Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Keltaista....ja punaista



Vielä kukkii pihassa. Maa-artisokan kukat keikkuvat jossain 2,5 m korkeudessa (tämä ja seuraava kuva otettu keittiön ikkunasta).






Pieniä auringonkukkiakin on vielä.




Keltaiset kehäkukat kuvasin ulkona.





Kun eilen aamulla kuvasin noita kukkia ikkunasta, niin huomioni kiinnittyi koiruuksiin. Busse oli kääriytynyt kerälle nukkumaan kaivamaansa pieneen kuoppaan ja Elmo ei tykännyt ollenkaan asiasta vaan haukkui välillä Bussea tuijottaen, "nouse nyt jo siitä".






Vähän ajan päästä koirat olivatkin molemmat äänessä, Elmo haukkui ja Busse ulvoi. niin siinä yleensä aina käykin, kun Elmo tarpeeksi haukkuu, niin Busse alkaa ulvoa, Elmo itse ei juurikaan osaa ulvoa :)





Että semmoista meteliä! Onneksi maailmaan ääntä mahtuu, niinkuin äiti sanoi.


Makkarin sängyllä makoilin eilen päivällä vähän lukemassa, huomasin, että koivuissakin on jo keltaista.





Ettei ihan liian keltaiseksi mene, niin näytän ja kerron, että kädet on taas vaihteeksi pahempana. Mikähän siinä on , että ne syksyllä pahenee...tosin mulla oli kortisoonivoide tauko menossa, nyt olen sen taas aloittanut. joten tähän punaista...








On yrittänyt taas käsivarsiakin ylös kiivetä ihottuma :( On aina kurjaa, kun kädet on kuivat, kipeät ja kutisevat.
No, jospa ne siitä taas.

Ehkä on hyväkin, ettei mulla viime viikolla ollut kuin kaksi työpäivää ja samoin taitaa olla tällä viikolla, kun noissa päiväkodeissakin joutuu käsiä jatkuvasti pesemään. Muuten työ on kivaa yleensä ottaen :)


Mukavaa tiistaita harmaasta päivästä huolimatta!






8 kommenttia:

  1. ♥toivottavasti ihottumasi helpottaa pian!

    VastaaPoista
  2. Voi sun käsi-parkojas! Ootko kokeillut parantaako mikään ruokavalio tilannetta? Niin ku viljaton tai maidoton tai hiivaton tms?
    Löysit näköjään sen vastausjutun tähän kommentointiin, kivvaa. :-)

    VastaaPoista
  3. Riitta sinikka: Toivotaan, toivotaan (laulaa :)


    Maija: En ole löytänyt sitä, että vois heti kommentin jälkeen vastata erikseen jokaiselle, tulee aina vaan näitä yhteisvastauksia :)
    Ps. En oikein tiedä noista ruokavalioista, nyt olen vähentänyt tavallista maitoa, kun on niin paljon ilmavaivoja, et jos johtuis laktoosista, myös leivän syöntiä olen vähentänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän joka kommentin jälkeen lukee toi "Vastaa". Siittä ko klikkaa, niin saa vastattua kyseiseen kommenttiin. :-)

      Tuolla on aika hyvä juttu ihottumista ja ruuasta:
      http://heikkilaatikainen.blogspot.fi/2011/08/atooppisen-ihottuman-luonnollinen-hoito.html?m=1

      Poista
  4. Jaa, paitsi että se "vastaa" näkyy vaan kännykällä luettaessa. Ota näistä nyt selvää...

    VastaaPoista
  5. Meilläkin vanhempi koira ulvoo upeasti, mutta nuorempi ei osaa, sen ulvonta on jonkinsortin uikutusta:)
    Päiväkotityössä kädet on kyllä lujilla ja varsinkin kun alkaa kurahousuaika, niin hiekka kuivattaa niitä entisestään.

    Tuohon kommentteihin vastaamiseen olis sellainen, että jos se ei sinua haittaa, että kommentit aukeavat tekstin perään eikä omaan ikkunaansa, niin asetuksista kun menee kommentit ja tekstit osaan ja sieltä kommenttien sijainti ja valitsee upotettu niin kommentit aukee tekstin perään ja vastauksen saa joka kommentille erikseen.

    VastaaPoista
  6. Kuten huomaatte, neuvot auttoivat :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)