Ilo elää
Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
lauantai 23. kesäkuuta 2012
Pilvistä Juhannuspäivää!
Vaan eipä pilvistä välitetä, eilen oli niin ihanan kaunis sää ja luonto kauneimmillaan.
Eilen oltiin iltapäivälle asti kotona, sit tuli vieraat ja kahviteltiin ulkona. Lähdettiin Vivamoon, jossa ruokailtiin ja vieraat jäivät katsomaan näytelmää (minä olin sen jo nähnytkin), minun "piti" (se on vaan ilo) lähteä omaan seurakunnan juhannuskokoukseen viemään ne pannulaput ja oli pyydetty lausumaan runoni siellä myös.
Mies oli näyttelemässä siellä Vivamon näytelmässä, ja kun vieraiden piti näytelmän jälkeen lähteä koiran takia kotiin, niin mies tuli omaan kokoukseen sen jälkeen.Siellä taas kahviteltiin ja lähdettiin vielä Vivamoon katsomaan kokkoa ja näkemään tuttuja.
Aina siellä näkee myös tuttuja joita muuten harvemmin näkee.
Yöllä vielä hetken aikaa katsottiin Juhannusjuna-ohjelmaa.
Tänään sitten nukuinkin melkein yhteentoista :)
"Aamupalan" jälkeen käytiin kävelyllä miehen ja koirien kanssa, ja tämän postauksen kuvat ovatkin kukka kuvia lenkin varrelta ja kotipihasta.
Tuolla yläkuvassa villiruusuja, oma ruusupensaani on vielä näin lapsi.
Miehellä on vielä tänään urakkaa näytelmissä, joten hän lähti lenkin jälkeen sinne.
Kuuliljat alkavat kukkia.
Ja myöhäisempi sireenilajike talon seinustalla, toinen pienempi samanlainen on pihassa.
Parhainta Juhannuksen jatkoa edelleen :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Keskikesän kukkia kauneimmillaan, juuri rikkaruohojen kukat ne onkin kauneimpia.
VastaaPoistaKivaa kesää edelleen Sesselle t: Minttuliini
Hyvää Juhannuspäivän iltaa sinne teille.
VastaaPoistaTäällä on ollut vaihtelevaa ilmaa.
Kesä on kyllä kukkien puolesta parhaimmillaan.
Lapsipensas. Olipa hauskasti sanottu : ) Tuota tulen käyttämään : )
VastaaPoistaHyvää kesän jatkoa.
Ihanaa Juhannuksen jatkoa,Sesse!
VastaaPoistaSamoin sinulle Minttuliini!
VastaaPoistaSylvi: Aika vaihtelevaa on täälläkin.
Mayo: Ole hyvä vain :)Ja samoin sinulle!
Riitta Sinikka: Hyvää kesää ja parempia ilmoja!