Ilo elää
Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Ulkona
Tänään päivällä mietin menisinkö lepäämään vai ulos kävelemään. Kumma kyllä nyt ei mukavuuden halu voittanutkaan :)
Liian vähän on tullut muutenkin liikuttua, kun ensin oli lenkkikaverillani (eli miehelläni) polvi kipeä pitkään ja musta tuntuu "vaikealta" eli en saa aikaseksi lähteä yksin lenkille. Vaikka oliskin noita karvaisia lenkkikavereita...nekin kun usein ovat irti pihalla, ettei ole pakko lähteä niitä ulkoiluttamaan.
No mutta asiaan. Otin siis koirulit mukaan ja läksin talviseen luontoon.(Siinäpä muuten yksi asia, joka "rajoittaa" lenkkeilyäni eli se, että inhoan lumessa kävelyä :).
Niinpä en nytkään kävellyt tietä pitkin kuin alkumatkan ja siirryimme koirien kanssa joen rantaan ja metsään.
Siellä oli pysähtyneen hiljaista ja rauhallista.
Joki oli toiselta puolen siltaa ihan jäässä ja siellä oli eläinten jälkiä ja koiratkin sinne ryntäsivät, vaikka vähän pelkäsin kestääkö jää. Kyllä kesti.
Toiselta puolen siltaa oli ihan avovettä.
Puolisen tuntia vain olimme ulkona, takaisin tullessa alkoi jo hämärtää.
Pihasta keräsin vielä katajanoksia ja laitoin ne lapsuudestani peräisin olevaan savikannuun ja ylös pikku hyllykön päälle, etteivät kissat pudota.
Kissat ovatkin nyt olleet ihmeissään kun on joulutavaroita ilmaantunut ja ovat jo jotain pudottaneetkin, esim. tänään keraamisen enkelin ikkunalta. Ei onneksi mennyt rikki ja siirsin senkin savikannun viereen :)
Mieskin tuli tänään kotiin ja menee vasta tiistaina takaisin näytelmiin, niin huomenna lähdetäänkin kaupunkiin hoitamaan asioita ja samalla kauppaan ja kirppikselle.
Palaillaan taas!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kauniit maisemat! Vaikka minustakin lumista maisemaa on kiva katsoa, mutta siellä rämpiminen ei ole yhtään mukavaa. Onneksi kuitenkin lähdit, jälkeenpäin on reipas olo. Mukavaa pyhäiltaa!
VastaaPoistaIhania lumikuvia, teki mieli päästä samanlaisiin maisemiin kävelemään! On se kumma, miten vaikeaa on toisinaan repäistä itsensä liikkeelle... sitä sattuu minullekin ;-)
VastaaPoistaIhanan rauhallisia kuvia. Pitäis kyllä saada itsensäkin liikkeelle, mutta mä olen sellainen vilukissa nykyisin, että vältän talviliikkumista - jos ei sohvan ja jääkaapin välistä matkaa lasketa. Minne hävisi se nainen, joka vielä 10 vuotta sitten teki enkeleitä lumihankeen?
VastaaPoistaOn kyllä ihanan rauhalliset maisemat. Varmasti kiva ulkoilla! :)
VastaaPoistaKaunis tuo katajnoksa astelma.
VastaaPoistaKyllä sitä välillä pitää ulkonakin kävellä. Minäkin olen ollut vähän laiskana nykyään. Lapset saavat minut lumeen mellastemaan.
kukaa kauppakierrosta sinne teille!♥