Kiva, kun on aurinkoinen päivä, eilisen sateen jälkeen :)
Eilen läksimmekin ajelemaan, kun ei ruohoakaan voinut leikata. Kaikenlaista tapahtumaa oli järjestetty lähiseudulla, mutta ilma ei tosiaankaan ollut paras mahdollinen.
Ensiksi ajelimme navettakirppikselle. Olin bongannut sanomalehdesta ilmoituksen, että yleisön pyynnöstä se on uudelleen.Tällä kertaa ei löytynyt mitään ostettavaa, tai olisi ollut ihana, iso vanhan aikainen puukaappi, 50 euroa. Ajattelin, ettei se meille mahdu, silti jäi vähän kaihertamaan, kun joku pariskunta teki siitä kohta kaupat.
Ilmaistavara laatikot katsoin läpi ja sieltä poimin mukaani suloisen pienen lasipurkin lasikannella.
Kävimme syömässä kahviossa pitsanpalat ja ajoimme Kasvihuoneilmiölle, kun reissussa satuin näkemään ilmoituksen, että siellä on ensimmäistä kertaa perinteeksi muodostuvat rompepäivät pihalla.
Ensimmäisestä kerrasta ja epävakaisesta säästä johtuen ei ollut kovin paljoa myyjiä. Se ei minun tahtia haitannut, aurinkokin tuli hetkeksi esiin pilvestä ja ostin eräältä myyjältä pienen vaaleanpunaisen norsun (syystä, että meillä oli valmiina kotona samanlainen isompi, pitihän sille lapsi ostaa :)
Samalta myyjältä ostin myös itselleni neulepuseron ja lapsenlapsukaiselleni mekon.
Ihailimme miehen kanssa paria upeaa autovanhusta, jotka olivat myös myytävänä.
Ihania!
Kävimme vielä Fiskarssissa jätskillä! Siellä satoi vettä, eikä ollut mitään mieltä kävellä siellä sateessa, joten ajelimme taas kotiin.
Tänään kävimme naapurikunnassa seurakunnan tilaisuudessa. Sitä ennen mies oli onneksi kerennyt leikata ruohon.Elmo pyöri selällään kosteassa ruohosilpussa, jotka tarttuivat sen pitkiin karvoihin.Sottapytty :)
Onneksi antoi harjata itsensä kunnolla.
Tyttö siivoaa huonettaan ja mä lupasin auttaa siirtämään huonekaluja, kun vähän oli siitä puhetta.Joten mukavaa sunnuntain jatkoa!
Kivaa tekemistä keksitte sateiselle päivälle.
VastaaPoistaHienoja autoja sillä näytti olevan.
Toivotaan ensiviikoksi aurinoa.
Kivoja tuollaiset tapahtumat.
VastaaPoistaOlisipa kiva omistaa tuollainen vanha auto!
Aivan ihana tuo alin kuva!!!!
VastaaPoistaHei, sulla näyttää olevan samanlainen keltainen pullo kuin mullakin on mökin terassilla.
VastaaPoistaJa näyttääpä toisessa pullossa olevan meikäläisen tekemiä sukkakukkia !
Kiva kun sait helpottavan tuomion, Olen iloinen puolestasi.
Meitsi lähtee kesälomalle ens viikonloppuna lappiin.
Minttuliini
Sylvi: Kyllä sitä aurinkoakin saisi taas välillä olla...
VastaaPoistaMarkka: Kyllä noissa autovanhuksissa on jotain tyyliä!
RiittaSinikka: Mäkin tykkään siitä :)
Minttuliini:Joo, sukkakukkia on vielä :)
Joko voit paremmin? Toivottavasti!
kiitos juu kyllä kai se rajuakin rajummaksi muutettu kortisonkuuri alkaa vihdoin tehota, ainakin toivon niin , sainhan jo Mikkelin viikonlopun vedettyä kengät jalassa eli paranemaan päin, kipukin alkaa helpottaa mutta jo on aikakin.
VastaaPoistaPalaan omassa s-postissa Vivamossa käyntiä varten !!!
Minttuliini