...vaikka tässä paistaakin..
Nyt on oltu taas pari päivää vapaalla, olokin alkaa olla jo normaali sen raskaan ja nuhaisen olon jälkeen, joka vaivasi viikonlopun ja alkuviikon. Kuumetta ei ollut, oikeestaan päinvastoin. Yks päivä mittasin, aamupuoleen tosin, kun oli niin kipeä olo, niin mittari näytti 35,2 astetta!
Töissä olin maanantain ja keskiviikon. Tiistaina oli kaupunkipäivä. Loppuviikosta tyhjensin loput perunat ja pienet porkkanat maasta ja käänsin maan sekä "kasvihuoneesta" loput persiljat niputin pieniin nippuihin ja ripustin kuivumaan.
Eilen olin myös miehen hanslankarina rasvamontussa, kun yritettiin saada pakoputki vaihdettua, kun entisessä oli reikä.
Loppujen lopuksi yks ystäväkin tuli sitä katsomaan,eikä vika ollut meissä, vaan siinä oli yksi osa erilainen ja joutuu yhden jutun siitä hitsaamaan, tänään se on menossa siihen korjaamolle. Mutta onneksi se on pikku juttu.
Eilen sain siivottuakin ja vaihdoin pikkuisen huonekalujakin. Toin vintistä tämän pöydän, joka meillä oli alussa olohuoneessa, silloin kun tähän muutettiin.
Makuuhuoneesta toin oman yöpöytäni apupöydäksi ja sinne vein yöpöydäkseni yhden pienen kaapin olohuoneesta.
Viimeisiä kunnollisia maa-artisokan kukkia maljakossa. Halla tappoi kaikki loput muut kukkaset pihalta.
Kyllästyin siihen punaiseen sohvan irtopäälliseen, kun se oli aina ihan vinksin vonksin, varsinkin sen jälkeen kun koirat olivat siinä maanneet, se oli niin hankala saada takaisin kuosiin...
ehkä laitan sen jouluksi sitten, mutta nyt sohva sain riemunkirjavan peiton kahdesta peitosta, jotka olivat vanhassa kodissa isojen nojatuolien peittona.
Heti-kohtahan se oli taas vallattu :)
Ison senkinkin siirsin taas toiseen paikkaan ja samoin kuntopyörän, tässä pari kuvaa senkin päältä.
Laitoin tässä välillä omia pikkuperunoita ja pikkuporkkanoita kiehumaan ja lämmitän niiden kyytipojaksi nakkikastiketta, mieskin kohta varmaan tulee sieltä korjaamoreissulta.
Palaillaan ja hyvää alkavaa viikonloppua!
ps. Sain tänään ihan postilaatikkoon nettikirppikseltä tilaamani 70-luvun nuken (vähän lapsettaa :), pikku ressu oli puolipukeinen, paita oli rikki ja toinen sukka puuttui, jalatkin oli likaiset...täytyy häntä jossain välissä puhdistaa ja tehdä hälle uudet vaatteet :) Meiän entiset nukenvaatteetkin kun on jo annettu pois.
Minttuliiniltäkin tuli kirje, kiitos ystäväni :)
Ethän sinä mitään kuntopyörää tarvitse kun siirtelet kalusteita noin urakalla!
VastaaPoistaIhanan väriset sohvanpäälliset.
No, jos yhtenä päivänä....liian vähän on kyllä tottapuhuen tullut liikuttua... :)
PoistaKiitos samoin sulle mukavaa viikonvaihdetta, ja oleppa hyvä, vähän jännäsin että mahtaako kirje ehtiä tänään perille muttä hyvä niin.
VastaaPoistaMinäkin olen siivoillut.
:)
Poista♥kaunis, uusi ilme sohvalla!
VastaaPoistaLempivärejäni sinistä ja vihreää tuossakin, oma tekemät :)
VastaaPoista