa siivouksessa riittää vaan alakerran siivous. Ajattelin samalla vaihtaa lakanat, päiväpeitteen ja verhot.

Makuuhuone onkin koko kesän ollut samannäköinen, muutenkin se jää aina lapsipuolen asemaan, kun on siellä piilossa ylhäällä.
Tältä siellä on siis näyttänyt koko kesän.








Makuuhuoneen värityksen määräävä tekijä on tuo ihana vanha gobeliini.








Kiinanruusu parkakin siellä yrittää pitää tippuvista lehdistään kiinni, meillä ei ole sille tarpeeksi valoisaa paikkaa, kun on pienet ikkunat, eikä etelä ikkunaa.


No, jokatapauksessa muutin pikkuisen väritystä keltaiseen suuntaan. Kesäinen pitsipeitto saa mennä pesuun ja tilalle tytön vanha auringonkukka-peitto.





Myös verho vaihtui samalla keltaiseksi, ikkunassa kun on pimennys-rullaverho, niin pitsiverho riittää.
Myös pari mattoa, joissa on keltaista tuli sinne.







Tämä pieni nukkamatto on lapsuuden kodistani, on jostain 70-luvulta :)


Turkoosikukkaiset äidin entiset täkit pääsivät taas sängyn päälle torkkupeitoiksi näin syksyn tullen.





Ei siis kauheasti muutosta tullut, mutta tulipahan ainakin imuroitua ja petivaatteet vaihdettua ja tuuletettua :)


Mukavaa loppuiltaa!

5 kommenttia:

  1. Aivan ihana gobeliini. Tuommoisen minäkin tahtoisin ♥ Suloinen on tuo "sängynlämmitinkin" eli kisuli ♥

    VastaaPoista
  2. No määhän tein eilen omassa vintissäni saman; siivous ja verhojen vaihto. Ihana toi sun keltanen verhos. Mää sit taas poistin makkarista kaiken keltasen, keväällä laitan takasin. :-)

    VastaaPoista
  3. Sude: Äidin peruja tuokin gobeliini.

    Maija: Minä taas ajattelin et keltainen vähän piristäisi ja antaisi "valoa" :)

    VastaaPoista
  4. ♥ hehee..katselen just meidän seinässä olevaa samanlaista gobelinea...Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)