Ilo elää
Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Pilvinen päivä ja pihaseurat
Tänään saimme jännittää tuleeko sade vai ei, kun illaksi oltiin suunniteltu pienimuotoiset pihaseurat.Varmuuden vuoksi siivosin kyllä sisälläkin, mutta valmiiksi järjesteltiin tuolit pöytäryhmän ympärille ulos ja haettiin pari pirtinpenkkiä sinne lisäksi, kun ei tiedetty kuinka paljon ihmisiä tulee...Kuistiltakin kannoin yhden tuolin ulos.
Loppujen lopuksi ei alkanut satamaan, vaikka pilvistä oli ja paljon hyttysiä :(
Omenapiirakan ja raparperipiirakan leivoin päivällä. Yksi ystävä oli lähettänyt meille kaurakeksejä ison laatikon, paketin yrttikeksejä ja muffinsseja, kun niitä oli jäänyt yli yhdestä hengellisestä tapahtumasta.Lisäksi olin ostanut tiikerikakun ja yksi seuravieras toi vielä pullapitkon, joten sen seitsemää sorttia saimme nauttia illan päätteeksi :) Voileipää oli myös tarjolla. Juomana oli kahvia, teetä, kivennäisvettä ja mansikkamehua.
Hyttyskierukoita (savuja) oli mulla kolme palamassa pöydillä ja onneksi ihmiset olivat pukeutuneet aika hyttysvastaisesti :) Ei ollut paljon paljasta pintaa.
Loppuillasta paistoi jo hetken aurinko.
Kahdeksan vierasta taisi olla, ei sen enempää. Melkein kaikki täältä lähiympäristöstä. Yksi kaverini, entinen naapurimme oli tullut kaupungista tyttönsä kanssa.
Ison kukkakimpun olin kerännyt pihan reunasta, eli lupiineja ja koiranputkea.
Pikkupöydälle hain kuistilta pelargonian.
Koirat makailivat pihalla ja kävivät välillä rapsuteltavana ja kahvi aikaan olivat kerjäämässä, huonosti kasvatetut :)
Nyt alkaa pikkuhiljaa väsyttää, vaikka sitä kahviakin tuli juotua...Eli sänky kutsuu. "Nähdään" taas!
Ps. Tuossa yläkuvassa on kukka, jonkalaisen entisen onnistuin kasvattamaan hengiltä:(
Tämän komean yksilön sain ystävältä. Hän sanoi sen nimeksi "vaeltava juutalainen", muistaakseni olen kuullut tuosta kasvista myös nimityksiä "poikamies" ja "hyppyjuoru", olenko oikeassa kasvissa? Onko muita nimiä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Juu minä sanon sitä paukkukaktukseksi.
VastaaPoistaSe ei siedä liikaa kosteutta.
Kauniita kahvipöytiä mautta sinut tuntien se on tuttu juttu.
Kiva kun ilma suosii näin kesällä.
Minttuliini
Vaeltavana juutalaisena olen minäkin tuon kasvin oppinut tuntemaan. Sain Suomessa ensimmäisen sellaisen suomalaiselta Israelinystävälta :). Tänne muutettua se jäi äitini hoiviin ja se taisi kasvaa ihan hirvittäviin korkeuksiin. Niinpä äitini otti siita poikasen ja sekin on jo kasvanut hurjan isoksi.
VastaaPoistaKauniit kukat!!
VastaaPoistaKiitos kommenteista :)
VastaaPoista